Miten Konny sovittaa yksityiset ja perheenisälliset tunnonvaivat. Kirje
Sigesbergistä.
Tämän päivän ilta tuli aivan toisenlaiseksi kuin tavallisesti.
Mutta aluksi se oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, sillä juuri kun
Hermine oli lausunut ylläkerrotut sanansa mielellään kotiinjäämisestä,
kuului rakennuksen edustalle saapuvien vaunujen ratina, mikä sai Konnyn
odottamatta hämilleen.
— Mitä teemme, — puhkesi hän sanomaan. — Ensinnäkin voi palvelusväki
saada aihetta juorujuttuihin, jos ilmaisen jonkin tekosyyn (mitä
missään tapauksessa en tahdo) aiheeksi kotiinjäämiseemme, kun jo
olemme valmiiksi pukeutuneet. Ja mitä voi _kirjoittaa_ sopivaksi
anteeksipyynnöksi? Enhän voi sanoa, että katsoin vaimoni olevan liian
kauniin epäpyhien silmien katseltavaksi. No, nyt puhun tyhmyyksiä. Niin
joutuu tekemään aina, kun on tehtävä jäykkä päätös. Seikka on, Hermine
hyvä, se, että seuraelämä on minulle vastenmielistä ja että minun olisi
kovin mieleeni, jos _sinä_ joskus olisit samaa mieltä kanssani.
— Niinhän olenkin, Konny rakas, eikä sinun ennenaikainen leikinlaskusi
ollenkaan herätä minussa itserakkautta. — Herminen äänessä oli mitä
kaunein uskottavuuden sävy. — Ja enemmänkin, — lisäsi hän, — annan
sinulle syyn, joka on omiaan käytettäväksi sekä poisjäämisemme vuoksi
lähetettävään anteeksipyyntöön että palkollisille.
— Mikä syy se on? — kysyi Konny innokkaasti.
— Niin, katsos, juuri pukeutuessani tunsin niin pitkällistä huimausta,
että pelkäsin pyörtyväni, ja kun Liina riensi keittiöön hakemaan kylmää
vettä, tietävät toisetkin tytöt jo asian. Emännöitsijä oli silloin
ihmetellyt, voisinko ollenkaan lähteä.
— Ja tästä et ole minulle puhunut sanaakaan, yhtä vähän kuin kukaan
muukaan! — Näkyi, että Konny nyt pelästyi, sillä hän aivan kalpeni.
— Minä luulin, että sinä mielelläsi halusit mennä näille päivällisille.
— _Minä!_ Mutta sano toki, mikä sinun sitte oikein tuli?
— En tiedä. Ehkä istun joskus liian kauan paikoillani?
Muutamaa minuuttia myöhemmin olivat vaunut ajaneet pois, ja ratsastava
lähetti kiirehti viemään paroonilta kohteliasta kirjelippua, missä
pyydettiin anteeksi, että vapaaherrattaren äkillisen pahoinvoinnin
vuoksi ei voitu kutsua noudattaa.
Tämän jälkeen ja sitten kun Hermine oli vaihtanut komean pukunsa
valkeaan aamunuttuun ja istuutunut sohvaan, mihin hänen herransa oli
määrännyt hänen asettumaan, alkoi edellä viitattu kaunis ilta. Konny
luki ääneensä muuatta äskenilmestynyttä romaania, mutta ei siinä
kyllin, hän kumartui tavan takaa hellästi ja levottomana huolehtimaan
vaimostaan, korjasi usein pieluksia, jopa kerran suuteli vaimonsa
poskeakin ja näytti kovin tyytyväiseltä. Mitä Hermineen tulee, tuntui
hänestä siltä kuin olisi joutunut taivaan esikartanoihin.
Mutta mikään ei ole pysyväistä.
Seuraavana päivänä, kun Hermine taas oli pukeutunut harmaaseen
pukuunsa ja siveästi pyyhkinyt otsaltaan kaikki kauniitten hiuksiensa
muodostamat komeat kutrit ja aaltoisat kiehkurat, alkoi jälleen
tavallinen kotielämä, ainoana poikkeuksena se, että Konny vielä
tarkemmin piti silmällä, kun Hermine puhtaaksikirjoitustyössään kovin
lämpeni ja kävi punaiseksi. Silloin täytyi Herminen lähteä kävelemään
Konnyn saattamana. Mutta mitään muita hellyydenosoituksia ei ollut
havaittavana.
Eräänä iltana lopulla viikkoa tuli Konnyn vanhemmilta tavallista
paksumpi kirje, kuten näytti. Paitsi kirjettä isältä pojalle, oli
lähetyksessä kirje miniälle ja edelleen, tämän sisällä, täti Louiselle
osoitettu kirje Amalialta, nuorelta pormestarinnalta.
Kummankin aviopuolison lukiessa postiaan Konnyn työhuoneessa (Konnylla
oli useita kirjeitä ja sanomalehtiä läpikäytävänä), tapahtui jotakin,
jollaista ei kertaakaan ollut tapahtunut heidän naimisissa ollessaan;
Hermine nimittäin puhkesi äkkiä itkemään, vieläpä varsin rajusti ja
hermostuneesti.
— Hyvä Jumala, mistä on kysymys, Hermine, rakas vaimoni? — Konny,
joka tällaisten yllätysten kohdatessa avioliittoelämässä ei ehtinyt
kiinnittää huomiota ohjelmaan, hypähti ylös ja sulki syliinsä
vapisevan, nuoren vaimonsa, joka nyyhkytti kuin lapsi siinä hänen
olkaansa vasten.
— Mutta koetahan nyt toki puhua! Isän kirjeestä en huomannut, että
kotona jotakin olisi hullusti.
— Amalian kirje... Voi, Amalian kirje!
— Mitä herran nimessä _hän_ sitte kirjoittaakaan? Onko hänen miehensä
vaarallisesti sairaana? — Konnyn lämpimässä äänessä oli aivan
rauhallinen sävy.
— Kysymys ei ole hänestä. Odota, rakas Konny, ja suo anteeksi, että
en tälle mitään voinut. Kaikki on kohta ohi, nyt voin paremmin. Mutta
Amalian luottamuksellisuus äitiäsi kohtaan liikutti minua kauheasti.
— Miten voi Amalian luottamuksellisuus tehdä sellaisen vaikutuksen?
— Lue nyt kirje.
Hermine ojensi kirjeen Konnylle ja katseli häntä tarkkaan.
Konny otti ensin äitinsä kirjeen, joka oli vieressä. Se sisälsi
seuraavaa:
"Rakas tyttäreni!
Tänään kirjoitan vain muutaman rivin, koska posti pian lähtee ja isä
sitäpaitsi kirjoittaa kaikesta, mikä teidän mieltänne voi kiinnittää.
Hänen ajatuksensa askartelevat kokonaan ensi vuoden valtiopäivissä
ja viimeksi tänä aamuna kysyi hän minulta, luulenko että sinä
kunnollisesti palkitset sen luottamuksen, mitä hän on sinulle
osoittanut.
Sain äsken mukanaseuraavan kirjeen rakkaalta Amalia-raukaltamme. En
koskaan epäillyt, kun hän oli täällä ja lentää lepatteli paikasta
toiseen kuin oikea rasavilli, että hän oli tilassa, joka tavallisesti
saattaa kevytmielisimmänkin naisen vakavaksi. Jumala auttakoon häntä,
lapsi-raukkaa. Nyt on hän kaikkea muuta kuin hauskalla mielellä. Hän
on oikein tehnyt minut levottomaksi.
Lähetä kirje minulle takaisin. Kun sinä ja hän ette olleet niin
tuttavallisia keskenämme kuin olisin halunnut teidän olevan, tahtoisin
että hiukan alkaisit tuntea myötätuntoa häntä kohtaan, ja olen
vakuutettu että niin tulee käymäänkin.