Maikin ja Hanneksen lemmenliitto pidettiin salassa. Yhdessä he
innolla perustamassaan nuorisoseurassa toimivat. Hannes oli muuttanut
Karviseen ruokamieheksi. Loma-aikansa koulutyöstä käytti Hannes kansan
valistamiseen. Hän kulki talosta taloon, mökistä mökkiin tehden selkoa
Suomen valtiollisesta asemasta ja mitä nyt parhaallaan tässä suhteessa
tehtiin. Sillä nuorisoseuran kokouksissa ei uskallettu valtiolliseen
puoleen kajota. Näillä asioilla tuli hän tuntemaan koulupiirinsä
läpikotaisin.
Muutamana päivänä istui Hannes koululla kamarissaan palattuaan juuri
syömästä Karvisessa päivällistä. Siellä on Maikki hänelle kertonut
niin hullunkurista, että hän ei voi muuta kuin nauraa vielä täällä
kotonaankin.
-- Kuulehan, Hannes, oli Maikki alottanut puheen.
-- No mitä?
-- Tässä maailmassa ei toisinaan uskoisi silmiään.
-- Niin miksi?
-- Eikö liene meidän talossa jo tarpeeksi surua ollut, kun taas uusi
kamaluus on tulossa.
-- Kamaluus?
-- Oi, hyvä Jumala, kuinka minä olen itkenyt!
-- Sinä itkenyt?
-- Niin. Menen tässä eilen illalla tupaan. Siellä ei ole muita kuin
äiti ja Juuso Kallio -- sylitysten!
Hannes räjähti nauramaan, sillä hän ei voinut pidättäytyä, ei parhaalla
tahdollaankaan. Mutta Maikki loukkaantui.
-- Onko tämä nyt laitaa, kun isä on vasta kuukauden ollut haudassa!
-- Mutta sille avioliitolle minä toivotan onnea. Kaksi komeaa siinä
toisensa saa, puhui Hannes.
-- Ajattele sisariani ja veljiäni!
-- Jaa. Niiden vuoksi on surullista... hyvin surullista...
-- Oi niin surullista!
-- Mutta miten äitisi, kun on uskonnollinen ja aina taivaallisia
haastaa, noin erehtyy?
-- Hän on äiti, jota minä en koskaan ole ymmärtänyt. Kurittanut hän
minua on paljon -- tuskin muuta.
-- Täällä tapaa tosiaankin harvinaisia avioliittoja. Niinkuin
esimerkiksi tuo isäsi ja äitisi. Kyllä kai he aina olivat ja pysyivät
toisilleen vieraina. Mutta nyt tahtoo emäntä Juuso Kalliosta saada
korvausta.
-- Juusolla oli toisessa kädessä meidän vähät hopeamme ja toisella
äitiä piteli.
-- Yhä hullummaksi kohtaus käy. Se kosii myös teidän hopeitanne.
-- Niin kai.
-- Mutta kyllä he säikähtivät, kun minä tulin. Äiti lensi pihalle ja
Juuso ruskotti ja hätäili, ruskotti ja hätäili...
-- Mutta mitä teki raha ja sen päällekirjoitus "rehellisyydestä"?
-- Raha oli taas äidin kädessä.
-- Ehkä he hieroivat vaihtokauppaa.
-- Kuka tietää. Mutta kyllä minua suututti. Minä annoin Juusolle
räiskyvän ripityksen. Hän koetti nauraa ja puhui: "Äitisi on onneton ja
minä käyn vain lohduttamassa."
-- Kuule kettua! Ja noin sydämellisesti lohduttaa. Kyllä me saadaan
heistä vielä häitä.
-- Mutta miten likaista! Ikäihminen olla ja noin häpeämättömästi
käyttäytyä! Oli muka isä-vainajankin hyvä ystävä. Ja nyt tulee ja
häpäisee hänen kotinsa ja omaisensa.
-- Minä puolestani soisin heidät mielelläni toisilleen, ell'ei
Karvis-vainajalta olisi jäänyt turvattomia lapsia.
Mutta meidän pitää nämä lapset turvata, jos asia rupeaa pitkittymään.
Siitä Maikki vähän rauhoittui. Vielä koululla Hannes tuota Maikin
kertomaa kohtausta mietti ja nauroi. Ajatellappa, että kaksi
mallikelpoista syleilee toisiaan laillisen aviomiehen melkein paarien
ääressä. Ah! Se on paksuutta, jota vain muoti-jumaliset osaavat tehdä.
Samassa tuli pankki-Holopainen koululle. Se oli jotain erinomaista,
sillä ensi kertaa se mies tähän taloon astui.
-- Kävin kirkolla ja sieltä postista laittoivat teille lähetyksiä.
Tässä ovat!
Holopainen asetti pöydän kulmalle paketin. Hannes avasi sen ja siinä
oli "kiellettyä" kirjallisuutta, mitä pyydettiin jakamaan. Lähetys oli
läheisimmästä kaupungista. Tämä kirjallisuus oli läpeensä valtiollista
ja arkaa laatua.
Ensimäiset lehtiset antoi Hannes Holopaiselle.
Tiukasti evättiin niissä uusi asevelvollisuuslaki ynnä muuta uutta
paljon.
-- Siellä postissa ivailivat kuulleensa minun olevan teidän ystävänne,
huomautti Holopainen.
-- Mitäpä siitä.
-- Oli minulla itsellänikin asiaa opettajalle.
-- Vai niin.
-- Kuulin opettajan perustaneen seuran eli yhtiön, jossa rovastia
vastustetaan.
-- Kuka niin on puhunut?
-- Juuso Kallio.
-- Ei se ole totta. Seura on vain nuorisoseura ja tarkottaa
kansanvalistamista.
-- Mutta onhan siellä sanottu, että rovasti teki väärin, kun kirkossa
julisti sen uuden asevelvollisuuslain.
-- Ei kukaan nuorisoseurassa niin ole sanonut.
-- Eikö?
Holopainen näytti ikäänkuin pettyneen.
-- Mutta eikö sopisi niin sanoa?
-- Ei nuorisoseurassa. Sillä siellä ei saa ottaa esille valtiollisia
asioita.
-- Mutta sen pappien palkkausjärjestelmän siellä voi ottaa esille?
-- Ei sitäkään.
-- Minäkin rupean seuraan, kun opettaja lupaa pitää kokouksen, jossa
koetetaan uudelleen ruveta ahdistamaan sitä palkkausjärjestelmää.
-- Mutta, hyvä isäntä, sen asian täytyy olla ulkopuolella opettajan
toimintapiiriä.
-- Eikö opettaja olekaan tullut meidän puolusmieheksemme?
-- Ei miksikään käräjäpukariksi.
-- Vai niin.
-- Niin.
-- Hyvästi sitten!
-- Hyvästi. Terveiset emännälle ja nuorelle väelle. Joko siellä uutta
kotia rakennetaan?
-- Jo rakennetaan.
-- Jakakaa näitä kirjasia ympäristöönne ja uutterasti niitä lukekaa!
Holopainen lähti silminnähtävästi mieli masennuksissa. Mutta Hannes jäi
miettimään, että Juuso Kallio on osannut ovelasti pistää pahansuovan
sormensa nuorisoseuran toimintaan. Tahtoo kai saattaa koulupiirinsä
nuorisoseuran ja rovastin kylmiin suhteisiin. Se vanha herrain
kumartelija...!
Illalla kun Hannes pistäysi Karvisessa iltaruoalla, kertoi Maikki Juuso
Kallion taas olleen heillä.
-- Sillä huomenna kuuluvat pitävän isän jälkeen perukirjoitusta,
lopetti Maikki.
-- Kuka on pitäjänä?
-- Juuso Kallio.
-- Olisipa saanut olla joku toinen.
-- Niin minustakin. Sinun täytyy tulla tänne valvomaan meidän lasten
etua, pyysi Maikki.
-- Ja minä tulen.
Seuraavana päivänä toimitettiin Karvisessa perukirjoitus. Juuso Kallio
saapui parin pitäjäläisen kanssa papereita ja kirjoitusvehkeet vanhassa
nahkasalkussa, jota hän kantoi virkaherran komeudella.
Parhaallaan hän kirjoitteli johdantoa, kun opettaja saapui.
-- Mutta mitä _te_ täällä teette? kysyi Kallio.
-- Tulen lasten puolesta?
-- Kuka valtuutti?
-- Maikki-tytär.
-- Hän on alaikäinen.
-- Olenpahan todistajana toimituksessa.
-- Tässä ovat todistajat.
-- Mutta minä olen. Ja sillä hyvä.
-- Opettaja on ainainen riitapukari. Mutta olkaa. Tahdoin vain
huomauttaa teille, että näitäkään asioita ette ymmärrä hölyn pölyä.
-- Sentähden on minulle eduksi olla nyt oppimassa, vastasi Hannes.
Isännät nauroivat, mutta Kallio siveli hajamielisenä partaansa. Emäntä
kävi tuon tuostakin supattamassa Kallion korvaan. Maikki itse tuli myös
saapuville.
Ensin arvioitiin karja. Kallio ja emäntä olisivat tahtoneet panna
elukoille kolmannen osan niiden todellisesta hinnasta. Mutta Hannes
huomautti todistajille.
-- Te tahdotte vain siten pesälle kohottaa maksuprosentit, huomautti
Kallio.
-- En tahdo.
-- Eikö herra opettaja tiedä, että liiallisten kulujen välttämiseksi
aina pesäkirjoituksessa arvioidaan alemmasta hinnasta? pisteli Kallio.
-- Pannaan vain rehellisyyden mukaan, sanoi Maikki. Ja niin täytyi
tehdä. Siten kävi koko irtamiston.
Kallio jo nähtävästi kävi sapekkaaksi. Hän oli luullut saavansa tässä
hyvän apajan, mutta opettaja ehti liian varhain nuotalle.
-- Tässä taitaa olla emännän vävymies arvioimassa, puhui jo Kallio.
Emäntä väänsi suuta ja pyysi samalla kahville. Kallio jäi hiukan
jäljelle. Hän parhaallaan penkoi velkakirjoja, joita isäntä-vainajalta
oli jäänyt koko kasa.
Hiljaan ja sievästi hän muutaman tuhannen markan velkakirjan pisti
sorttuukinsa taskuun ja meni sitten kahville.
Kahvia juotaessa hän jutteli ja nauroi, pilkkaili Hannesta talon
tulevaksi vävyksi, joka nyt jo valvoo saamisiaan pesästä.
Emäntä oli vihassa, että sähisi.
Talon hopeista tuli uusi tora. Emäntä ei olisi sallinut niitä mitenkään
merkitä pesän luetteloon.
-- Ne ovat yksin minun, kinasteli hän.