Ulkopuolella seisoi paksu Neero. Oli arvatenkin odotellut seuraa.
Hän ja Adelsvärd istuutuivat yhdessä juomaan. Siinä tyhjentyi ruukku
toisensa jälkeen.
Muut poistuivat vähitellen. Kronstadt koetti kiskoa Adelsvärdiä
mukaansa. Jätä minut nyt sovinnolla rauhaan! sanoi suomalainen äreästi.
Ruotsalainen katseli häntä -- kohautti korkeita olkapäitään ja meni.
Leopoldus Mair lähensi hikisiä kasvojaan Adelsvärdin hehkuviin -- ja
päästi paksun naurun: Tänä iltana sinä olet kuin nuppu, veikkoseni, ja
minä näytän sinulle semmoisen kukan, joka puhkee yöllä!
Kenties "Venetsian yön"? Sitähän minä haenkin! vastasi Adelsvärd -- ja
tunsi veren syöksyvän kuumana aivoihin.
Mitä lorua se on, miekkonen? Ei tässä niin korkealle tavotella! Minä
juttelen rouva Appelsinasta. Olen puhunut hänelle sinusta. Sattuuko
olemaan kolikoita mukanasi?...
Aiotaanko meidät ryöstää putipuhtaiksi? kysyi Adelsvärd ivallisesti.
Pitääkö hän pelipankkia?
Häh? Hän pitää kamaripiikaa -- meidän täytyy viedä sinne gondoolilla
lasti viiniä ja muuta hyvää -- ja minun kassani on lopussa!
No mennään! nyökkäsi Adelsvärd.
He ottivat mukaansa viiniä, hedelmiä ja leivoksia -- saivat käsiinsä
gondoolin, eikä Adelsvärdin tarvinnut kauvaakaan tarkastella
huomatakseen, että nyt kuljettiin sitä pientä siltaa kohti, missä
Felldner ja hän olivat edellisenä yönä seisseet.
Vastapäätä korkeata, kapeata rakennusta, jossa oli parveke, suljetut
kaihtimet ja kaasulyhty, laski vene kanavan reunaan.
Neero pisti kaksi paksua sormea suupieltensä väliin ja päästi kimeän
vihellyksen -- vielä toisenkin -- kaihtimet aukenivat raolleen --
sieltä sirisi valon hohdetta -- ja hitaasti kääntyi matala ulko-ovi
auki kanavaporrasten kohdalla. Neero tarttui tavarakoriin ja astui
veneestä.
Tämä oli vähällä keikahtaa kumoon hänen painostaan.
No? kysyi hän vitkastelevalta Adelsvärdiltä. -- Näethän, että meitä
varrotaan! --