Ensi matka.
Vene törmäsi hellävaroin _Salaman_ kylkeen herättäen Joen
unelmista. Hän kummasteli, ettei ollut kuullut airojen kolisevan
hankaimissa. Sitten kaksi miestä hyppäsi "sarjan" ylitse ja saapasteli
kajuuttaan.
-- Tuhat tulimaista, täälläkös vasta kuorsataan, virkkoi ensimmäinen
tulokkaista, kierittäen sukkelasti Friskon pojan vuoteesta toisella
kädellään ja kurottaen toista pöydällä olevaa pulloa kohden.
Ranskan Pekka kohotti päätään senterboordin takaa silmät raukeina ja
toivotti heidät tervetulleiksi.
-- Kukas tämä sitten on? tiedusteli Cockney [Lontoolaisen pilkkanimi.
-- Suom. huom.], joksi toista nimitettiin, maiskuttaen huuliaan
tyhjennettyään lasin ja kierähyttäen Joen permannolle. --
Matkustavainenko vai mitä?
-- Ei suinka, Ranskan Pekka ehätti vastaamaan. -- Uus märimies. Oiken
hyvä poika.
-- Hyvä tai ei, mutta suunsa hän saa pitää, murisi toinen tulijoista,
joka ei ollut vielä puhunut. Ja hän tuijotti tuimasti poikaan.
-- Mutta sanoppas, tiedusteli toinen mies, kuinka saalis jaetaan? Bill
ja minä saamme tietysti hyvän osuuden.
-- _Salama_ saa yks osa, kolmas osa, niinkuin sanotan; sitten me
jaka loppu viiten osan. Viis miest, viis osa. Se on oiken.
Ranskan Pekka väitti itsepintaisesti ja mongertaen, että
_Salamalla_ oli kolmihenkisen miehistön oikeus, ja vetosi
kannatusta saadakseen Friskon poikaan. Mutta tämä jätti heidät
riitelemään asiasta ja ryhtyi kahvia keittämään.
Koko kinastelu oli Joesta käsittämätön. Sen verran hän kuitenkin
ymmärsi, että riita oli aiheutunut hänestä. Lopulta Ranskan Pekka pääsi
voitolle; tulokkaat taipuivat pahasti muristuaan. Kun kahvi oli juotu,
lähti koko miehistö kannelle.
-- Pysyttele sinä peräpuolella poissa jaloista, kuiskasi Friskon poika
Joelle. -- Kyllä minä opetan sinua tuntemaan köysiä ja taljoja sen
verran kuin tarvitaan, kun ei satu olemaan pahaa kiirettä.
Joen sydämen täytti äkkiä kiitollisuus, sillä hän tunsi hädän tullen
saattavansa toivoa apua ainoastaan Friskon pojalta, eikä keltään muulta
aluksessa olevalta. Hänessä alkoi jo herätä vaistomainen, epämääräinen
vastenmielisyys Ranskan Pekkaa kohtaan.
Taljat alkoivat kitistä, ja suunnaton isopurje kohosi hänen päänsä
yläpuolelle yön pimeyteen. Bill irrotti etutouvin ja Cockney
peräköyden, Friskon poika nosti halkaisijan, sillä välin kun Ranskan
Pekka väänsi peräsintä. Niin _Salama_ sai tuulta purjeisiinsa ja
liukui keskiväylää kohti. Joe kuuli sanottavan, ettei sivulyhtyjä
pitänyt panna paikoilleen ja että oli tähysteltävä tarkoin.
Hän ei kuitenkaan käsittänyt muuta, kuin että siten rikottiin
purjehdussääntöjä vastaan.
Oaklandin rantavalot alkoivat liukua ohitse. Pian saattoi huomata
tummia rämepaikkoja telakoiden ja hämärinä häämöttävien laivojen
välimailla, ja siitä Joe tiesi, että alus suuntausi San Franciskon
lahtea kohti. Tuuli puhalsi pohjoisesta leppeästi, ja _Salama_
halkoi hiljaa väylää, jota maa piiritti kaikilta puolin.
-- Minne me lähdemme? Joe kysäisi Cockneyltä, koettaen olla
ystävällinen ja samalla uteliaisuuttaan tyydyttääkseen.
-- Oh, tämän Bill veljen pitäisi vain noutaa vähän tavaroita
tehtaastaan, selitti arvon mies varsin häikäilemättä.
Joen mielestä Bill näytti peräti eriskummalliselta ollakseen oikein
tehtaan omistaja. Mutta hän oli valmis kuulemaan oudompiakin seikkoja
tässä uudessa maailmassa, eikä sen vuoksi virkkanut mitään. Hän oli jo
paljastanut tietämättömyytensä Friskon pojalle puhuessaan etukannen
katoksesta, eikä häntä haluttanut enää joutua naurun alaiseksi.
Hetken kuluttua hänet lähetettiin kajuuttaan lamppua sammuttamaan.
_Salama_ kääntyi tuuleen ja alkoi pyrkiä pohjoista kohti. Kaikki
olivat ääneti, vain silloin tällöin Bill ja kapteeni vaihtoivat jonkun
sanan kuiskaten. Lopulta alus pyörähti päin tuulta, ja halkaisija ja
isopurje laskettiin varovaisesti.
-- Ankkuritouvi lyhyeksi, Ranskan Pekka komensi kuiskaten Friskon
pojalle, joka siirtyi keulaan ja laski ankkurin hellittäen touvia
mahdollisimman vähän.
_Salaman_ vene vedettiin aluksen viereen ja samaten pikku pursi,
missä molemmat vieraat olivat saapuneet.
-- Pitäkää huolta siitä, ettei tuo penikka rupea tyhmyyksiä tekemään,
komensi Bill matalalla äänellä, laskeutuessaan tovereineen omaan
purteensa.
-- Osaatko soutaa? kysäisi Friskon poika, kun he astuivat toiseen
veneeseen.
Joe nyökkäsi.
-- Ota sitten airot, mutta älä kolistele.
Friskon poika tarttui toiseen pariin, Ranskan Pekka asettui perää
pitämään. Joe havaitsi, että airoissa oli köysisuojustimet ja että
hankaimetkin olivat peitetyt nahalla. Oli mahdotonta synnyttää kolinaa,
ellei vetänyt harhaan, ja Joe oli oppinut välttävästi soutamaan
Merrit-järvellä [pienehkö luonnonjärvi San Franciskon lounaislaidassa
-- Suom. huom.]. He seurasivat ensimmäisen veneen vanavedessä, ja
sivulle vilkaistessaan hän huomasi, että kuljettiin maasta ulospäin
työntyvän satamalaiturin reunamitse. Laituriin oli ankkuroitu kaksi
laivaa, joiden mastolyhdyt paloivat kirkkaasti, mutta he pysyttelivät
valopiirin ulkopuolella. Friskon pojan käskevä kuiskaus saattoi Joen
lopettamaan soutunsa. Sitten veneet livahtivat aaveiden tavoin pienen
lahden pohjukkaan, ja he nousivat maihin.
Joe seurasi miehiä, jotka varovaisesti kapusivat parinkymmenen jalan
korkuista rinnettä ylöspäin. Huipulle päästyään hän havaitsi,
että oli jouduttu kapealle rautatielle, joka kulki suunnattomien
rautaromu-kasojen lomitse, joita ratain halkomina ulottui joka taholle.
Etäältä hän saattoi erottaa suuren tehdasmaisen rakennuksen hämärät
ääriviivat. Miehet alkoivat kantaa romua alas rantaan, ja tarttuen
häntä käsivarteen ja varottaen karttamaan melua Ranskan Pekka komensi
häntä tekemään samaten. Rannassa kantamukset luovutettiin Friskon
pojalle, joka ne latoi veneisiin. Kun paino sai veneet vaipumaan
syvemmälle, hän työnsi ne yhä kauemmaksi rannasta, jotta ne eivät
tarttuisi pohjaan kiinni.
Joe ahersi uutterasti, vaikka tämä puuha tuntuikin hänestä perin
oudolta. Minkä vuoksi työ oli suoritettava niin salaisesti, miksi oli
varottava melua? Hän oli juuri alkanut aprikoida sitä itsekseen ja
vaistomaisesti tuntea ilkeää epäluuloa, kun kuuli rannasta päin
huuhkajan huutoa. Kummastellen, miten ihmeessä moisessa paikassa
saattoi olla huuhkajia, hän kumartui kokoamaan uutta taakallistaan.
Mutta äkkiä pimeästä syöksähti esiin mies, joka suuntasi salalyhdyn
valon suoraan häntä kohti. Huikaistuneena hän horjahti taaksepäin.
Samassa paukahti miehen kädessä oleva revolveri kuin tykin jyrähdys.
Joe käsitti vain sen, että häntä ammuttiin, ja hänen jalkansa tuntuivat
vastustamattoman halukkailta pakenemaan. Vaikka olisi mielikin tehnyt,
ei ollut soveliasta jäädä antamaan selityksiä kiihtyneelle miehelle,
jolla oli kädessään savuava revolveri. Hän alkoi sen tähden juosta
rantaa kohti, törmäten matkallaan toiseen lyhdynkantajaan, joka juoksi
esiin rautakasan takaa. Mies pääsi nopeasti pystyyn ja ampua pamautti
Joen jälkeen tämän kiitäessä rinnettä alas.
Joe syöksähti veteen päästäkseen veneeseen. Ranskan Pekka istui
etupenkillä ja Friskon poika peräairoissa odotellen tyynesti hänen
tuloaan. Veneen keula oli jo käännetty ulapalle päin, ja airot olivat
valmiina ensi vetoon, mutta he vartoivat hievahtamatta, vaikka molemmat
miehet olivat alkaneet ammuskella heitä rannalta. Toinen pursi oli
lähempänä rantaa osaksi kiinni pohjassa. Bill koetti työntää sitä irti
ja kutsui Cockneytä avuksi. Mutta tämä sankarillinen mies oli joutunut
aivan tolaltaan ja kahlasi parhaillaan Joen jälkeen. Tuskin Joe oli
ennättänyt kavuta veneeseen peräpuolelta, kun toinen jo seurasi hänen
esimerkkiään. Tämä lisäpaino sai raskaasti lastatun veneen melkein
uppoamaan. Vettä virtasi tulvanaan sisään. Sillä välin olivat rannalle
jääneet miehet ladanneet uudelleen revolverinsa ja rupesivat jälleen
ampumaan, tällä kertaa tarkemmin tähdäten. Pitkin rantaa alkoi kuulua
hälyytystä. Laivoista saattoi erottaa huutoja ja puhetta,
satamalaiturilla näkyi juoksevia miehiä. Jossain etäällä soi yhtä
mittaa poliisin vihellyspilli.
-- Korjaa luusi! karjaisi Friskon poika. -- Aiotko sinä upottaa meidät?
Mene auttamaan toveriasi.
Mutta Cockneyn hampaat kalisivat pelosta, ja hän oli liiaksi lamassa
kyetäkseen puhumaan tai liikahtamaan.
-- Häittä ulos se hullu mies! komensi Ranskan Pekka keulasta. Samassa
tuokiossa luoti murskasi hänen kädessään olevan airon, ja hän ryhtyi
tyynesti vaihtamaan sitä toiseen.
-- Käyppäs kiinni, Joe, komensi Friskon poika.
Joe ymmärsi, ja yhdessä he tarttuivat pelon lamauttamaan mies poloiseen
ja heittivät hänet veteen. Pari kolme luotia suhahti hänen korvissaan,
juuri kun hän kohosi pinnalle -- parahiksi päästäkseen Billin
veneeseen, mikä oli jo irtautunut pohjasta.
-- No nyt! käski Ranskan Pekka, ja muutamin aironvedoin he pääsivät
luodin kantamilta pimeyden suojaan.
Vettä oli tullut veneisiin niin runsaasti, että pienempi oli vaarassa
vajota milloin hyvänsä. Molempien toisten soutaessa Joe alkoi
ranskalaisen määräyksestä heitellä mereen rautaa. Se pelasti heidät
sillä haavaa. Mutta juuri kun he ennättivät _Salaman_ viereen,
vene kallistui ja kellahti ylösalaisin, niin että jäljellä olevakin
rautaromu vajosi meren pohjaan. Joe ja Friskon poika kohosivat pinnalle
rinnatusten, ja yhdessä he kapusivat laivan kannelle mukanaan veneen
köysi. Ranskan Pekka oli jo pelastunut ja auttoi heitä.
Kun he olivat ennättäneet tyhjentää veneen vedestä saapui Bill
tovereineen perille. Kaikki ryhtyivät nopeasti työhön, ja uskomattoman
joutuisasti saatiin isopurje ja halkaisija nostetuiksi ja ankkuri
kannelle, ja _Salama_ kiiti väylää pitkin loitommalle. Aution
rämepaikan kohdalla Bill ja Cockney sanoivat jäähyväiset ja lähtivät
pois veneessään. Kajuutassa Ranskan Pekka sadatteli huonoa onnea
moninaisilla kielillä ja etsi lohdutusta pullostaan.