"En moiti teitä ollenkaan siitä, että olette tyytymätön minuun", sanoi
Galahad.
"Olette hyvin armollinen", vastasi kuningatar. "Olen iloinen, ettette
moiti minua."
"Tarkoitan", sanoi Galahad, "että olen masentunut ajatellessani, mitä
olen tehnyt. Mutta sittenkin ajattelen, ettette ymmärrä, tai muussa
tapauksessa ette olisi niin vihainen."
"Näin teidän suutelevan häntä."
"Hänen kättään", korjasi Galahad.
"Olen antanut liian suuren arvon viattomuudellenne", sanoi kuningatar.
"Mistä sitten suutelot alkavat, kun on puhe teistä? Näin teidän
suutelevan häntä."
"Se ei ollut oikeastaan suutelokaan, vaan pikemminkin kunnianosoitus."
Ginevra purskahti nauruun, mutta lopetti äkkiä.
"Oletan teidän vaihtaneen salaisuuksia keskenänne?"
"Kyllä."
"Galahad, luulette, etten ymmärrä tätä, mutta tiedän enemmän tuosta
keskustelusta kuin te. Tiedän enemmän naisista. Kun varoitin teitä,
tunsin pelin jokaisen käänteen."
"Ette ole oikeudenmukainen Ettardia kohtaan, kuningatar — hän oli
ystävällinen ja myötätuntoinen, ja me —"
"Miksi hänen piti olla myötätuntoinen? Ette suinkaan ollut joutunut
minkäänlaisiin hankaluuksiin, vai olitteko?"
"Tarkoitan meidän todenneen, että luonteemme ja ihanteemme ovat melkein
samanlaiset."
"Toivoakseni eivät ole", sanoi Ginevra. "Sallikaa minun näyttää teille,
kuinka hyvin tiedän, mitä tapahtui. Hän oli uskovinaan teille jonkun
sydämensä suurimman salaisuuden."
"Hän uskoikin sen minulle."
"No niin, en kysy teiltä hänen sanojaan, koska se ei olisi oikein,
mutta kysykää itseltänne, Galahad, uskoiko hän todella teille mitään.
Älkää olko millännekään! Pääasia on se, että te silloin tunsitte
tarvetta kertoa hänelle jotakin omasta puolestanne, ja se antoi
hänelle tilaisuuden imarrella teitä kuuntelemalla tarinaa sisäisestä
elämästänne. Hän kiersi teidät pikkusormensa ympärille. Hän pani teidät
puhumaan liian paljon ja suutelemaan vielä kaiken hyvän lisäksi."
"En luottanut häneen — en ainakaan täysin."
"Ellette täysin, niin kuitenkin luotitte", sanoi Ginevra.
"Ei, hän ennusti minulle kohtaloni vasemmasta kädestäni ja kysyi
sitten, oliko hän osunut oikeaan."
"Jos tietäisitte, kuinka alkuperäinen tuo menetelmä on, ette tuntisi
itseänne lainkaan imarrelluksi", sanoi Ginevra. "Se oli kai kuin
hampaiden kiskomista."
"Kuningatar", sanoi Galahad, "ellei teillä ole ollenkaan myötätuntoa
Ettardia kohtaan, en ymmärrä, miksi hän palvelee teitä".
"Miksi ei? Kaikki naiset ovat samanlaisia, rakas poika — miesten
läsnäollessa kaikki naiset toimivat melkein samalla tavalla. Osaan
kaikki nuo Ettardin tekemät temput, mutta tahdon, että teistä kehittyy
poikkeuksellinen mies, jota ei mikään erota, eivät naisetkaan, siitä
elämästä, johon olette oikeutettu."
"Mutta, kuningatar, en tunne tehneeni mitään niin erittäin pahaa.
Tiesin, ettette pitäisi siitä, ja siksi olenkin pahoillani, että niin
tein, mutta en ymmärrä, mikä siinä on siveellisesti huonoa."
"Se, mihin se voisi johtaa", sanoi Ginevra. "Oletteko te sellainen
mies, joka voidaan taivuttaa tekemään kaikkea, mitä nainen haluaa? Se
on pääasia! Kauniit kasvot ja viehättävä ruumis voivat viekoitella
useimmat miehet harhapoluille, vaikka he luulevatkin olevansa
riippumattomia — naisten ei tarvitse tehdä muuta kuin näytellä itseään
heille, ja he alkavat kuvitella naista joko henkiystäväkseen tai
ennakolta määrätyksi myötätuntoiseksi toverikseen. Senjälkeen on
kaikki mahdollista. Tietysti on olemassa sellaistakin rakkautta, jota
ankarimmatkin kadehtivat, mutta se on hyvin harvinaista, Galahad. Juuri
sellaiselle rakkaudelle teidän pitää säästää itsenne. Useimmat miehet
ovat mukaantuneet — no niin, olen jo sanonut sen. Senvuoksi me tunnemme
sääliä, joka on melkein halveksimista, kaikkia niitä miehiä ja naisia
kohtaan, jotka eivät ole rakastaneet jalosti. Voi väittää sen olleen
luonnollista, mutta kaikissa tapauksissa tämä sanontatapa ilmaisee
heidän tehneen vain sen, mihin luonto on heidät pakottanut."
"Mutta, kuningatar", sanoi Galahad, "ettekö tiedä, että melkein
kaikissa kertomuksissa kuuluisista ritareista ja kauniista naisista he
rakastuvat toivottomasti toisiinsa?"
"Olen kuullut siitä", vastasi Ginevra.
"Ettekö te tekisi niin?"
"En tahdo, että te tekisitte niin. Olette harvinainen persoonallisuus,
Galahad, ja teidän esimerkkinne merkitsee paljon."
"En tietystikään mene naimisiin — sanoin Ettardillekin niin."
"Ettardin mielestä se on varmaankin ylitsepääsemätön este."
"En ymmärrä teitä", sanoi Galahad.
"Sanoitte, ettette mene naimisiin", sanoi Ginevra.
"Ei, en aio ruveta munkiksi enkä paeta elämää enkä tuomita muita,
vaikka he menevätkin naimisiin —"
"En minäkään", sanoi Ginevra.
"Koetan vain olla hieman — kuinka sanoisinkaan — hieman — tarkoitan,
että sielu on se ainoa osa meistä, joka saattaa kestää tarkastuksen."
"Saattaakohan se?" sanoi Ginevra. "Galahad, en tahdo, että
käsittäisitte väärin, mitä olen sanonut. Tahdon, että teistä kehittyisi
erinomainen, mutta ei mikään luonnoton mies. Haluan mielelläni suojella
teitä sellaisilta naisilta, jotka tekisivät teistä hölmön, mutta
teidän täytyy rakastaa — teillä täytyy olla joku intohimo ja mielikuva
elämässänne."
"Kaikki, mitä olette sanonut minulle hoviin tuloni jälkeen, on avannut
silmäni mielikuvalle. Koska se, mitä ihmiset nimittävät rakkaudeksi,
panee heidät tekemään vihamielisiä tekoja ja koska rakkaus siinä
merkityksessä on parhaimmillaankin jotenkin eläimellistä, en halua
olla missään tekemisessä sen kanssa. Koetan rakastaa kaunista
käyttäytymistä."
"Siinäkin on muuan vaara", sanoi Ginevra.
"Siinä tapauksessa luovun kaikesta", sanoi Galahad. "Luulin, ettei
teillä ole mitään sitä vastaan."
"Tiedän, miltä teistä tuntuu", sanoi Ginevra. "Teissä herää katkeruus
niitä sovitteluja ja ristiriitoja vastaan, joita nimitetään
kohtaloksemme."
"Se ei ole ikinä juolahtanut mieleeni enkä ole varma, mitä se
tarkoittaa", sanoi Galahad. "Koetan elää sen aatteen mukaan, joka
teillä on minusta, eikä minun nyt tarvitse tehdä muuta kuin ottaa
selko siitä aatteesta. Tietysti minun ei olisi pitänyt suudella
Ettardin kättä, koska ette pidä siitä. Mutta muun puolesta en tunne
itseäni rikolliseksi. Ette hyväksy naisia ettekä rakkaussuhteita.
Hyvä on, koetan karttaa molempia. Ja kuitenkin te sanotte sen olevan
vaarallista, että ihminen koettaa elää nuhteetonta elämää."
"Puhutte kuin isänne", sanoi Ginevra. "Antakaa minun selittää:
hölmömäistä on antautua naisten johdettavaksi, kuten useimmat miehet
antautuvat — ja mitä rakkauteen tulee, on tyhmää arvostella liian
huonoksi elämän tavallista kulkua, ja hyvin hienon miehen pitäisi
pystyä tuntemaan hyvin jaloa intohimoa."
"Kuinka siihen päästään?" kysyi Galahad.
"Siihen ei ole mitään ohjetta — jokaisen täytyy aikaansaada se
itse väsymättömällä työllä. Mutta kun te sanoitte rajoittavanne
pyrkimyksenne kauniiseen käytökseen, pelkäsin teidän menevän kokonaan
palasiksi, niin että olisitte vain vaaraton, tyhmä henkilö."
"No niin, jos se on tyhmyyttä —"
"Ehkä aioitte sanoa, ettei Ettard ole tyhmä. Ei hän olekaan. Galahad,
varoitan teitä kahdesta asiasta heti, kahdesta ihan erilaisesta
vaarasta. Toinen on se alhainen viehätys, jota ehkä erehdytte
luulemaan rakkaudeksi. Sekin on jo kyllin arveluttavaa laatua. Mutta
toinen on pahempi — mielen veltostuminen, se väsymys, joka joskus
saa valtaansa hiljaiset luonteet. Useimmat nuoret miehet aloittavat
uransa kaikenlaisilla haaveilla, ei välttämättä sellaisilla kuin te,
vaan haaveilla ylimalkaan. He lopettavat useinkin pyhittäen koko
tarmonsa kauniille käytökselle. He siis raukeavat noudattamaan tavaksi
tulleita tottumuksiaan, kaikki heidän päivänsä ovat samanlaisia, ja he
iloitsevat siitä, että ne toistuvat ilman edistymisen tuottamia tuskia
tai epämukavuuksia."
"Silloin he ovat oikeastaan jokseenkin tavallisia", sanoi Galahad, "jos
voivat mukaantua niin helposti".
"Niinkö luulette?" sanoi Ginevra. "Olen sattunut elämässäni pitämään
hyvin paljon kolmesta miehestä, joissa kussakin oli suuruuden ainesta.
Ensimmäinen pääsi juuri rajoille tyytyen sitten saavuttamiinsa
tuloksiin. Toinen meni paljoa pitemmälle, mutta hänkin mukautui
juurtuneihin tapoihin ja lakkasi kuvittelemasta. Se vaara uhkaa
teitäkin, Galahad. Oletetaan nyt, että jos te seuraatte tätä
kieltäytymisihannettanne, voiko se suoda teille ja muille mitään
todellista onnea, vaikka se pelastaisikin teidät erehdyksistä ja
surusta? Jos käännätte selkänne elämälle, ette voi kehittyä."
"Mitä tapahtui kolmannelle miehelle?"
"Ette ole vastannut vielä kysymykseeni", sanoi Ginevra.
"Mikä se oli? Kuinka kauan aion edistyä? En tiedä, kuningatar, mutta
koetan harrastaa jalompia asioita — voin luvata sen — enkä tee muita
onnettomiksi."
"Ettekö todellakaan?" sanoi Ginevra. "Silloin teistä tulee kokonaan
uudenlainen mies. Käsitättekö, kuinka vaikeata se tulee olemaan?
Jos esimerkiksi jokin tyttö rakastuu teihin tulisesti, kieltäydytte
te vastaamasta hänen tunteeseensa, peläten, että teette jonkun
onnettomaksi. Mutta hän voi kuolla, kun hänen sydämensä murtuu."
"Ihminen ei kuole sydämen murtumisesta", vastasi Galahad. "Ette usko
sitä itsekään."
"En ole koskaan kuollut siitä syystä, mutta jokin toinen nainen ehkä
kuolee", sanoi Ginevra. "Voi käydä niin, että kaunis käytöksenne
saattaa sellaisesta naisesta näyttää itsekkäältä tavalta suojella omia
tunteitanne. Olen aina ajatellut, että todella urhoollinen mies saattaa
säilyttää ihanteensa vetäytymättä syrjään elämästä."
"No niin, alan jo uskoa tämän kaiken olevan liikaa minulle", sanoi
Galahad. "Olen kovasti hämmentynyt. En ymmärrä, kuinka nuo molemmat
voidaan toteuttaa samalla kertaa."
"Voisin väittää onnistuneeni siinä —"
"Sepä se, kuningatar, te olettekin ainoa sellainen henkilö!"
"Ei, Galahad, mutta olen varma, että se on juuri sitä, mitä meidän
pitää koettaa. Jos minulla olisi poika, toivoisin hänelle ensiksikin
voimakkaan ja terveen ruumiin. Se tarkoittaa voimakkaita intohimoja,
Galahad — voimaa kaikkeen sellaiseen, mitä ruumis panee ihmisen
ajattelemaan. Tahtoisin, että kaikenlainen kauneus kiihdyttäisi häntä
— ei ainoastaan huvittaisi, vaan kohottaisi. Toivoisin tämän kiihkon
hänessä muuttuvan niin peloittavaksi ja uuvuttamattomaksi, että koko
hänen elämänsä sen toisesta päästä toiseen olisi kuin pelkkää tuleen
syöksymistä. Tavalliset miehet pelkäävät tietysti sitä tai heillä ei
ole voimia sen ylläpitämiseen. Muutamat heistä iloitsevat todellakin
heikkoudestaan sentähden, että se suo heidän olla turvassa. Mutta
sellainen mies, josta puhun, vaikka kiihko kovaksi onneksi saattaakin
johtaa hänet monelle eri suunnalle — voi yrittää syöstä heti mihin
tuleen tahansa. Valitkaa vain yksi haave, Galahad, ja olkaa uskollinen
sille, mutta älkää sanoko, että kaikki ne asiat, jotka päätitte jättää
suorittamatta, olivat välttämättä pahoja; älkää tehkö valintaanne
helpommaksi teeskentelemällä, että teidän päätöksenne johti ainoaan
mahdolliseen nuhteettomaan elämään. Toivon teidän rakastavan kaikkea,
mitä sopii rakastaa, vaikka luopuisittekin suurimmasta osasta siitä —
säilyttäkää ruumiilliset nautinnot, mutta pitäkää itsenne kurissa."
"Se kuulostaa vaikealta", sanoi Galahad, "vaikka tietäisinkin, mitä
valitsen. Ette maininnut siitä mitään."
"En tiedä sitä", vastasi Ginevra. "Mutta olen varma, että meidän
pitää jättää maailma kiihoittavampana jälkeemme kuin mitä se oli
tänne tullessamme. Kauniimpana, enemmän sellaisena, että se herättää
harrastusta."
"Ja siinä pitää olla enemmän sitä, mistä meidän tulee kieltäytyä",
sanoi Galahad.
"Ehkä tarkoitankin juuri sitä", sanoi Ginevra. "Ette suinkaan tahtoisi
tehdä sitä vähemmän kauniiksi senvuoksi, että voisimme saada sen
kokonaan omaksemme?"
"No niin, koetan tehdä parhaani", sanoi Galahad. "Olen iloinen, että
sain kuulla tämän teiltä, johon täydellisesti luotan. Jos tämä on
se keino, jonka avulla teistä on tullut sellainen kuin nyt olette,
kuningatar, on se oikea keino minullekin."
"Voi, älkää ottako minua esikuvaksenne! Mutta se on oikea keino...
Galahad, muistakaa, että se on oikea keino, vaikka pettyisittekin
minusta."
Galahad nauroi.