Hannes oli juuri saapunut kotiinsa nimismiehen luota, jolle hän oli
jättänyt lopulliseksi toimeksi tehdä parhaan ymmärryksensä mukaan
Juuso Kalliolle. Sitovia todistuksia oli ilmaunut, sillä muitakin
velkakirjoja Karvisen pesästä oli oudoilla teillä.
Mutta asiasta ei Juuso Kallio mitään aavistanutkaan.
Nimismiehen luona oli ollut puhetta, miten suurlakon jälkimainingit
täällä takalistoilla vyöryvät. Metsät olivat ruvenneet elämään niiden
lyöminä ja salot heräsivät outoon jyrinään, tahtoen nekin jyristä
omilla äänillään. Kaikki vanha tyytymättömyys rahvaassa nousi nyt
suuhun ja kuohuili vihaisina puheina. Koko Ylä-Karjalan "musta
kansa" oli ärtynyt ja kohotti pelottavana päätään. Pappeja uhattiin,
kansakoulut aiottiin lyödä lukkoon ja kaikki verot poistaa. Se oli sitä
takalistojen pimeimmän väen "vapautta". Ja täyttä kurkkua huudettiin,
että nyt saadaan itse tehdä mieluiset lait. Pelottavia miesryhmiä kulki
teillä, jotka tyytymättömistä kuohuivat.
Muutamassa seurakunnassa oli kunnallislautakunnan esimies eksynyt tämän
"mustan kansan" johtajaksi.
-- Nyt tarvitaan tiukka järjestysvalta. Kokekaa tekin siellä omalla
puolellanne niitä rauhoittaa! oli nimismies Hannekselle hyvästellessään
puhunut.
Nimismies tässä liikkeessä näki yksinomaan "mustan kansan" ärtymistä.
Mutta Hannes ymmärsi, että juuret ovat syvemmällä. Se oli kansan
vapauden harrastus, joka täälläkin kuohuu, ja vain pieni haara siitä on
"mustan kansan" harhaisku. Monet vuodet oli oltu kuin ummehtuneessa,
kiinnisidotussa säkissä. Nyt oli säkki avattu ja sieltä kurkistivat
ulos kirkkaaseen ilmaan kansan kalpeat kasvot, joita äkkinäinen valo
huikaisi. Ja siitä huikaisusta tämä melske ja kohina, tämä jymy ja
uhmailu... mutta sitä ei jaksanut nimismiehen virkavaltainen sielu
tajuta.
Omasta puolestaan oli Hannes riemusta juopunut.
Maali, jota hänkin oli takaa-ajanut, oli saavutettu. Suomi oli vapaa.
Kansa oli nostettu valta-asemaan. Hurraa...! hurraa...!... hurraa...!
Samassa ilmestyi Holopainen hänen kamariinsa, hänkin huusi "hurraa" ja
puristi Hanneksen luisiin käsiinsä. Ja sitten hän iloisena huudahti:
-- Nyt on se suuri talonpoikien kapina alkanut! Parin päivän takaa
on meillä talonpojilla iso kokous, jossa pappien palkkausjärjestelmä
kumotaan. Pastorille annetaan kyllä hänen osansa, sillä se ei olekaan
niin suuri ja hän on kansan mies. Yhteinen toivomus on että sinä tulet
kokousta johtamaan...
Holopainen veti esille hyvin paksun lompakkonsa, painoi pöytään
Hanneksen nenän eteen sadan markan setelin ja puhui:
-- Tuon saat palkaksesi, jos tulet.
-- Onko teillä aikomus myös kouluja hätyyttää?
-- Tämä koulu suljetaan ja kaikki muut, paitsi kirkonkylän. Mutta elä
sinä pelkää jääväsi leivättä! Kansa on valinnut sinut kirkonkylän
koulun opettajaksi.
-- Mutta mitä aiotte koulutaloilla tehdä?
-- Niistä sitten jäljestäpäin päätetään. Papeilta otetaan myös pois
puustellit.
Holopainen nauroi hyvin hyvillään.
-- Mutta millä voimalla nämä teette?
-- Nyt on kansalla valta. Herrat pois peräsimestä!
-- Ettekö ymmärrä, että siten menette lain ulkopuolelle?
-- Lain laatii kansa.
-- Laatikoon vain. Mutta ensin on vanha laillista tietä kumottava.
Papit ja puustellit ja koulut seisovat lain tukevalla pohjalla.
-- Entä se palkkausjärjestelmä? Seisooko sekin?
-- Silläkin on muodollinen laillisuus.
-- Mikä on?
-- Lain muoto.
-- Sitäpä en ymmärrä.
-- Se tahtoo sanoa että se on päässyt voimaansa täysin laillista tietä.
-- Se on tullut meille viekastelun tietä.
-- Mutta laillisesti se on kumottava.
-- Me sen kumoamme!
-- Mutta siihen tarvitaan myös rovastin suostumus.
-- Jos hän ei hyvällä suostu, niin me _pakotamme_...
-- Tulette siis käyttämään ruumiillista väkivaltaa?
-- Käytämme, jos ei muu auta. Tässä on mies, jolla on leveä rinta. Ja
minä olen kaivaten sitä hetkeä odottanut, jolloin tästä asiasta siellä
pappilassa saan seisoa rovastin kanssa nenätysten.
-- Vieläkö vävynne kulkee rovastin asioita?
-- Minä annoin pojalle selkään, hän teki katumuksen ja tekee nyt
niinkuin minä käsken.
-- Mies taitaa olla pehmyt.
-- Mikä muu auttaa? Ihminen pehmenee minun edessäni.
Se oli taas pankki-Holopainen, joka puhui.
-- Korjatkaa pois setelinne! En puutu, en tartu puuhiinne. Ja sanon
teille, että jos laittomuuksiin ryhdytte, niin sitä vielä katkerasti
kadutte, sillä nyt _taas on Suomessa laki voimassa_.
-- Vieläkö petyin sinusta? Olet kummallinen mies. Mutta tässä on luja
nyrkki ja varo sinäkin sitä...!
Holopainen näytti luista kouraansa ja oli nähtävästi hyvin vihainen.
-- Isäntä laskee leikkiä...
Samassa paukahti nyrkki Hanneksen pöytään. Se meni halki. Maikki
syöksyi säikähtyneenä katsomaan.
-- Isäntä maksaa toisella kerralla pöydän..., puhui Hannes tyynesti.
-- Siinä on jo maksu! ärjäsi Holopainen, jätti satamarkkasensa pöytään
ja lähti.
Holopainen meni Juuso Kallion luo.
-- Onko sinussa, Juuso, enään ollenkaan talonpoikaa? Muistatko, että
rengistä aloit? kysyi Holopainen aluksi Juusolta.
-- Mitä tyhjää härnäät!
-- En härnää. Mutta muistutan sinulle, että sinä olet yhtä luuta ja
lihaa meidän kanssamme. Pyrkivät sinusta kyllä tekemään herran ja
rahankin rintaasi laittoivat. Sauva kädessä kuljet ja herrastakissa
käyt, mutta sittenkin olet talonpoika. Heitä pois se herrain
hännysteleminen ja rupea meidän talonpoikien johtajaksi! Kokouksia olet
tottunut pitämään, olet kynänkäyttäjä, tunnet pykäliä ja parakraahveja,
rupea meidän mieheksemme!
Juuson silmät leimahtivat: Oliko tässä hyvä ja antava apaja?
-- Että mitä tarkoitat?
-- Oletko herra vai talonpoika?
Juuso häkälteli, nosteli sorttuukinsa helmoja ja käveli kuin kuumilla
kivillä.
-- Puhu asiasi selvemmin!
-- Nyt on kansalla valta ja herrat pois ja herrain palvelijat...!
Juuso säikähti, kävi kalpeaksi ja huusi:
-- Aiotko uhata?
-- En suinkaan. Tulin kuiskaamaan sinulle korvaan, että me maksamme
sinulle hyvin -- saat sata markkaa -- kun pidät ylihuomenna kokouksen,
jossa se kirottu pappien palkkausjärjestelmä kumotaan...
Juuso riemastui, mutta kävi kylmäveriseksi ja tinki.
-- En rupea sadasta, sillä se on vaarallinen kokous.
-- Paljonko vaadit?
-- Kaksisataa vaadin. Niin sitten.
-- Voi h--vetti, kun olet kallis! Olet helpolla tottunut rahaa saamaan.
Mutta me maksamme. Sillä tässä on kysymyksessä meidän talonpoikien
valtakysymys: mekö vai herrat voitamme?
-- Niin on. Talonpoika olen minäkin. Ja kärsin yhdessä teidän
kanssanne. Nyt siis aiomme hyökätä rovastin kimppuun --?
-- Niin juuri... juuri niin. Niinkuin torveen puhuit... rovastin
kimppuun käydään, niin että jyrisee... Pastori-raukka olkoon rauhassa.
Se on siivo ja hiljainen mies. Mutta se valkotukkainen piispa... se
viini keisari... juuri sen kimppuun me käymme... että... että...
roiskis!
-- Nyt on kansalla valta!
-- Nyt on kansalla valta! säesti Holopainen riemastuen Juusoa.
-- Meillä se nyt on valta... meillä talonpojilla..., änkytti Kallio.
-- Niin... meillä sorretuilla... köyhillä talonpojilla! vakuutti
Holopainen.
Juuso haki esille viinapullon, sokeria ja kylmää vettä.
Ja siinä sitä sitten juotiin takaliston vhiskyä.
-- Onko kokouksessa muita asioita? kysyi Juuso.
-- On. Kansakoulut suljetaan!
-- Ne joutavatkin! Rahaa vievät jumalattomasti ja herroja kasvattavat.
-- Verot poistetaan!
-- Juuri minun ohjelmani! Ryypätään oikein keisarin kotka!
He kaatoivat suuret ryypyt kurkkuunsa.
-- Muistatko, Holopainen, sitä ihanaa aikaa, kun minä olin
kunnallislautakunnan esimies?
-- Miksi en muistaisi.
-- Kun ei ollut veroja juuri mitään...!
-- Se oli ihana aika. Sinut nostamme jälleen johtoon.
-- Ja silloin koulutkin loppuvat.
-- Lupaatko sen?
-- Lupaan.
-- Papeilta otamme myös puustellit.
-- Otamme! Voi, kuinka sydämeni riemusta hyppää!
-- Meitä on tässä kaksi suurta ja onnellista. Ja tästä puoleen olemme
me pitäjän johtajat, puhui pankki-Holopainen, nousi ja löi näppiä.
-- Kuule, Holopainen! Minä olen aina ollutkin herrain karvain
vihollinen ja ehta talonpoika sydämen pohjalta. Olen vain vetänyt
herroja nenästä ja heitä hassuttanut. Tekeytynyt tämänkin rovastin
ystäväksi, mukamas... mutta nyt se näkee minussa ystävänsä. Ja olen
pohjaltani koulujen synkkä vihollinen kuin itse isä perkele, vaikka
olenkin muka tämän kasarmin täällä esimies... näes... herrat panivat
siksi, kun luulivat minun ystäväkseen. Minä niitä juupeleita olen
pahasti pettänyt... oikein summamutikassa pettänyt!
Juuso nauroi. Holopainen nauroi. Sitten he puolijuopuneina syleilivät
toisiaan, tanssivat kierroksen kamarissa ja nauroivat silmät vesissä.
Siinä oli todellakin pari iloista miestä.
Juuso Kallio oli jo huomannut, että herrain hännysteleminen ei häntä
enään vetele... pitää nyt alkaa toisesta päästä: talonpojista. Ja
niiden hartioilla hypätä taas johtajan satulaan, hypätä ja alleen
murskata sekä rovasti että opettaja Kauppi, sekä koulut että pappilat,
sillä sisimmästä sydämestään oli hän vain sittenkin musta talonpoika,
jonka rintaan esivalta erehtyi mitaliin lyöttämään.