SITTAH.
Hän rientää, niinkuin mua pakoon pyrkis. --
Mit' on se? -- Todellako pettynyt
hän miehest' on -- vai mielisikö meitä
hän pettää?
SALADIN.
Minultako kysyt tuota?
Kun tietäisin ees, kenest' oli puhe.
Ens kertaa tuosta Nathanistanne
ma kuulinhan.
SITTAH.
Se onko mahdollista,
ett' aivan outo sulle mies on, josta
käy huhu, ett' on haudat Salomonin
ja Davidin hän tutkinut ja saa
sinetit niiden auki taikasanoin?
Ja niistä aika-ajoin esiin hän
ne loputtomat aarteensa tuo, joihin
sen vähemmät ei lähteet riitäkään.
SALADIN.
Jos haudoista se mies saa aarteensa,
niin haudoist' ainakaan ei Salomonin
tai Davidin -- ei, jonkun narrin vain!
SITTAH.
Tai jonkun rosvon! -- Paljon tuottavampi
kyll' onkin hänen rikkautensa lähde
kuin hauta moinen, täynnä mammonaa.
SALADIN.
Hän käyhän kauppaa, kuulin.
SITTAH.
Kaikki tiet
kaikk' erämaat hän kulkee juhtineen,
satamiin kaikkiin saapuu laivojansa
Al-Hafi minulle siit' itse kyllä
on ennen kertonut, ja lisännyt
ihastuneena, kuinka ylevästi
tää ystävänsä käyttää, mitä kokoon
viisaasti, alttiisti hän ahertaa;
ja kuink' on vapaa hengen katse hällä
ja sydän avoin joka hyveelle
ja kaikkeen kauneuteen suopuvainen.
SALADIN.
Ja sentään Hafi nyt niin kylmästi,
niin epäröiden puhui hänestä.
SITTAH.
Kai hämillään -- ei kylmästi kai sentään.
Kuin pelkäisi hän kiittää häntä, eikä
tahtoisi syyttömästi moittiakaan. --
Vai todella niin oisko, ettei edes
kansansa paras täysin erota
voi kansastaan? ett' ystäväänsä pitäis
Al-Hafin siltä puolen todellakin
häpeillä? -- Vaan sen olkoon, miten on! --
On meille kylliks, että juutalainen
on rikas, olkoon sitten enemmän tai
vähemmän juutalaista hänessä!
SALADIN.
Hält' ethän, sisar, ottaa aikone
omaansa väkivalloin?
SITTAH.
Niin, min katsot
sä väkivallaks? Tulen, miekan käytön?
Ei, ei! Jo eikö oma heikkoutensa
heikolle ole kyllin väkivaltaa? --
Nyt haaremiini käy vain kanssani,
saat kuulla laulajatarta, jonk' ostin
ma vasta eilen. Ehkä valmistuu
sill' aikaa juoni, jota kudon juuri
varalle tämän juutalaisen. -- Tule!