NATHAN ja RISTIRITARI.
NATHAN.
Te -- tekö siellä?
RISTIRITARI.
Kauaks aikaa jäitte
luo sulttaanin.
NATHAN.
En niinkään kauaksi.
Menoni sinne kävi viipyen.
Ah, Kurt, se mies on maineens' arvoinen,
on tosiaan; vain varjokseen jää maine.
Mut ennen muuta kohta kuulkaahan
vain...
RISTIRITARI.
-- Mitä?
NATHAN.
Teitä puheilleen hän tahtoo
ja käskee viipymättä tulemaan.
Vain kotiin mua saattakaa, siell' ensin
mä hälle jotain muuta toimitan,
ja sitten menemme.
RISTIRITARI.
En tahtois, Nathan,
taloonne toiste tulla, ennenkuin ..
NATHAN.
Siell' oottekin sill' aikaa käynyt? Ootte
siis puhutellut Rechaa? -- Sanokaas:
hän miellyttikö teitä?
RISTIRITARI.
Lumos minut!
Vaan -- jälleen nähdä häntä -- en, en voi!
En koskaan! -- Taikka oitis luvatkaa, --
ett' ikuisesti, ikuisesti häntä
saan katsoa.
NATHAN.
Mun kuinka ymmärtävän
tään haluatte?
RISTIRITARI (hetkisen äänettömyyden jälkeen heittäytyen äkkiä
hänen kaulaansa).
Isä!
NATHAN.
Nuori mies!
RISTIRITARI (irtautuen hänestä yhtä nopeaan).
Ei poika? -- Pyydän --!
NATHAN.
Rakas nuori mies?
RISTIRITARI.
Ei poika? -- Pyydän teitä -- vannotan
nimessä luonnon ensi siteiden! --
Pois niiden tieltä siteet myöhemmät!
olemaan ihminen vain tyytykäähän!
Mua älkää työntäkö pois luotanne!
NATHAN.
Ah, rakas ystävä!...
RISTIRITARI.
Ei poika? Eikö?
Ei sittenkään, ei sittenkään, jos ois
sydämeen tyttärenne avannut
tien lemmelle jo kiitollinen tunto?
Ei sittenkään, jos viittaustanne vartoin
he yhteen sulaa tahtois kumpikin? --
Vait ootte?
NATHAN.
Hämmästynyt, ritarini.
RISTIRITARI.
Mä hämmästytän teitä? -- Oudot, Nathan,
ei teille omat aatoksenne lie?
Mun suussain hämmästyttääkö ne teitä?
En ymmärrä.
NATHAN.
Viel' enhän tiedä edes,
ken Stauffeist' isänne on ollutkaan?
RISTIRITARI.
Mit' on tää, Nathan? Tällä hetkellä
uteliaisuutt' yksin tunnetteko?
NATHAN.
Niin, nähkääs, muinoin itse muistelen
ma tunteneeni erään Stauffin -- Konrad
hän oli nimeltään.
RISTIRITARI.
Vaan jospa ois
isäni nimi sama?
NATHAN.
Todellako?
RISTIRITARI.
Isäni kaima oonhan itse: Kurt
on Konrad myös.
NATHAN.
Ei silti tämä Konrad
isänne ollut. Ristiritar' oli
hän niinkuin tekin; oli naimaton.
RISTIRITARI.
Oh sekö --!
NATHAN.
Miten?
RISTIRITARI.
Sekö estäis häntä
isäni olemasta?
NATHAN.
Pilaa vain!
RISTIRITARI.
Ja teill' on kovin ahdas aatos tässä! --
Mit' oiskaan siinä! Lehtolastakaan,
äpärää, ei voi siltään halveksia. --
Vaan sukujohtoni jo jättäkäämme
niin omastanne pääsette te myös.
Ei silti, ett' ois sukupuustanne
minulla epäilystä pienintäkään.
Ei, taivas nähköön! Abrahamiin asti
sen oksa oksalt' osaisitte näyttää!
Siit' asti itse tunnen sen, ja valoin
voin vahvistaa.
NATHAN.
Te katkeraksi käytte. --
Vaan ansaitsenko sitä? Kielsinkö
jo jotain teiltä? Sanoistanne vain en
teit' oitis kiinni ota -- siinä kaikki.
RISTIRITARI.
Ah niinkö? -- Siinä kaikki? Anteeks siis!!...
NATHAN.
Vain tulkaahan nyt, tulkaa!
RISTIRITARI.
Minne? En!
En taloonne! En, en! Mua polttaa siellä!
Mä täällä odottelen teitä. Menkää!
Jos jälleen nähdä hänet täytyy mun,
niin kyllin usein näen häntä vielä.
Jos en -- niin aivan liiaks oon jo nähnyt.
NATHAN.
Mä riennän minkä voin.