Ettard katseli, kuinka puutarhuri istutti ruusuja. Ginevra ja Anglides
kävelivät polkuja pitkin ja saapuivat paikalle juuri kun pensas saatiin
maahan.
"Enemmän ruusuja", sanoi Anglides.
"Jotakin runoilijoille, arvoisa neiti, puheenaiheeksi", sanoi
puutarhuri poistuen lapioineen ja kastelukannuineen.
"Ihmettelettekö koskaan, kuningatar, mitä tuollaiset ihmiset
ajattelevat meistä?" kysyi Anglides.
"Oletan heidän ilmaisevan sen runoissaan", vastasi kuningatar.
"Tarkoitin puutarhuria, kuningatar."
"Pyh! Mitä hän meistä muuta ajattelisi kuin samaa, mitä muutkin."
"Otaksun teidän tarkoittavan naisia", sanoi Ettard. "Ehkä hän
ajattelee, kuten runoilijatkin, että olemme ruusupensaista
kallisarvoisimpia."
Arthur ja Gawaine laskeutuivat heidän luokseen penkereeltä.
"Nyt tämä näyttää joltakin", sanoi Gawaine, "Kuningatar, osaatte
seurata neuvoja."
"Gawaine", sanoi Ettard, "mitä puutarhurit ajattelevat naisista?"
"Puutarhuritko? Ovatko he muita miehiä järkevämpiä?"
"He saivat ensimmäisen tilaisuuden", vastasi Ettard.
"Satun tietämään, että tämä erityinen puutarhuri on oikeaoppinen",
sanoi Arthur. "Hän uskoo naisten olevan Aatamin kylkiluun pitennyksiä."
"Gawaine", sanoi kuningatar, "luulin teidän väittävän, että tiedätte
kaikki naisista".
"Jumala varjelkoon, en, kuningatar! En koetakaan. Ihailen heitä
mieluummin."
Ettard nauroi, mutta kuningatar ei hymyillyt.
"Jos joku olisi kysynyt minulta, mitä tiedän naisista", sanoi Arthur,
"olisin vastannut, etten edes ymmärrä puutarhoja. Ne molemmat kuuluvat
yhteen. Kun Lancelot ja minä raivasimme itsellemme tietä maailmassa,
teimme sen ilman naisia ja ruusuja. Kun sain kuningaskuntani haltuuni,
hankin itselleni heti puutarhan. Huomasin, ettei mikään linna ole
kuninkaallinen ilman puutarhaa."
Gawaine hymyili.
"Uskon teidän menneen naimisiinkin melkein samaan aikaan?"
"Menetin sydämeni, Gawaine. Tämä puutarha oli muuan lahjoistani
Ginevralle."
Kuningatar tiesi heidän tarkastelevan hänen kasvojaan.
"Olen kävellyt täällä monena kesänä", sanoi hän. "Puutarhat eivät
vanhene, kuten muutamat muut kauniit asiat."
"Tarkoitatte naisia, kuningatar", sanoi Ettard.
"Niin teen."
"Siinä tapauksessa kieltäydyn siitä kunniasta. En ole milloinkaan
tuntenut itseäni nuoremmaksi."
"Odotan Galahadia takaisin huomenna", sanoi kuningas.
Ettard säpsähti kuullessaan nimen ja näki kuninkaan pitävän häntä
silmällä.
"Olen ajatellut häntä paljon näinä päivinä", sanoi Ginevra.
"Mikä koetus kokemattomalle pojalle!"
"Luuletteko, että tehtävä todella oli vaarallinen?" kysyi Gawaine.
"Hän ei joutunut vaaraan, olen varma siitä", sanoi kuningas, "mutta
hänen oli ehkä pakko taistella. Sain melko yksityiskohtaisen
selostuksen kaikesta. Pari lurjusta on anastanut Lianourin omaisuuden
ja hänen kauniin tyttärensä, kerta kaikkiaan, ja he pitävät perhettä
vankeudessa, kunnes saavat muodollisen suostumuksen niille aviollisille
suhteille, jotka he ehkä jo ovat aloittaneet."
"Arthur, kuinka inhoittavaa!" sanoi Ginevra.
"Tämä on pahinta, mitä on tapahtunut pitkiin aikoihin", sanoi kuningas.
"Se sattui juuri parhaaseen aikaan, jotta voisimme koetella Galahadia.
Hän voi käsitellä noita lurjuksia, mutta he eivät ajattele niin. Jos
olisin lähettänyt Lancelotin, olisivat he lähteneet pakoon. Nyt, kun
tulee vain poika, ryntäävät he esille ja taistelevat. Hänen on pakko
tappaa heidät molemmat. Juuri sitä haluankin."
"Arthur, sinäkin palaat nuoruutesi villeyteen."
"Niin teenkin. Unohdin sen vähäksi ajaksi ja muutuin kohteliaaksi,
mutta kuningaskunta onkin vaatimattoman mielipiteeni mukaan mennyt
hunningolle. Nyt olen jaloillani jälleen ja aloitan kerran vielä
sellaisten nuorukaisten kanssa kuin Galahad on. Hän menestyy, jos saan
isketyksi hiemankaan järkeä hänen päähänsä. Mitä taistelemiseen tulee,
on hän siinä isänsä vertainen."
Ginevra käveli puutarhapenkkiä kohti, ja muut seurasivat häntä.
Gawainella ei ollut mitään halua keskustelun lopettamiseen.
"Teistä siis tuntuu, että kaikki on kerran vielä aloitettava alusta?
Eikö nykyinen kuningaskunta ole hyvällä tolalla?"
"Tämäkö?" sanoi Arthur. "Täällä ei käy laatuun mikään muu kuin
jutteleminen, kun olemme alistuneet naisten hallittaviksi. Galahad
tuli luoksemme kunnianhimoisena saadakseen ottaa osaa miesten töihin.
Nyt hän koettaa pönkittää maailmankaikkeutta ja poistaa inhimillisiä
erehdyksiä pääasiallisesti miettimällä ja väittelemällä."
"Hänessä ei ollut mitään vikaa, kunnes hän kohtasi Ettardin", sanoi
Gawaine. "Hän halvaannutti Galahadin luonteen toimeliaan puolen.
Rakkaus vaikuttaa sillä tavalla muutamiin miehiin. Mutta toisen eri
tyypin, kuten teidät ja minut, se tekee hyvin toimeliaaksi."
"No niin, tahdomme katsella, mitä Galahad saa toimeen, kun hänen
naisensa pitää häntä silmällä", sanoi Arthur. "Kun hän palaa, järjestän
heti turnajaiset Winchesteriin."
"En ole kuullut tuota sanaa vuosikausiin", sanoi Ginevra. "Turnajaiset!"
"Saat kuulla sen usein tämän jälkeen", sanoi kuningas. "Olemme liiaksi
veltostuneet. Ja olen saanut vielä toisenkin aatteen. Teidän naistenkin
pitää keksiä itsellenne jotakin tehtävää."
"Mitä esimerkiksi?" kysyi Ginevra.
"Mitä tahansa haluatte, kunhan se vain on hyödyllistä. Kun olin nuori,
tekivät naisetkin työtä. Nyt palvelijat keittävät ja puhdistavat,
ja hienot naiset mukautuvat vain olemassaoloonsa. Ajattelin sen
loppuun eräänä yönä, kun en saanut unta. En ole koskaan pitänyt siitä
teoriasta, että naisten pitää innoittaa miehiä suuriin tekoihin,
mutta en tajunnut, mikä siinä on väärää. Nyt ymmärrän sen. Jos naiset
haluavat innoittaa työhön, pitää heidän innoittaa toisiaan."
"Millaista työtä suosittelisitte minulle?" kysyi Ettard.
"Matkustakaa kotiinne ja menkää naimisiin. Ginevralla on Anglides,
joka kyllä pitää huolta hänestä. Olette jo nähnyt tarpeeksi hovista
tietääksenne, kuinka teidän pitää hoitaa omaa kotianne, ja te voitte
tehdä pienen kartanon hauskaksi."
"Eikö minun olisi parasta odottaa jonkun kosijan ilmaantumista,
kuningas Arthur? En haluaisi tunnustaa sitä julkisesti, mutta ei kukaan
ole vielä pyytänyt kättäni."
"Minä haen teille miehen", sanoi Arthur. "Jonkun hyvän, rehellisen
miehen, joka rakastaa teitä tarpeeksi, ja jos haluatte suuremman
vaikutusalan tunteillenne, saatte sen lapsistanne."
"Sinun ei tarvitse olla törkeä", sanoi Ginevra. "Luulin meidän jo
päässeen tuosta opista, että naiset ovat täällä vain lisäämässä
väestöä."
"Sitä varten ainakin", sanoi Arthur, "ja elleivät he halua, pitää
heidän keksiä jotakin muuta yhtä hyödyllistä".
"Luulen, että lähden takaisin linnaan, ellei sinulla ole mitään sitä
vastaan", sanoi Ginevra.
"Me lähdemme kaikki", sanoi Arthur. "Mutta pyydän Ettardia jäämään
tänne hetkiseksi, koska aion kysyä häneltä jotakin."
Kun toiset lähtivät edellä, kävi Ettard levottomaksi. Kuninkaan
kasvoissa ei ollut mitään ystävällistä.
"En viivytä teitä pitkää aikaa... Tavoitteletteko Galahadia?"
Ettard epäröi.
"Olen puhellut leikkiä hänen kanssaan."
Kuningas odotti muuttamatta ilmettään.
"Ette ole vastannut kysymykseeni."
"Luulen mielistelleeni häntä, mutta en ole ajatellut asiaa siltä
kannalta."
"Rakastatteko häntä? Haluatteko mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Rakastan häntä."
"Parasta on, että poistutte hovistani vapaaehtoisesti", sanoi
Arthur. "Se hämmästyttäisi omaisianne yhtä paljon kuin teitäkin, jos
lähettäisin teidät kotiinne. Otaksun, ettei Galahad ole kosiskellut
teitä?"
"Mitä olen tehnyt väärin, kuningas Arthur?"
"Ette mitään, luullakseni, mutta olette levottomuutta herättävä olento.
Ette tee mitään hyvää täällä. Voitte ehkä vallata Galahadin, enkä aio
antautua sellaiseen vaaraan. Aion puhdistaa tämän paikan ja luotan
siinä hänen apuunsa."
"Antakaa minun jäädä tänne, kuningas Arthur! En tee mitään sellaista,
mitä ette voi hyväksyä."
"Rakas lapsi, sillä ei ole väliä, mitä lupaatte tai mitä minä hyväksyn.
Olette kuitenkin olemassa, ja tämä poika on täällä, johon olette
rakastunut. Jos asian laita olisi päinvastoin, jos hän kosiskelisi
teitä, en sekaantuisi asiaan. Mutta kun nainen sen tekee, on se ikävä
juttu, huolimatta siitä saako hän miehen omakseen vai ei. Galahadin
äiti oli hieno tyttö, mutta en halua että sama juttu toistuisi toisessa
polvessa."
"Loukkaatte minua!" sanoi Ettard. "Teillä ei ole mitään oikeutta puhua
niin. Sanoin rakastavani häntä, mutta te hän tiedätte, kuinka paljon
olen häntä vanhempi, ja rakkauteni onkin siksi enemmän äidillistä."
"Vaikka pojalla ei ole isää, näyttää hänellä silti olevan liian monta
äitiä. Hänen elämänsä ei ole tasapainossa. Olen vähemmän töykeä kuin
luulette. Milloin aiotte matkustaa?"
Ettard ponnahti seisaalle kalpeana raivosta.
"Palatkaamme linnaan yhdessä", sanoi kuningas. "Kävely tyynnyttää
mielenne."