Hän oli niin kärsimätön, että tuskin jaksoi odottaa, kunnes Anglides
oli ilmoittanut hänet.
"Puhuttelin kuningasta ensin, kuningatar, ja kiiruhdin sitten kertomaan
teille."
"Olette kotona jälleen ja terveenä", sanoi Ginevra. "Teidän ei tarvitse
kertoa minulle enempää — siinä on tarpeeksi hyviä uutisia yhdelle
päivälle."
"Tapoin erään miehen", sanoi Galahad. "Toisen hevonen oli liian nopea,
tai muuten olisin tappanut hänetkin."
"Galahad, kuinka hirmuista!"
"Mitä vielä! Olin vihainen koko matkan, ja kun saavuin sinne ja he
ratsastivat vastaani, ymmärsin, miltä kuninkaasta tuntuu — eräät
menetelmät ovat keskustelua paremmat."
"Ja pelastettuanne kauniin neidon, rakastuitteko häneen?"
"En."
Hänen äänensä kuulosti niin jännittyneeltä, että kuningatar katsoi
häneen.
"Hän oli kuollut. Tulin sinne liian myöhään."
Hän vaipui istumaan, painoi päänsä äkkiä kumaraan ja nyyhkytti kuin
hänen sydämensä olisi murtunut. Kuningatar astui hänen luokseen ja
koetti kohottaa hänen kasvojaan puoleensa.
"Älkäähän nyt, Galahad. Olette saanut kokea liian paljon — siinä koko
syy. Olitte sellaisessa tilassa, ettette oikeastaan olisi voinut
lähteäkään tuolle hirmuiselle asialle. Voi poikaraukkaa!"
Galahad nousi ja käveli ikkunan luo. Ginevra antoi hänen tointua. Hän
selvitti kurkkuaan ja kääntyi kuningattareen päin, mutta ei sanonut
mitään.
"En anna itselleni anteeksi, että sallin Arthurin lähettää teidät
sinne. Tämä on juuri sellaista, mitä saimme kokea alituisesti, kun
vielä olin nuori. Kestin sen paremmin silloin, mikä oli ehkä nuoruuteni
ja tietämättömyyteni ansiota. Hän teki teistä suorastaan pyövelin."
"Ei, kuningatar, olen iloinen, että lähdin sinne. Nyt olen nähnyt, mitä
meidän pitää tehdä — meidän pitää käydä käsiksi sellaisiin miehiin,
ennenkuin se on liian myöhäistä. Levähdettyäni tarpeeksi haluan heti
lähteä uudelle matkalle. Turnajaisten jälkeen."
"Ah, kuningas on kertonut teille niistä!"
"Hän puhui niistä jo ennen lähtöäni. Aiomme uudistaa turnajaiset ja
kaiken entisen ritarillisuuden, kuningatar — kuningas sanoo, että voin
auttaa häntä — tietysti poikkeamatta ihanteistanne. Hän sanoi, että jos
onnistun tehtävässäni, voimme aloittaa heti."
"Niin, hän sanoi sen eräänä iltana, mutta en tiennyt teidän ja
hänen ajatelleen sitä yhdessä. Otaksun, että teistä tulee raaka ja
kova, kuten noista miehistäkin tavallisesti, jotka ottivat osaa
sellaisiin huvituksiin. No niin, olen iloinen, että tunsin teidät
turmeltumattomana kautenanne."
"En muutu niin — lupaan sen, kuningatar."
Ginevra hymyili.
"Kuningatar, jos tietäisitte ajatukseni, kun ratsastin Lianouriin
päin, ymmärtäisitte, mitä ihanteemme merkitsivät minulle. Ellei teitä
olisi ollut, en olisi palannutkaan. En kuningas Arthurin enkä yhteisen
suunnitelmamme tähdenkään."
"Mitä teillä on kuningasta vastaan?" kysyi Ginevra.
"Kuningatar, ollessani hänen kanssaan minun pitää olla isäni
läheisyydessä."
Ginevra tunsi hetken koittaneen. Välähdyksessä hän näki, mille kannalle
hänen piti asettua.
"Teidän olisi pitänyt antaa jo anteeksi isällenne, Galahad."
"Te ette tiedä", sanoi Galahad. "Te ette tiedä."
"Ellen tiedä, pitää teidän kertoa se minulle. Mitä ajattelitte
ratsastaessanne Lianouriin?"
"Juuri ennenkuin tulin sanomaan jäähyväisiä, kuulin isäni olevan jonkun
naisen rakastajan. En voinut keskittää ajatuksiani siihen, mitä puhuin
teille, kuningatar, tämän viimeisen kauhun kaikuessa niin tuoreena
korvissani. Kun ratsastin pois, liittyi isäni minuun. Kysyin häneltä,
ja hän myönsi sen."
He katsoivat toisiinsa.
"Kuningatar, älkää kertoko minulle, että tekin sen tiesitte."
"Kyllä minä olen sen tiennyt."
Galahad haukkoi ilmaa.
"Kuningatar, Jumalan nimessä, koska jumaloin teitä, älkää pyytäkö minua
antamaan anteeksi hänelle ja sille naiselle!"
"En minä pyyttäkään sitä, Galahad. En ymmärrä, kuinka te voisittekaan."
Galahad kuivasi hien otsaltaan.
"Olette siis tiennyt sen jo kauan aikaa?"
"Ennenkuin isänne kohtasi Elainen, oli se nainen isänne rakastajatar...
Hän ei ollut tarpeeksi jalo rakastaakseen isäänne julkisesti, ja
tietysti juuri hän oli syynä siihen, ettei isänne voinut naida
äitiänne."
"Te puolustatte isääni aina", sanoi Galahad.
"Tällä kertaa ehkä voimme löytääkin puolustuksen", sanoi kuningatar.
"Kun saatte tietää, kuka se nainen on —"
"En tunne häntä enkä halua tietää hänen nimeäänkään. Hänestä tulisi
vain uusi ihminen vihattavaksi."
"Vihaisitteko häntä?"
"Ehkä viha on liian voimakas sana. En ole koskaan tavannut häntä tai
muussa tapauksessa olisin kai hieman epäillyt. Mutta jos hän on nainen,
jonka olen tavannut ja jota olen kunnioittanut — silloin vihaisin häntä
sen pahan vuoksi, mitä hän on tehnyt. En voisi jäädä oleskelemaan
sinne, missä hän asuu. Tiedätte, miksi en voi tavata omaa äitiäni.
Mistä voisimmekaan puhella? Kuinka voisi kumpikaan meistä teeskennellä,
ettemme ajattele tarinaamme? Se olisi liian hirmuista! Mutta tämän
toisen naisen kohtaaminen olisi vielä kauheampaa."
"Galahad", sanoi kuningatar, "toivoitte, etten pyytäisi teitä antamaan
anteeksi. En pyydäkään sitä. Mutta ettekö koettaisi ymmärtää —
kuvitella, kuinka kaikki tapahtui? Teidän pitäisi mielestäni olla
oikein utelias tietämään, miksi henkilöt —"
"En ole lainkaan utelias minnekään päin", vastasi Galahad.
Kuningatar odotti hetkisen.
"Teidän pitää muistaa", sanoi hän, "että olen tottunut kaikkiin niihin
kummallisiin ja pahoihin asioihin, joita ihmiset tekevät — olen elänyt
enemmän kuin pari kertaa teidän ikänne — rakas poikaseni, oikeastaan
olen viisikymmentä kertaa teitä vanhempi. Mikään ei hämmästytä minua
enää. Voin otaksua sen syyn tai tämän, pienen huojennuksen siellä
ja täällä sen auttamiseksi, mitä te ja minä pahoittelisimme. Isänne
ei rakasta eikä ole ikinä rakastanut äitiänne. Hän on yksinäinen
mies, kuten kaikki hänen ystävänsä tietävät. Jos siis on olemassa
joku nainen, joka voi lohduttaa ja auttaa häntä ja jonka ehkä olisi
pitänyt tulla hänen vaimokseen ja hänen poikansa äidiksi, jos kohtalo
olisi ollut suopeampi — tahdotteko tuomita heidät siitä, että he ovat
pelastaneet rakkaudestaan niin paljon kuin ovat voineet?"
"Asia ei ole niin — isäni kertoi minulle rakastaneensa sitä naista jo
ennenkuin hän näki äitini."
"Hyvä on", sanoi Ginevra, "ottakaa se vaikka siltä kannalta. Otaksukaa
hänen rakastaneen hyvää naista, ennenkuin hän kohtasi äitinne, ja
otaksukaa, että äitinne onnistui jollakin hetkellisellä lumousvoimalla
murtaa isänne uskollisuus, ja otaksukaa isänne palanneen jälkeenpäin
oikean lemmittynsä luo, joka oli tarpeeksi jalo ymmärtämään ja antamaan
anteeksi. Otaksukaa, ettei tämä nainen estänyt isänne naimisiinmenoa
äitinne kanssa, vaan äitinne, joka teki onnellisen rakkauden
mahdottomaksi tälle naiselle. Mitä siitä ajattelette?"
"Hänen olisi pitänyt mennä naimisiin ainakin toisen kanssa", sanoi
Galahad. "En voi ymmärtää näitä otaksumia, kuningatar. Ehkä se johtuu
siitä, kuten sanoitte, että tiedän niin vähän maailmasta — mutta siitä,
millainen maailma tämä on, opin vielä tietämään enemmän. Isäni olisi
pitänyt tehdä päätöksensä."
"Sanoitte minun puolustavan häntä", sanoi kuningatar. "Luulen teidän
ajattelevan, että tämä asia on alentanut häntä — jollakin tavoin
häväissyt, vienyt hänet alemmas siltä asteelta, jolla hän ennen oli.
Ollakseni rehellinen naista kohtaan minun pitää sanoa, että nainen
auttoi häntä vapautumaan monesta jokseenkin raa'asta piirteestä.
Muistan sen ajan, jolloin isänne tunteet eivät olleet sellaisia,
joita sanoisimme hienoiksi, ja jolloin hänen käytöksensä, paitsi
karkeaa rehellisyyttä, oli kehittymätön. Arthur ja hän olivat silloin
kuningaskunnan perustamispuuhissa tai juuri saaneet sen valmiiksi, ja
taistelukirveen taitava käyttäminen oli heidän mielestään suurinta
täydellisyyttä. Nainen auttoi häntä kehittymään ystävälliseksi ja
kaipaamaan hienoutta. Voitte ehkä sanoa, että hänen olisi pitänyt
joutua tämän innoituksen esineeksi synnittä. Hänen olisi pitänyt
rakastua parempaan naiseen. Myönnän sen. Mutta noina aikoina ei
naisissa ollut paljoakaan valitsemisen varaa. Luulen, että jos isänne
olisi tuntenut jonkun täydellisesti hyvän naisen, ei tämä tarina hänen
menneisyydestään vaivaisi teitä."
"Jos hän olisi tullut tänne nuoruudessaan ja tavannut teidät!" sanoi
Galahad.
"On eräs toinenkin seikka", sanoi kuningatar. "Kysyitte, miksi hän ei
nainut toista heistä. Kerron sen teille. Hän ei voinut naida äitiänne,
koska hän rakasti toista, eikä hän voinut naida tätäkään naista, koska
hänellä oli jo mies."
"Hän ei kai ole varastanut kenenkään kukkaroa, vai onko?" kysyi
Galahad. "Muuta ei enää puutu."
"Sitä ei voi mitenkään puolustaa", sanoi Ginevra, "mutta tietysti oli
nainen syyllisempi. Epäilemättä hän sanoisi, että hänen miehensä oli
tuottanut hänelle pettymyksen tai etteivät he tulleet toimeen tai että
avioliitto oli ikävä. Luullaan, ettei hänen miehensä neuvotellut hänen
kanssaan avioliitosta — otti hänet vain kuin maksuksi velasta, kun
oli tehnyt arvokkaan palveluksen naisen isälle. Teidän pitää tietää
nämä heikot selitykset pulmaan, Galahad — parempia en voi tarjota. Kun
kaikki on sanottu, olemme siinä, mistä lähdimmekin."
"Emme oikein", sanoi Galahad. "Ensin sanoitte, ettette tiedä, kuinka
voisin antaa heille anteeksi. Haluan kerrankin, kuningatar, että
sanoisitte minulle, miksi ajattelette heidän olevan väärässä."
"Minä sanonkin sen."
Galahadin hämmästykseksi hän nousi korkealta tuoliltaan, tuli hitaasti
hänen luokseen, otti hänen kasvonsa käsiensä väliin ja suuteli hänen
otsaansa.
"Ritarini!"
Galahad ajatteli, että kuningatar oli menettänyt järkensä. Kuningatar
istuutui jälleen ja hymyili. Hän muisti järkkyneenä, kuinka hänen
äitinsä oli seisonut Corbinin ovella.
"Se nainen on sellainen, ettei hänelle voi antaa anteeksi", jatkoi
kuningatar, "koska hän oli uskoton miehelle, joka rakasti häntä
uskollisesti ja kulutti nuoruutensa koettaessaan tuottaa hänelle
kunniaa ja onnea. Hänelle ei voi antaa anteeksi senkään vuoksi, ettei
hän koskaan antautunut kokonaan isällenne, kuten äitinne teki. Luulen
hänen senvuoksi inhonneenkin äitiänne. Hän ei halunnut lahjoittaa
isällenne sitä poikaa, jota isänne kaipasi. Hänellä ei ollut äitinne
uskallusta. Eikä isällenne voi antaa anteeksi, koska sen naisen puoliso
oli hänen ystävänsä. Hän oli petollinen kaikelle luottamukselle. Hän on
vuosikausia teeskennellyt olevansa lemmittynsä miehen ystävä, vaikka on
ollut hänen vaimonsa rakastaja."
Hän puhui kuin julistaisi tuomiota oikeussalissa. Galahad kuunteli
lumottuna. Ginevra viittasi käsillään, ikäänkuin siinä olisi ollut
kaikki.
"Te ja minä olemme yhtä", sanoi Galahad. "En voi antaa heille
milloinkaan anteeksi."
Kuningatar ei vastannut, ja hiljaisuus kävi painostavaksi. Galahad
nousi seisaalle.
"Hyvästi", sanoi kuningatar.
"Olen väsyttänyt teitä huolillani — kiitoksia kaikesta —" Kuningatar
pudisti päätänsä ja viittasi häntä menemään.
Hän oli jo päässyt melkein ovelle, kun kuningatar kutsui hänet takaisin.
"Siitä päivästä alkaen, kun tulin Camelotiin, isänne ja minä olemme
rakastaneet toisiamme. Hän olisi nainut äitinne, ellei olisi yhä
rakastanut minua. Minä puolestani rakastan häntä kuolemaani asti."
Galahad tarttui ovenpieleen.
"Te!" huohotti hän... "Kuningas Arthur!"
Ginevra istui katsellen häntä.
Galahad kääntyi ja jätti hänet.