NATHAN ja RISTIRITARI, joka tulee sivultapäin hänen luokseen.
RISTIRITARI.
Hoi! Nathan, vartokaahan muakin!
NATHAN.
Ken huutaa? -- Tekö, ritari? Miks teitä
sulttaanin luona tavata en saanut?
RISTIRITARI.
Me eksyimme. Sit' älkää paheksuko!
NATHAN.
En minä, mutta Saladin...
RISTIRITARI.
Te juuri
olitte poistunut...
NATHAN.
Te häntä siis
kuitenkin saitte puhutella? Hyvä.
RISTIRITARI.
Mut yhdessä hän meitä molempia
halusi tavata.
NATHAN.
Sen parempi.
Siis tulkaa mukaan. Hänen luokseen aioin
ma muutenkin. --
RISTIRITARI.
Kai teiltä kysyä
saan, Nathan, kuka tuolla luotanne
läks äsken?
NATHAN.
Ettekö siis tunne häntä?
RISTIRITARI.
Hän eikö ollut munkki-hyväkäs,
jot' ajokoiranansa patriarkka
niin halukkaasti käyttää?
NATHAN.
Ehkä oli!
Hän patriarkan mies on ainakin.
RISTIRITARI.
Ovela keino, yksinkertaisuutta
edeltäjänä käyttää konnantyön!
NATHAN.
Niin, yksinkertaisuuden tuhmuutta,
ei hurskautta.
RISTIRITARI.
Patriarkka ei
hurskaihin usko.
NATHAN.
Tämän miehen kyllä
ma takaan. Sopimattomissa töissä
ei patriarkkaa auta hän.
RISTIRITARI.
Niin, siltä
tosiaan näyttäis. Eikö minust' ole
hän teille puhunut siis mitään?
NATHAN.
Teistä?
Ei nimenomaan teistä. -- Tuskinhan
ees nimeänne tuntee hän?
RISTIRITARI.
Niin, tuskin.
NATHAN.
On tosin jostain ristiritarista
hän maininnut.
RISTIRITARI.
Ja mitä?
NATHAN.
Tuskinpa
teit' ensinkään hän sillä tarkoitti!
RISTIRITARI.
Ken tietää! Kertokaahan!
NATHAN.
Syytellyt
mua patriarkalle on joku...
RISTIRITARI.
Teitä?
Luvalla sanoen, se valhett' on. --
Mua kuulkaa, Nathan! -- Olen mies, ei
voi koskaan kieltää mitään tekoaan.
Min tein, sen tein! Vaan hyväks työks en sentään
jokaista tekoani myöskään tahdo
mä väittää. Miksi jotain vikaani
mä häpeisin? Sit' enkö lujast' aio
ma parantaa? Ja luja aikomus,
ma tiedän, kauas ihmistä voi auttaa. --
Mua kuulkaa, Nathan! Ristiritari
tuon munkin oon mä kuitenkin, se, joka
on teitä syyttänyt. -- Te tiedättehän,
mi mua kuohutti, mi suoneni
sytytti tuleen! Mua tomppelia!
Ma sieluineni ruumiineni tulin
syliinne heittäytymään. Kuinka kylmä
te mulle olitte -- niin, penseä,
sill' onhan penseys pahempaa kuin kylmyys; --
mua kuinka vältellen te kohtelitte;
kuink' yrititte muka vastailla
minulle lausein pelkkää ilmaa täysin;
mä vielä tuskin muistella voin sitä,
jos tahdon mielenrauhan säilyttää. --
Niin, kuulkaa, Nathan! -- Silloin Daja hiipi
jälkeeni, kiihtyneeseen mieleeni
pudotti salaisuutensa, miss' oli
mun mielestäni outoon käytökseenne
selitys täysi.
NATHAN.
Kuinka niin?
RISTIRITARI.
Vain kuulkaa!
Ma arvelin, ett'ette menettää
haluais kristitylle jälleen sitä,
niin kerran kristityiltä valtasitte.
Niin mieleeni tul' aatos, teille tuottaa
äkisti kelpo säikähdys.
NATHAN.
Vai kelpo?
Se mihin kelpaa?
RISTIRITARI.
Mua kuulkaahan!
Niin, väärin tein kuin teinkin! Aivan syytön
te ehkä liettekin. Tuo Daja-hupsu
ei tiedä mitä puhuu -- vihaa teitä --
vain selkkaukseen teidät koettaa
näin saada. -- Ehkä, ehkä niin! -- Ma oon
vain nuori houkka, aina joka suuntaan
ma haihattelen, milloin liian paljon
ja milloin liian vähän teen. -- Niin, niinkin
voi olla! -- Nathan, anteeksi!
NATHAN.
Jos noin
mua hyvitätte todella...
RISTIRITARI.
Siis myönnän:
Luo patriarkan menin! -- mut en teitä
ees maininnut. Se valheeks jää kuin jääkin!
Vain ylimalkain tapauksen tään
hänelle kerroin, mieltään kuullakseni.
Se myöskään eihän kyll' ois ollut tarpeen, --
hyvinhän patriarkan tunsin ma
jo konnaks! Enkö teitä itseänne
tilille vaatia ois voinut heti?
Pitikö tyttöpolo heittää mun
tuollaisen isän menetyksen vaaraan? --
Vaan mitäs siitä! Patriarkan konnuus,
mi aina pysyy samanlaisna, se
sai minut oitis jälleen selvenemään. --
Mua kuulkaahan vain loppuun. Vaikkapa
hän tietäisikin nimenne, -- niin mitä,
mitäpä siitä? Tytön saa hän vain,
jos teidän yksistään se on, sen viedä
voi luostariin vain teidän talostanne.
Siis -- mulle tyttö, mulle antakaa,
ja sitten tulkoon patriarkka! Ah!
mun vaimooni hän kyllä kajoomatta
saa jäädä. Mulle hänet antakaa
ja pian! Olkoon sitten teidän tytär
tai älköön, -- olkoon juutalaisen lapsi
tai kristityn -- se yhtä kaikki on!
Tään enempää en nyt, en koskaan vasta
mä ikänäni tästä kysy teiltä,
kävipä miten kävi!
NATHAN.
Luulette
kai tuiki tarpeen mulle olevan
totuutta peittää?
RISTIRITARI.
Olkoon miten on!
NATHAN.
Mä enhän teiltä -- enkä keltään, kenen
asia tulee tietää -- salannut
viel' ole, ett' on kristityn hän tytär
ja minun kasvattini vain. -- Vaan miks en
viel' itselleen sit' ole ilmaissut? --
Syy siihen on vain hänen tiedettävä.
RISTIRITARI.
Ei hänenkään sit' ole tarvis tietää. --
Teit' eelleen suokaa hänen samoin silmin
kuin ennen katsoa! -- Tää paljastus
häneltä säästäkää! -- Te, tehän yksin
hänestä määräätte. Mä pyydän, Nathan,
minulle suokaa hänet! Antakaa!
Mä yksin toiseen kertaan pelastaa
voin sekä tahdon hänet -- minä yksin!
NATHAN.
Niin, -- kerran, kerran voitte! Enää ette.
Se myöhää on jo.
RISTIRITARI.
Kuinka? Myöhääkö?
NATHAN.
Niin, kiitos patriarkan...
RISTIRITARI.
Patriarkan?
Hänenkö kiitos? Miksi? Oisko hän
halunnut meiltä kiitost' ansaita?
Niin, mistä kiitos?
NATHAN.
Siitä, että nyt
me tytön sukujuuren tiedämme.
Ja tiedämme, hän kenen käsiin voidaan
pois antaa, varmaan talteen.
RISTIRITARI.
Piru siitä
voi häntä kiittää -- vanhaa apulaistaan!
NATHAN.
Niin, niistä käsistä nyt saattekin
siis Rechaa anoa, eik' enää multa.
RISTIRITARI.
Poloinen Recha! Mitä kaikkea
sa saatkaan kokea! Mi onni muille
ois orvoille, on onnettomuus sulle!
Voi Nathan, Nathan! -- Missä ovat siis
nuo sukulaiset?
NATHAN.
Missäkö?
RISTIRITARI.
Ja keitä?
NATHAN.
On ennen muita ilmaantunut veli,
jolt' on siis teidän Rechaa kosittava.
RISTIRITARI.
Velikö? Mikä on hän? Sotilas
vai pappi? -- Sanokaa, ma jotta tiedän,
mit' odottaa ma saan.
NATHAN.
Ma luulen, ettei
lie kumpikaap hän -- tai on kumpikin.
Hänt' oikein viel' en tunne.
RISTIRITARI.
Entä muutoin?
NATHAN.
Hän kelpo mies on, jonka luona Recha
on viihtyvä.
RISTIRITARI.
Vaan kristitty hän on!
Mä väliin ensinkään en tiedä, Nathan, --
täst' älkää pahastuko! -- mit' on teistä
mun ajateltava. -- Nyt eikö Rechan
joukossa kristittyjen kristittynä
esiintyminen ole? Ja kun kyllin
sit' osaa esittää hän, lopulta
siks eikö muutu hän? Ja puhtaan nisun,
min kylvänyt te ootte, ohdake
lopulta eikö peitä? Näinkö vähän
se teitä huolettaa? Te -- tekö silti
sanoa voitte, ett' on viihtyvä
veljensä luona tyttö?
NATHAN.
Niin mä luulen,
niin toivon! Ja jos jotain puuttuis hältä,
häll' oommehan me myöskin, te ja minä!
RISTIRITARI.
Oh, mitäpä vois luona veljen tuon
Rechalta puuttua! Hän yllin kyllin
saa siellä ravintoa, pukuja;
tuo kulta-veli makeiset ja helyt --
ja niitä sisko muuta kaipaiskaan? --
Ai niin, myös miehen sentään! Niin, sen myös,
sen myös kyll' aikanansa hankkii veli!
Millaisen suinkin saisi! Kristityistä
parahan aivan! -- Nathan, Nathan, te
kyll' enkeliksi tytön kasvatitte,
vaan muut nyt hänet turmelee!
NATHAN.
Ei vaaraa!
Hän rakkautemme arvoiseksi jää
kyll' edelleenkin.
RISTIRITARI.
Älkää sanoko!
Mun lemmestäni älkää ainakaan!
Se mitään nähkääs luovuttaa ei tahdo,
ei vähintäkään! Ei ees nimeä!
Vaan malttakaas! Hän epäilee jo ehkä
mit' tekeill' on?
NATHAN.
Ehk' epäilee. Vaan mistä,
en tiedä minä.
RISTIRITARI.
Sekin paljon on.
Mit' ikään kohtalolta odottaa
hän saakin, multa tulee -- täytyy hänen
se kuulla ensiks. Oli aatokseni,
hänt' etten ennen näkis, puhuttelis
kuin omakseen mua sais hän nimittää, --
nyt pois se aatos! Minä riennän heti ..
NATHAN.
Seis, minne?
RISTIRITARI.
Hänen luokseen! Näkemään,
täss' onko tytön sieluss' urhoutta
kylliksi päätökseen, mi ainoa
ois hänen arvoisensa!
NATHAN,
Mihin?
RISTIRITARI.
Siihen,
ett' enempää ei veljestään tai teistä
hän välitä --
NATHAN.
Vaan --?
RISTIRITARI.
Vaan mua seuraa, vaikka
niin joutuis muslemille vaimoksi!
NATHAN.
Seis! Ette tapaa häntä: hän on mennyt
sulttaanin siskon luokse -- Sittahin.
RISTIRITARI.
Ja milloin? miksi?
NATHAN.
Veljen myös jos siellä
tavata tahdotte, vain mukaan tulkaa.
RISTIRITARI.
Kenenkä veljen? Rechan? Sittahinko?
NATHAN.
Kentiespä kummankin. Vain tulkaa, tulkaa!
(Vie ristiritarin mukanaan.)