JOHANNA. Varovasti, Bianca Maria. Ja hartaasti kuin sakramentin
öylättileipää.
BIANCA MARIA (iloisesti). Olen taitava osterinsyöjä. — Äitini vielä
eläessä sain juosta laskuveden aikana laakeata merenrantaa ja näitä
poimia mielin määrin. Jos etenin kauvaksi, hän rannalta torui ja
voivotteli. Minä viivyttelin tahallani! Niin hauska oli kuulla
hänen raikkaan äänensä tuulessa soivan... (Käytellen innokkaasti
osterilusikkaa.) Kas noin, sinut pyydystän sieltä... piilosta pois.
KAARLE (on yrittänyt turhaan saada osteria lusikkaansa; nauraen).
Ja minä heitän sen nilviäisen kaivamatta! (Katsellen huvitettuna
lusikkaansa.) Tämä norsunluinen keihäs on liian pieni miehen kouraan.
BIANCA MARIA. Näytän teille, ritari, miten on tehtävä. (Taipuen Kaarlen
puoleen.) Tuohon pieneen rakoon... ja sitten...
JOHANNA (hätääntyen). Kaarle, katso tänne! (Käytellen kiireesti
lusikkaansa.) Täältä saat valmiin herkkupalan...
BIANCA MARIA (nostaen voitonriemuisena lusikan). Kas noin... tuossa se
on! Saatte sen!
KAARLE (ottaen Bianca Marian kädestä lusikan; hyväntuulisesti). No, jos
on tarpeen, koetan sen etanan niellä.
JOHANNA (on noussut ylös; jäykkänä kauhusta). Älä syö...
KAARLE (yhä äänekkäämmin nauraen). No, jos sakramentti sen kerran
vaatii...
JOHANNA (voimattomana; käheästi). Kaarle! Se tappaa... myrkkyä...
KAARLE (ponnahtaen istuimeltaan). Ketä varten! Jos ei minulle...?
(Bianca Marialle.) Bianca, älä koske niihin. (Johannalle.) Siis hänelle.
BIANCA MARIA kavahtaa istuimeltaan, juoksee Kaarlen turviin.
KAARLE (vetäen Bianca Marian suojelevasti puoleensa). Älä pelkää enää.
Se myrkkyhammas puri sattumalta tyhjää. (Johannalle; pilkallisesti.)
Vai tällä tavalla taistelevat vanhenevat naiset miehen rakkaudesta?
JOHANNA (kuin heräten jäykistyneestä lamaannuksesta). Trabantit...
tänne!
KAARLE (hakien vaistomaisesti miekkaa kupeeltaan). Ahaa, täällä
tarvitaan miekkaa... (Bianca Marialle.) Odota... (Syöksyy kohti
vasemmanpuolista ovea; samassa tulee häntä vastaan ovesta
sotamies paljastettu miekka kädessä ja samalla pilaristosta kaksi
vahtisotilasta, jotka Johannan viittauksesta riistävät Bianca Marian
keskelleen, ennenkuin Kaarle ennättää kääntyä hänen avukseen.)
JOHANNA (osoittaen Bianca Mariaa; sotamiehille). Tuo... pois... pois!
(Toinen sotamiehistä vie Bianca Marian pois kadoten pilaristoon, toinen
jää vahtimaan pilarien luo, joten Kaarle jää sotamiesten ja yhä verhon
luona seisovan esimaistajan keskelle.)
KAARLE (yrittää kohti pilaristoa, turhaan; katselee ympärilleen;
huomaa esimaistajan, menee verhoa kohti, mutta perääntyy esimaistajan
paljastaessa tikarinsa; katkerana). Hyvin pyörii tämä kuoleman pyörä.
Tikarit, säilät ja myrkkyhampaat yhteen käy kuin rattaaseen ratas.
(Johannalle.) Ja katala haureus sitä taitavasti käyttää.
JOHANNA. Jos tyynnyt ja kuulet mitä sanon, voit pelastaa tuon neidon
hengen, muuten et.
KAARLE (puoliksi itsekseen). Hyvin isketty... (Johannalle;
kohteliaisuudella, jonka alla kuohuu viha.) Kuuntelen toki ja
tottelen... jokaista viittausta ja pienintä vihjettä... Mitä temppuja
käsket? (Istuutuu kuin väsähtäneenä jakkaralle.)
JOHANNA (on edellisen repliikin aikana viitannut sotamiehet poistumaan;
Kaarlelle). Tiedätkö, mitä tarkoittaa rahvas "anjoulaisella
elämänlangalla"?
KAARLE. Haurasta, helposti katkeavaa, hyttysen hienoa, myrkynsyömää
rihmaa, luullakseni.
JOHANNA. Hienon hienoa, mutta ei haurasta, vaan lujaa silkkiköyttä,
joka kuristaa silmänräpäyksessä kauneimmankin kaulan. (Osoittaen
esimaistajaa.) Tuo mies tuossa on sen taitavin käyttelijä. Ja hän saa
näyttää mestaruuttaan Bianca Marian vankikopissa, jos miellyttää sinua
vieläkin Iemmenpetos. (Viittaa esimaistajan poistumaan.)
KAARLE (puoliksi itsekseen). Se ei ole enää koskaan sydäntäni
saastuttava...
JOHANNA. Vanno se minulle!
KAARLE (muistaen Bianca Mariaa, hymyillen). Vannon sen sieluni autuuden
kautta.
JOHANNA (rientäen Kaarlen luo). Tiesinhän sen... (Hyväillen Kaarlen
päätä.) Sinä tuhma mies... En ole julma, vain liiaksi rakastan sinua.
Kun ajattelen, että lähtisit luotani, näen edessäni vain kuoleman
kuvia, sydän kiertyy rinnassa, ilma mustenee, ja olen valmis sokeaan
murhaan. Mutta minun jos olet, olen kaikille hyvä... Bianca Marian
päästän vapauteen ja...
KAARLE (kiihkeästi). Milloin?
JOHANNA (hellästi). Sen itse parhaiten tiedät... Kun olet antanut
minulle yön, joka vihkii meidät suloisemmin kuin sakramentit ja valat.
KAARLE (nousee; liikehtii; nauraen, teeskennellen). Perin mitätön hinta!
JOHANNA (epäilevänä). Mitätön! Mitä tarkoitat?
KAARLE (näytellen iloista hurjuutta). Vain itseäni. Katsos, jos eilisen
maljan täytän huomenna toiseen kertaan, ei ylihuomenna kivistä päätä.
Ja mitä tulee Jehovan tuomiokirjaan, hän tuskin viitsii samaa syntiä
merkitä kahteen kertaan. (Kumartaen salaisen ivallisesti.) Siis mitätön
hinta nuoren ihmislapsen päästä. Sen halukkaasti maksan (salaisesti
uhaten) ja täysin mitoin...
JOHANNA (yhä epäilevänä). Hämärää kieltä... Jos et olisi vannonut
sielusi autuuden kautta...
KAARLE. Minkä vannoin, on totta kuolemaan saakka. Eikö se riitä?
JOHANNA (lähestyen). Jos saan suudelman sinetiksi!
KAARLE (taputtaen sivumennen Johannaa poskelle; riehakkaasti). Vaikka
tuhannen... jos en seuraisi miesten tyhmää tapaa vain ottaa suudelmia
enkä antaa...
JOHANNA (nauraen). Senkin... rikkiviisas hiustenhalkoja!