RISTIRITARI ja pian sen jälkeen DAJA.
RISTIRITARI.
Jo riittää! riittää!
Niin paljon mahtuu ihmisaivoihin;
mut äkkiä ne usein myös on täynnä,
mitättömästä seikast' äkin aivan! --
Ei kelpaa, ei, ne mitä liekin täynnä. --
Vaan kärsivällisyyttä vain! Pian muotoonsa
puristaa sielu aineen kuohuneen,
luo tilaa itselleen, ja järjestys
ja valo palaa taas. -- Ma rakastanko
siis ensi kertaa? -- Vai ei ollutkaan
se rakkautta, mitä siksi luulin? --
Nyt vasta rakkautta tuntisinko...?
DAJA (joka on hiipinyt sivultapäin esiin).
Ritari, ritari!
RISTIRITARI.
Ken huutaa? Ah,
te, Daja!
DAJA.
Hiivin hänen ohitseen.
Vaan vielä meidät nähdä vois hän, siinä
kun seisotte. Mua lähemmäksi tulkaa
puun taa siis tänne.
RISTIRITARI.
Mitä siis? Mik' on
noin salaperäistä?
DAJA.
Niin, salaisuushan
mun tänne toi -- ja kaksinkertainen.
Mä yksin tiedän toisen -- toisen taas
te yksin. -- Jospa vaihtokauppaan käymme?
Omanne mulle antakaa -- ma annan
omani teille.
RISTIRITARI.
Mielihyvällä.
Kunp' ensin tiedän, mikä mun on muka.
Vaan teidän salaisuudestanne kai
se selvenee. -- Suu puhtaaks siis.
DAJA.
Oh, herra!
Ei, aatelkaahan! Ensin te, mä sitten.
Mun salaisuudestain, se uskokaa,
te nähkääs ette mitään hyödy, ellen
mä teidän omaanne saa sitä ennen. --
Vaan pian! Jos ma sen teilt' urkin nähkääs,
en luottamustanne ma saa, ja niin
mun salaisuuteni jää mulle silloin,
ja teidän oman ne jo ilmi on. --
Voi polo ritari! Ett' uskottekaan
te miehet meiltä naisilt' osaavanne
salata salaisuutta sellaista.
RISTIRITARI.
Jost' emme usein itse mitään tiedä.
DAJA.
Niin ehkä kyllä. Siksi pitääkin,
vuoks ystävyyden jo, mun itsellenne
se tutuks saada ensin. -- Sanokaas:
Siis mistä johtui, että niin suin-päin
te pakoon puikitte ja istumaan
jätitte meidät? ettekä nyt palaa
mukana Nathanin? Niin vähänkö
vaikutti Recha teihin? -- Vai niin paljon?
Niin paljon, paljon! -- Näytättehän mulle
hätäisen, ansaan jääneen lintupolon! --
Vain oitis mulle rakkautenne häneen,
lempenne mieletön, nyt myöntäkää,
niin jotain sanon teille...
RISTIRITARI.
Mieletön?
Tään asian te todell' ymmärrätte.
DAJA.
Vain lempenne nyt tunnustakaa mulle;
mielettömyyden teille jättää voin.
RISTIRITARI.
Mi niin on selvä: ristiritari
tytärtä juutalaisen rakastaa!
DAJA.
Ei siinä mieltä tosin paljon näy.
Vaan joskus sitä asioissa piilee
enemmän kuin me arvaamme. Eik' oisi
kai tavatonta, että luokseen meitä
Vapahtajamme vetäis teitä, joille
ei viisas juuri ehdoin antautuis.
RISTIRITARI.
Se onpa juhlallista! (Itsekseen:) -- Vaan jos laitan
ma Vapahtajan sijaan Salliman:
hän eikö liekin oikeassa silloin? -- (Ääneen:)
Uteliaammaks entistään mun teette.
DAJA.
Oi, tämä ihmehien maa!
RISTIRITARI.
No niin!
Maa ihmeen. Voisko muuta ollakaan?
Maailma kaikki tungeksiihan täällä. --
Mit' tahdotte, se olkoon, rakas Daja,
siis myönnetty: mä häntä rakastan,
en käsitä, kuink' ilman häntä voin
mä elää...
DAJA.
Varmaanko? -- Siis vannokaa,
ritari, mulle, että teette hänet
myös omaksenne, pelastatte hänet:
ajallisesti, iankaikkisesti!
RISTIRITARI.
Ja miten? -- Miten voin ma! -- Vannoa
ma voinko sitä, mit' en mahda?
DAJA.
Sen
te mahdatte. Sen mahdin teille antaa
yks sana suustani.
RISTIRITARI.
Ett' isäkään
ei mitään vastaan voin?
DAJA.
Oh, isä, isä!
Isälle pannaan pakko.
RISTIRITARI.
Pakko, Daja?
Viel' ei hän käsiss' ole ryövärein.
Ei pakko hänen. --
DAJA.
Tahtomaan on pakko!
Lopulta mielelläänkin tahtomaan.
RISTIRITARI.
Mieluinen pakko? -- Vaan josp' itse, Daja,
jo tätä virttä hälle soitelleeni
ma ilmoitan?
DAJA.
Eik' yhtynyt hän virteen?
RISTIRITARI.
Hän soraäänin yhtyi, loukaten
mua kovin.
DAJA.
Mitä sanotte? Te hälle
väläyttänytkö ootte varjon vertaa
toivetta Rechaan päin, eik' ilosta
hän pystyyn syössyt? taapäin penseänä
ois peräytynyt? ois esteit' asetellut?
RISTIRITARI.
Niin suunnilleen.
DAJA.
Siis enää hetkeäkään
en epäröi! -- (vaitiolo)
RISTIRITARI.
Ja epäröitte sentään?
DAJA.
Niin hyvä mies on muutoin! -- Itse oon
niin paljon velkaa hälle! -- Ettei tahdo
hän kuulla edes? Herra nähköön, häntä
en mistään hinnasta näin pakoittais.
RISTIRITARI.
Mä pyydän, Daja, epävarmuus tää
mult' oitis ottakaa. Vaan epävarma
siit' itse jos viel' ootte, voiko sitä,
mit' yritätte, hyväks sanoa
vai pahaks, kiittää vaiko tuomita,
niin vaietkaa! Ma unhoitan, teill' että
on syytä vaieta.
DAJA.
Tuo kannustaa,
ei suinkaan pidätä. No niinpä tietkää:
ei Recha juutalaisen tytär ole,
hän -- hän on kristitty.
RISTIRITARI (kylmästi).
Vai niin? Siis olkoon
vain onneksenne! Työläs oliko
tuo kestää? Älkää sentään säikähtäkö
kipua pientä! Innoin edelleen
vain taivast' asuttakaa, maata enää
jos ette kansoittaa voi!
DAJA.
Ritari!
Tään pilkan ansaitseeko uutiseni?
Tään enempääkö ette kristittynä
ja ristiritarina iloitse
siit', että Recha, jota rakastatte,
on kristitty?
RISTIRITARI.
Ja varsinkin kun on
hän kristittynä teidän tekoanne?
DAJA.
Ah, niinkö käsitätte! -- Olkoon niin! --
Ei! Mistä tulis se, ken kääntäis hänet?
Hän onnekseen jo aikaa ollut on
se, joksi muuttua ei enää voi.
RISTIRITARI.
Sananne selittäkää, taikka -- menkää!
DAJA.
Hän laps on kristittyjen vanhempain;
on kastettu.
RISTIRITARI (nopeaan).
Vaan Nathan?
DAJA.
Isänsä
ei ole.
RISTIRITARI.
-- Nathan eikö isäns' ole?
Te tiedättekö, mitä sanotte?
DAJA.
Vain totuuden, mi verikyyneliä
niin usein silmästäni pusertaa. --
Ei, isäns' ei hän ole...
RISTIRITARI.
Mutta häntä
vain tyttärenään kasvattanut on?
vain kasvattanut lasta kristityn
on juutalaiseks?
DAJA.
Aivan niin.
RISTIRITARI.
Ei Recha
siis tiedä, mikä on hän syntyään?
Ei ole kuullut, ett' on kristittynä
hän syntynyt, ei juutalaisen lasna?
DAJA.
Ei koskaan!
RISTIRITARI.
Nathan harhaan tuohon tytön
siis jätti, kasvattaispa vieläkin
edelleen häntä siinä?
DAJA.
Paha kyllä.
RISTIRITARI.
Mitenkä -- Nathan? Viisas, kunnon Nathan,
hän oisko luonnon ääntä lähtenyt
noin väärentämään? Ohjailemaan noin
sydämen tunteita, jotk' omin ehdoin
ois aivan toiseen suuntaan pyrkineet? --
Nyt, Daja, jotain tärkeätä ootte
ilmaissut mulle kuitenkin, -- mill' olla
voi seurauksia, -- mi mua hämmentää, --
mist' oitis tiedä ei, mit' tulee tehdä. --
Siks aikaa suokaa! Siksi menkää! -- Tästä
hän palaa jälleen. Meidät yllättää
hän voisi. Menkää!
DAJA.
Surman oma oisin!
RISTIRITARI.
Nyt hänt' en puhutella ensinkään
ma taida. Tavatessanne te hälle
vain sanokaa: me luona sulttaanin
tapaamme toisemme.
DAJA.
Mut älkää mitään
havaita hänen teistä salliko.
Vain siten viime sysäyksen saa
tää asia; ja teiltä häviää
pois viime epäröinti Rechaan nähden! --
Vaan Europaan kun sitten viette hänet,
mua ette myöskään tänne jättäne?
RISTIRITARI.
Se nähdään sitten. Menkää vain nyt, menkää!