Häntä puistatti. Poika ja mies juohtuivat mieleen sieltä Kuopiosta.
Mies, joka ei hänelle milloinkaan sanonut pahaa sanaa, ja jonka
papinkirjassa ei ollut pienintäkään pilkkua.
Hän hakkasi nyrkkiään saunan permantoon ja örisi; tunsi helpoitusta kun
oikein koski. Painoi sitten kasvojaan päänalustaan, painoi niin, että
oli tukehtua... Kunpa tuosta hengestään olisikin niin keveästi päässyt!
Siinä vaan virui, ei viitsinyt nousta eikä viitsinyt ajatella enää
mitään. Mutta päätä kolotti ja suussa oli inha maku.
Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen
ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata.
Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei
nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli.
Puusylyys paiskattiin uunin eteen. Sitten seurasi hetken hiljaisuus;
Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät.
--Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy
siistiä ja panna lämmitä.
Ullan ääni...
Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen,
haukotteli ja kynsi päätään.
--Voi, raukka, minkä näköinen olet.
Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen. Hän pääsi vihdoin
seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän
vajosi hervottomana penkille.
Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti.
--Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät,
niin kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani.
--Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi.
--Niitä on nyt ruvennut käymään herrojakin siitä lähtein kuin saunat
hävitettiin kaupungista pois. Eilenkin illalla, vähää ennen kuin tulitte
Villen kanssa, oli täällä kaksi tukkipatruunaa. Hyvä kuin ette sattuneet
vastakkain.
--Ketä olivat?
--Toista en tuntenut, mutta toinen oli se rikas Sarkanen Viitasaarelta.
Nyt kuuluu muuttavan Jyväskylään ja ostavan itselleen talon.
--Onko jo ostanut? Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä
kertaa katosi.
--Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan.
--Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin
rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei
semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin
hän sen möisi huokeasta.
--Paljonko tahtoo?
--No ei kuin viisitoistatuhatta. Itselleen se on tullut niille maksamaan
kolmattakymmentä.
--Kun olisin tiennyt siitä puhua.
--Missähän tuo lienee kortteeria? Kestikievarissa varmaan?
--Eikä kun tässä likellä, Mattilan hovissa. Ettäkö menisit hänen
puheilleen? Elä hyvä ihminen, kun olet tuon näköinen. Hän sinua
säikähtää. Parempi, jos minä lähtisin. Mutta kun tämän saunan
siivoaminen ja lämmitys...
--Kyllä minä toimitan kaikki, jos vaan menet. Sano, että hän sen myö
niin huokeasta sen vuoksi, kun muuttaa pois. Ja että se on niin hyvässä
kunnossa, ettei suinkaan kymmeniin vuosiin tarvitse mitään korjauksia
tehdä. Sisähuoneet, ulkohuoneet, kellarit, joka kohta niin reilua ja
pulskaa. Tietäähän, kun itse ovat rakentaneet.
--Mutta täällä pitäisi pestäkin lauteet ja lattiat ja--
--Minä pesen, elä ollenkaan sitä sure. Laitan vedet ja kaikki valmiiksi.
--Muista sanoa, että siitä pari vuotta sitten tarjottiin kaksikymmentä
tuhatta, mutta eivät myöneet, kun maisteri silloin vielä eli. Eikähän
sitä kukaan siihen hintaan nytkään möisi, mutta rouva kun ei ole
tottunut asioita hoitamaan, niin tahtoo päästä siitä irti. Muista sanoa
sekin.
--Kyllä, kyllä. Laita sitten padan alle myöskin tuli ja pane vettä
varistumaan. Ihan täyteen se pitää panna, että saavat ammekylpyä, jos
tahtovat.
Ulla läksi ja Lopo alkoi työtänsä. Varisti vettä, pesi lauteet ja
lattiat ja penkit. Reuhkasi niin, että hiki oli päässä.
Siinä häneltä unohtui sekä pahoinvointi että muu alakuloisuus. Eikä
suinkaan voimia puuttunut, vaikka olikin yhtä ja toista kokenut maailman
markkinoilla kulkeissaan.