Pikku Maria ravisti päätään, puristi hänen kättään ja käänsi kasvonsa
seinään päin.
Adelsvärd tunsi kyyneliä kertyvän silmiinsä. Minä olen käynyt liian
herkäksi, tehnyt liian paljon työtä, elänyt liian rasittavasti, minun
tarvitsee päästä rauhaan! mutisi hän -- ja kumartui taas ja silitteli
pikku Marian pehmoisia hiuksia.
Tyttö ei liikkunut. Adelsvärd sanoi vielä kerran: tänä iltana! ...
mutta kuvitellen sitä mahdollisuutta, ettei tapaisikaan Felldneriä
kotona, vaan joutuisi kauvan odottamaan -- tai että häntä viivyttäisi
jokin muu niistä sadoista mahdollisuuksista, jotka ovat kaikkien
määräysten tiellä -- hän lisäsi: taikka varhain huomisaamuna!
Mutta heti hän katui sanojaan. Lapsi ei pysty tajuamaan ehdollisia
lupauksia.
Pikku Maria aukaisi silmänsä ja katseli häntä tyynesti hyvän aikaa.
Lapsen silmäys tunkee syvälle.
Jollet tule illalla, istun minä puussa niinkuin eilenkin sinua
vartoomassa! sanoi hän.
Sitä et saa tehdä! Kuuletko, pikku Maria -- lupaa nyt kauniisti! puhui
Adelsvärd hätäisesti -- ja lisäsi, hiukan nauraen: Olenhan minä sinun
tohtorisi! --
Tyttö pudisti päätään: Et sinä ole mikään tohtori. Kyllä minä tiedän,
millaisia tohtorit ovat. Niillä on rillit nenällä, hopeanuppinen keppi
kädessä -- niin, ja sitten niillä on pikkuinen kirja, josta revitään
aina lehti kerrallaan, ja siihen kirjotetaan jotakin -- ja sen pitää
auttaa!
Adelsvärdiä tämä hämmensi -- ja liikutti:
Minullakin on kirja; tahdotko nähdä?
Hän sieppasi povitaskusta muistikirjansa. Siinä oli runokokeita, joita
oli pantu paperille, kiireessä, hienolla käsialalla.
Pikku Maria työnsi sen luotaan ja ravisti päätään: En minä osaa lukea!
Mutta _tuossa_ on italiaa! ja Adelsvärd näytti hänelle erästä kohtaa,
joka oli lainattu Petrarcasta -- euganealaisilta vuorilta.
Sama päänpudistus -- ynnä vakava katse, joka merkitsi: Miksi sinä sitä
minulle näytät? Enhän minä osaa lukea enkä kirjottaa!
Tämä liikutti Adelsvärdin mieltä vielä enemmän:
Niinpä niin, pikku Maria! No lupaa siis vain se, ettet rupea istumaan
puussa. Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsen!
Mene sinä vaan! sanoi tyttö lyhyesti ja jurosti.
Hän oli nähnyt, että pikkuinen lakastunut kukkasoksa oli pudonnut
kirjan lehtien välistä ja jäänyt laattialle. Adelsvärd ei sitä
huomannut, vaan tallasi sitä jalallaan.
Hän seisoi epäröiden, käsi ovenrivassa. Omituinen lapsi, josta on kovin
vaikea saada tolkkua. Tai lieneekö hän nyt kuten muut tyttöset
kehitysiässä? ... niinkuin sekin pieni suomalainen tyttö, joka oli
ollut hänen leikkikumppaninaan ja kuollut juuri silloin, kun hänen piti
ruveta elämään?... Pikku Mariassa oli enemmän hänen nuoruutensa
morsiamen näköä ... samat kulmakarvat, sama hiusten pehmoinen laskos
lapsenotsan ympärillä ... eikä hän enää koskaan saisi _sitä_ otsaa
suudella -- vain sommitella siitä runoja -- niinkuin Petrarca
kirjotteli sonetteja eräästä, jota ei ollut olemassakaan ... voi,
kuinka elämä kytkee nivelet toisiinsa, kunnes kaikesta on tullut
pelkkää runoa, haavetta, muistoja! Hän tempasi oven auki, mutta
pysähtyi sitten portaiden askelmalle, kahden vaiheella -- aution
luostarin hiljaisuus tuntui hänestä haudalta, jossa jyski hänen oma
sydämensä.
Ovi aukeni taas. Pikku Maria oli hypännyt vuoteestaan -- juosta
sipsutti pikkuisin paljain jaloin auringon pilkkeessä -- ja ojensi
hänelle kuihtuneen oksan:
_Sen_ sinä unohdit -- ota se mukaasi -- minä en kärsi sitä huoneessani
-- se on kuollut!...
Adelsvärd otti sen, katsellen tyttöä kuin näkyä.
Pikku Maria piti molempia käsiään silmiensä edessä. Adelsvärd sanoi
vaivaloisesti: illalla! -- ja kiirehti suinpäin rappusia alas.
Puutarhasta hän loi katseensa ylöspäin pikku Marian avointa akkunaa
kohti. Siellä tyttö olikin. Pikku kasvot olivat kuolonkalpeat
säteilevässä päiväpaisteessa. Silmät olivat tummat -- mutta ne
loistivat hymyillen kauvas alhaalle ja eteenpäin. Adelsvärd painoi
käsiään tahtomattaankin sydäntä vasten -- vakuuttaakseen.
Tyttö viittasi lyhyellä, lujalla kätösellä, jonka sormet olivat
koukistuneet kämmenen puoleen:
Minä olin paha. Minä lupaan, etten kiipee puuhun. Mutta tohtori sinä
_et_ ole. Tohtori tulee aina, kun pannaan hakemaan. Hyvästi! -- --