NATHAN, talon edustalla, missä palmupuisto liittyy siihen.
RECHA ja NATHAN tulevat ulos. DAJA lisäksi myöhemmin.
RECHA.
Olette, isä, kovin viipynyt.
Hänt' enää tuskin tapaatte.
NATHAN.
Kai sentään.
Jos ehk' en täällä alla palmujen,
niin muualla --. Nyt tyynny vain. -- Kas, Daja,
tuolt' eikö tule luoksemme?
RECHA.
Hält' on
hän aivan varmaan eksynyt.
NATHAN.
Ei toki.
RECHA.
Noin vitkaillen ei Daja muutoin saapuis.
NATHAN.
Hän vielä ei lie meitä huomannut.
RECHA.
Nyt huomaa hän.
NATHAN.
Ja rientää alkaa, katsos. --
Vaan tyynnä, tyynnä ole!
RECHA.
Tahdotteko,
ett' oisi tyttärenne tyynnä nyt?
Ois siitä huoleti, jok' elämän
pelasti hälle -- elämän, mi hälle
niin rakas on vain teidän lahjananne.
NATHAN.
En sua muuksi tahdo kuin mik' oot.
En, vaikka tietäisinkin sielussasi
viel' aivan muuta liikkuvan.
RECHA.
Mit', isä?
NATHAN.
Kysytkö multa? Ja noin arasti?
Mit' ikään sisässäsi liikahtaakin,
viattomuutta, luontoa se on.
Sit' älä sure, -- min' en ainakaan.
Se lupaa vain: Kun kerran selvään puhuu
sydämes sulle toiveensa, mult' älä
niist' yhtään salaa!
RECHA.
Ajatuskin, teiltä
salata syömeni mua vavisuttaa.
NATHAN.
Ei enää tästä? Kerta kaikkiaan
se päätetty on. -- Tuoss' on Daja! No?
DAJA.
Tääll' alla palmuin vielä kulkee hän
ja kohta ilmaantuu tuon muurin takaa.
Kas tuolla?
RECHA.
Ah! ja näyttää epäröivän
mihinkä mennä: eespäin, oikeaan
vai vasempaan.
DAJA.
Ei, ei; viel' useasti
hän varmaan kiertää luostarin ja tästä
käy hänen tiensä silloin. -- Lyödään veikkaa!
RECHA.
Niin oikein! Puhuitko jo hänen kanssaan?
Hän miltä tuntui tänään?
DAJA.
Entiseltään.
NATHAN.
Täält' älköön siis hän teitä huomatko.
Taemmas menkää, taikka mieluummin
sisälle aivan.
RECHA.
Vielä hetki vain --.
Ah, pensasaita tuo mult' otti hänet!
DAJA.
Jo tulkaa! Oikeass' on isänne.
Jos teidät huomaa hän, on vaara, että
hän oitis kääntyy pois.
RECHA.
Ah, tuota aitaa!
NATHAN.
Ja kun hän sieltä äkist' esiin käy,
ei voi hän välttää näkemästä teitä.
Siis menkää toki!
DAJA.
Tulkaa! Ikkunan
mä tiedän, mistä näämme heidät.
RECHA.
Niinkö?
(Molemmat naiset poistuvat.)