Nathanin talon palmustoon päin avoin etehinen, kuten I,1:ssä.
Esille levitettynä osa tavaroita sekä kalleuksia, joista siellä
on puhuttu.
NATHAN ja DAJA.
DAJA.
Kuink' ihanaa! Niin valiota kaikki!
Oh -- kaiken tään te yksin antaa voitte.
Hopeakangas kultareunainen
tuo miss' on kudottu? Kuin kalliskin?
Hääpuku vasta tulis siitä -- vaikka
kuningatarten ylle!
NATHAN.
Miksi juuri
hääpuku?
DAJA.
Ettehän sit' ostaissanne
tietysti ajatellut. -- Mutta, Nathan,
hääpuvuks on se niinkuin tilattu,
ja sepä siitä tulkoon. Valkopohja:
viattomuuden kuva; kultajuovat,
jotk' yli pohjan kiertelee, ne taas
kuvaavat rikkautta. Kuinka somaa!
NATHAN.
Sinähän veikeilet? Hääpuvuista
sä mistä puhelet noin vertauskuvin?
Sa morsian siis ootko?
DAJA.
Minä?
NATHAN.
Ken siis?
DAJA.
Jumala nähköön -- minä?
NATHAN.
Ken siis? Kenen
hääpuvusta siis puhut? Sunhan on
tää kaikki, kenenkään ei muun.
DAJA.
Mun? Onko
se mulle, eikä Rechalle?
NATHAN.
Vie pois!
Tukussa toisessa on Rechan osa.
Pois korjaa rihkamas!
DAJA.
Te kiusaaja!
Ei, vaikk' ois kaiken maailman ne aarteet!
En kajoo, ellette jo etukäteen
minulle vanno, että käytätte
tät' ainoata tilaisuutta, toiste
min vertaista ei taivas teille suo.
NATHAN.
Ja mitä käytän? Tilaisuutta -- mihin?
DAJA.
Oh, älkää oudostelko! -- Lyhyesti:
ritari Rechaa rakastaa; te suokaa
hänelle tyttärenne, vihdoinkin
niin tulee loppu synnistänne, josta
en kauemmin voi vaieta, ja tyttö
taas palata voi kristittyjen keskeen,
taas tulee siksi, mikä on; taas on,
hän miksi syntyi; hyvyydellänne,
jost' emme kyllin kiittää voi, te ette
vain tulisia hiiliä ois silloin
kerännyt päänne päälle.
NATHAN.
Yhä teill' on
tuo vanha virsi? Uusin nuotein vain,
jotk' eivät oikein ota sointuakseen.
DAJA.
Miks ei?
NATHAN.
Ois ritari mun mieleeni.
Mä hälle ennen muita soisin Rechan.
Mut .. Malttia vain mielees.
DAJA.
Malttia!
Se eihän vanhaa virttänne lie teidän --
NATHAN.
Vain joku päivä vielä malta mieltäs! --
Kas vain! Ken tuolta tulee? Munkkiko?
Käy kysymässä, mitä tahtoo hän!
DAJA.
Niin mitä --? (Menee tulijaa vastaan ja kysyy.)
NATHAN.
Anna siis -- ja ennenkuin
hän pyytääkään. -- Kunp' ensin selväks saisin
ritarin syntyperän, sanomatta
uteliaisuuteni syitä hälle!
Nääs jos hän kuulee ne, ja aiheeton
on epäluulo, silloin isyyden
oon peliin aivan turhaan heittänyt. --
Mit' on?
DAJA.
Hän tahtoo teitä puhutella.
NATHAN.
No, tulkoon tänne hän; ja mene sinä.