Huolimatta siitä, että Zasodimitshin väestö tavallisissa oloissa kävi
hyvin aikaiseen makuulle, -- niin aikaisin, että kello yhdentoista
aikaan iltasilla ei näkynyt kaduilla ainuttakaan olentoa, -- vallitsi
tänä iltana vastoin tavallisuutta Zasodimitshin kaduilla vilkas liike
ja humina aina puoleen yöhön asti. Melkein joka talon edustalla,
lyhtyjen hämärässä valossa, näkyi tummissa ryhmissä juutalaisia
perheitä, jotka ilmeisesti odottivat jotakin erinomaista. Kaikkialta
kuului juutalaisväestön lakkaamatonta kurkkuäänistä puhelua, jossa
tavantakaa toistuivat sanat: _prokuraattori -- sähkölennätinasema --
tutkimustuomari -- rykmentinpäällikkö -- Morduh Mlynar_. Erittäin
paljon kansaa oli kokoontunut prokuraattorin talon ulkopuolelle sekä
sähkölennätinaseman ja Moishan majatalon viereisten kartanojen
läheisyyteen. Tämmöinen tavaton kiihtymys paikkakunnan juutalaisväestön
keskuudessa oli saanut rykmentin päällikkökunnan ryhtymään vastaaviin
toimenpiteisiin. Lähikylistä haettiin lisäksi kaksi eskadroonaa, ja
puoliyön aikaan alkoi kaduilla liikkua patrulleja ratsain, ja
sähkölennätinaseman sekä prokuraattorin paraatikäytävän luona lisättiin
vahtimiehistöä. Kulkuvahdit ryhtyivät ajamaan väkijoukkoa hajalle, ja
onnistuivat siinä niin hyvin, että jälestä puoliyön kadut olivat
tyhjät; mutta kaupunki ei vaan nukkunut: kaikkialla paloi tulet
ikkunoissa, kaikkialla pilkisteli suljettujen käymäporttien takaa
uteliaita, ja vastapäätä asemaa, vastapäätä prokuraattorin asuntoa ja
vastapäätä Moishan taloa jäi 5-6 vuorottelevaa tarkkaajaa, joiden
sijaan joka neljännestunnin päästä tuli uudet; poistumisvuorossa olevat
kertoivat näille huomiollepanonsa ja juoksivat toiseen paikkaan.
Näiltä valppailta tarkkaajilta ei jäänyt huomaamatta se itsessään aivan
vähäpätöinen tapahtuma, että noin kello yhden aikaan yöllä kuriiri
sähkölennätinasemalta, kahden rakuunan seuraamana, vei jonkin
sähköilmoituksen rykmentinpäällikölle ja prokuraattorille ja palasi
saman vartiojoukon saattamana takasin. Kohta sen jälkeen
katselijajoukkueet katujen kulmissa ja risteyksissä rupesivat
taajenemaan, ja kasarmien ääreen kertyi uusia parvia uteliaita, matkan
päässä tähysteleviä ihmisiä.
Eivätkä he katselleet turhaan: kasarmeissa syntyi jonkinlaista
liikettä... Kasarmipihan perimmässä nurkassa juosta puikkelehti ihmisiä
lyhdyt käsissä, hevosten kaviot kauskivat tallin kivipermantoa
vasten... hevosten ääressä hääräili harmaita viittoja. Vähän sen
jälkeen puoliplutoonaa rakuunoita ajoi takaportista ulos ja lähti
ratsastamaan aukeata ketoa kohden lähellä metsää, missä murha oli
tapahtunut. Puoliplutoonan jälkiä ajoi hienoa hölkkäjuoksua kahdet
kärryt: ensimäisissä istui aseettomaan komennuskuntaan kuuluvia miehiä,
lapiot kourassa, jälkimäisissä kuljetettiin jotakin mustaa patsasta.
Eivätpä ajopelit ehtineet kasarmilta edetä vielä kahtakymmentäkään
syltä, kun juutalainen muurahaispesä alkoi kuhista ja myllätä, --
ikäänkuin kerrassa elpyen. Koko asutus tulvahti ikäänkuin sovittua
merkkiä myöten kadulle; kaikkialla hälistiin, huudettiin ja huiskittiin
käsillä; kaikki oli kiivaassa hyörinässä ja liikkeessä, ja sekavana,
sorisevana ja myllertävänä hyökytulvana koko tämä ihmispaljous vyöryi
mainitulle kedolle päin. Ja kaikkien mieliä elähdytti ja kiihdytti
nähtävästi sama ajatus, sama perusaihe, sama pyrkimys. Ei kulunut
puoltakaan tuntia, kun tuhatlukuinen joukko jo piiritti paikkaa joka
puolelta ja tarkkaan seurasi, mitä kasarmista lähetetty sotamiesosasto
siellä toimitti. Vasta hieman himartavassa aamuvalossa ei ollut
vaikeata huomata, että puoliplutoona asettui ketjuun keskellä aukiota,
ja ketjun sisäpuolella aseettomat ryhtyivät maahan pystyttämään mustaa
patsasta ja patsaan taakse kiireenvilkkaa kaivamaan hautaa...
Muutamaksi hetkeksi kedolle kokoontuneet juutalaiset taukosivat
hälisemästä, rupesivat tarkkaavaisiksi ja kuiskaamalla ilmoittivat
toinen toiselleen huomiollepanonsa; mutta hetkestä hetkeen joukko yhä
taajeni, puhe ja melu kasvoi yhä äänekkäämmäksi, ja tuossa puheen
pauhinassa erottautuivat taaskin aivan selvästi ehtimiseen toistuvat
sanat: _rykmentinpäällikkö -- prokuraattori -- Morduh Mlynar_. Ei
kulunut puoltakaan tuntia siitä, kuin sotamiehet olivat alkaneet kaivaa
hautaa, kun joukon keskellä taaskin ilmautui sama pitkäkasvuinen,
synkännäköinen juutalainen, joka karvalakki päässä ja valkoinen
esiliina vyöllä, edellisenä päivänä oli astunut Semjon Silytshin
erityiseen huomioon. Kaikki hänen ympärillään olevat juutalaiset
huusivat ja viittoilivat äkäisesti käsillään. Karvalakkinen
juutalainen, pantuaan voimakkaat, lujajäntereiset käsivartensa ristiin
rinnalleen ja vilkuillen hatun alta mustilla silmillään, katseli
tarkkaavaisesti sotamiesten työskentelyä keskellä ketoa, --
hievahtamatta paikaltaan ja välittämättä hälinästä ja melskeestä
yltympärillään. Mutta joukko, joka häntä piiritti, oli silmitönnä
raivosta, huusi ja kiljui vimmaisesti, milloin riepottaen häntä
hihasta, milloin sormillaan osottaen mustaa patsasta, milloin nyrkeillä
uhaten häntä.
Ja niin tämä synkännäköinen olento kääntyi poispäin patsaasta ja,
painettuaan pään rintaansa, lähti verkalleen astumaan kauppalaa kohti.
Ilohuutoa, riemun rääkynää kuului joukosta, joka äkkiä, aivan kuin
yhtenä miehenä, lähti liikkeelle, suunnaten kulkunsa Zasodimitshiin
päin -- ja suoraan sen talon luo, jossa prokuraattori asui.
Uutisenlevittäjät, suutapahkaa kiitäen joukon edellä, tekivät jo aikaa
ennen sen saapumista kaikkialla tiettäväksi sanoman, että _itshe
murhaja, Morduh Mlynar, menne herra prokuraatori tygö_. Eikä aikaakaan
niin tämä joukko täytti jo kaikki kadut ja kujat, koko torin
prokuraattorin portaitten äärellä -- ja arvoisan prokuraattorin
herättivät mahtavat huudot:
-- Murhaja tuli! Morduh Mlynar murhaja -- itshe tuli!
Katsahdettuaan ikkunaan ja nähtyään, aamun hämärtävässä valossa, mitä
kadulla oli tekeillä, prokuraattori ensin joutui ymmälle eikä tiennyt,
mihin ryhtyä; mutta kohta palvelijansa auttoi hänet pulasta... Kalpeana
ja säikähtyneenä astui hän prokuraattorin makuuhuoneeseen ja ilmoitti:
-- Teidän korkeavapaasukuisuutenne! Juutalaiset ovat tuoneet tänne
saman Morduh myllärin, joka tappoi aliratsumestari Dwukrajewin.
-- Mahdotonta! Mitä se merkitsee?
-- Todentotta! Hän itse pyytää -- rukoilee, että suvaitsisitte ottaa
hänet vastaan.
-- No, niin kutsu hänet tänne joutuun! huudahti prokuraattori
hämillään, pukien kiireesti ylleen; häntä ehdottomasti värisytti
ajatellessaan, että tuomion täytäntöönpanoon jäi vain pari kolme tuntia
aikaa.
Hetkisen kuluttua astui makuusuojan viereiseen huoneeseen Morduh
mylläri.
Prokuraattorin astuessa huoneeseen hän otti hatun päästään ja lausui
jokseenkin virheettömällä venäjänkielellä hänelle.
-- Minä tapoin upseerin... Ei se tappanut, jota tahdotaan ampua... vaan
minä, Morduh...
-- Miksikä hänet tapoit? kysyi prokuraattori, tarttuen nopeasti kynään
ja merkiten paperille tuon odottamattoman itsesyytöksen.
-- Tapasin hänet tyttäreni kanssa -- metsässä väijyin heitä -- upseerin
tapoin, ja tyttölutkan hukutin jokeen... Köytin kiven hänelle kaulaan,
koiralle, ja paiskasin veteen...
-- Ja näytätkö paikankin missä hänet hukutit? kysyi prokuraattori,
laskien tulisella kiireellä rivin toisensa jälkeen paperille.
-- Näytän! Siellä hän makaa nytkin pehon alla.
-- Miksi et tullut ennemmin? kysyi prokuraattori ihmeissään.
-- Jos sotamies olisi lähetetty pakkotyöhön, minä en olisi ensinkään
tullut... Mutta sotamies määrättiin ammuttavaksi, niin minä tulin.
Juutalaiset käskivät tulla -- heidän tuli kaikkien sääli hänen isäänsä.
Prokuraattori silmäili vielä enemmän ihmetellen myllärin synkkää
olentoa, piirsi paperille pitkän kummallisen koukeron ja huusi
palvelijaansa.
-- Juokse heti paikalla rykmentinpäällikön luo, anna hänelle tämä
paperi, ja rykmentin päivystäjälle annat tämän kirjelipun.
Ja vasta sitten, kun palvelija suinpäin töytäsi ulos käskyä
toimittamaan, prokuraattorin iskeytyi mieleen, että hän oli jäänyt
silmitysten murhaajan kanssa, joka niin helposti oli suoriunut kahden
uhrinsa kanssa ja niin levollisesti siitä haastoi... Mutta kun
prokuraattori, astuessaan lattiata pitkin, syrjäkulmin katsahti
Morduhin puoleen, niin hän näki tämän suuren, jättiläismäisen miehen
istua kyyröttävän tuolilla ovensuussa ja, kasvot mahdottomien käsiensä
peitossa, itkeä nyyhkyttävän kuin pieni lapsi.
Prokuraattori katsoi häneen ja, istuttuaan pöydän ääreen, rupesi
laatimaan sähköilmoitusta piirikunnan päällikölle, antaen tiedoksi,
että sotamies Iwan Gwozdilinin tuomio sen ja sen pykälän nojalla
kumotaan.
Päätettyään sähkösanoman prokuraattori hengähti täydestä rinnasta: oli
kuin vuori olisi kirvonnut hänen hartioiltaan...
Mutta Morduh istui lyyhistyneenä tuolilla ovensuussa ja itki ja
nyyhkytti kuten ennenkin.