Esimaistaja ilmestyy verhon takaa ja lähestyy kumarrellen.
JOHANNA (lyhyen vaitiolon jälkeen). Minulla on vihollinen, jonka täytyy
väistyä. Esitä taitojasi, jos niitä vielä muistat.
ESIMAISTAJA. Unohtaisinko taiteista jumalallisimman! Hallita suonten
virrat, ne tyrehdyttää tai nostaa polttelevaan vimmaan. Rikkoa aivojen
hauras, herkkä aine, näkyjä näyttää, luoda kauhuja, onnen unelmia,
ihmemaita, joita ei maailmassa ole, tai uuvuttaa unettomaan uneen... Ja
ihmisruumis, tuo riettaan sydämen tekopyhä kaapu, sen raikas väri ja
silkkinen hipiä, nuo kaikki muuttaa: koristella punaisin kuumetäplin
ja sinerryttää paikka paikoin, istuttaa spitaali lihaan tai kapisten
koirain tauti, kas siinä rippi, johon päättyvät ihmisparan valheet.
JOHANNA. No, ja laulun jälkeen... mitä neuvot?
ESIMAISTAJA. Jos riittää mielenvikaiset näyt tai vuorokausien
luonnoton horrostila, siinä tapauksessa... vain mandragora-juurta,
herba apollinarista tai — jos on rumennettava liian kauniit kasvot
— Sardinian yrttiä, joka vääntää suloisimmatkin naisen huulet
irvikuvanauruun.
JOHANNA. Ei riitä. Sairaus ja rumuus... Ne herättävät säälin, joka vain
kaunistaa... nuorten rakkautta. Jotain, joka... tuhoaa.