Johanna tulee ja hänen jäljessään Birgitta, jonka harmaat hiukset nyt
ovat verhottomat.
JOHANNA. Pyhä Birgitta, katso. Rukoilit poikasi sieluttoman ruumiin
kuolemaa. Kadotuksen tytär on ollut sinun jumalasi välikappaleena.
BIRGITTA (kiirehtii Kaarlen luo). Poikani! (Nostaa Kaarlen pään
syliinsä.)
KAARLE (kuin heräten). "Ja hänen jäsenensä ojentuivat kuin tulen
lieskat kohti avaruutta." — Katso, tässä on sinun ilmestyksesi, äiti.
Näin syntyvät... armoitetuimmat... (Hervahtaa, kuolee.)
BIRGITTA. Nyt ymmärrän kaiken... Tämä oli Jumalan asettama ansa
meitä kaikkia varten... Ja eritoten minulle, jotta ylpeyteni niskat
viimeinkin taittuisivat maahan saakka. — Oikein sanoit, poikani, olen
ollut yökköäkin sokeampi... (Jää maahan; pitää vainajan päätä sylissään
ikäänkuin häntä tuudittaen.)