-- Emäntä on ne omana perintönään taloon tuonut, huomautti Juuso Kallio.
-- Ja siten kuuluvat yhteiseen pesään ja on lapsillakin osa niissä,
puhui opettaja.
-- Eikä ole!
-- On kyllä.
Todistajat vaativat hopeat pesäluetteloon.
Kihla- ja vihkimäsormustaan ei emäntä myös olisi tahtonut luetteloon.
Mutta nekin sinne kirjoitettiin. Juuso Kallio vain naureskeli ja
pisteli Hannesta. Hän oli nähtävästi mielestään osansa saanut.
Ja sentähden hän oli hyvällä puhetuulella.
Kaikki muu tuli merkityksi luetteloon, mutta ei se tuhannen markan
velkakirja, joka oli eksynyt Kallion sorttuukin taskuun.
Kun toimitus oli tehty, kantoi emäntä pöytään viinapullon ja kahvia.
Siinä miehet tekivät "plöröjä". Kallio innostui ja piti puheen.
Toivotti emännälle valpasta silmää talon hoidossa, ahkeraa ja lujaa
kättä työn johtamisessa ja hellää mieltä orpojen hoitamisessa.
Se oli ensimäinen puhe, joka emännälle pidettiin. Ja sitä kuullessaan
hän itki.
-- Voimme näitä numeroita pesäluettelossa kaikessa hiljaisuudessa vähän
muutella jäljestäpäin. Minä kirjoitin ne vain lyijykynällä. Eivätkä ne
nuo tollot niin tarkkaan muista, että uskaltaisivat tehdä valan muka
pesäluettelon väärentämisestä, kuiski Kallio emännälle pois lähtiessään.
-- Mutta entä jos tulee ilmi? huomautti emäntä.
-- Ei tule.
Kallio lähti. Ja mennessään hän muisteli, miten hän taitavasti
ollessaan kunnallislaitakunnan esimiehenä ja kunnan rahojen hoitajana
osasi numeroita "järjestää".
-- Siitä se Juuson omaisuus sai alkunsa... Ja nyt kasvaa... kasvaa...
kun mies ymmärtää kasvattaa... Karvisen emännän mukana saan paljon
lisää. Rengistä aloin... itse lukemaan ja kirjoittamaan opettelin... ja
älyä opin kauppiaassa, kun siinä puotimiehenä elelin. Sitten laitoin
itse kaupan, pääsin kunnallislautakunnan esimieheksi... ja sain
helpolla rahaa... ja kunniaa... ja mitallin rintaan... Juuso Kallio...
sinä aloit vähästä ja lopetat suurena!
Viina kotiin kulkiessa houkutteli Juuso Kallion aivoista tällaista
syvämietteistä ajatusjuoksua.