Kotoista järjestelyä.
Tultuaan valmiiksi meni Hermine kauniin ja hyvinjärjestetyn työhuoneen
läpi etuhuoneeseen, missä versoi kokonainen kukkakokoelma ja missä
hänen herransa otti hänet vastaan hymyillen kovin aurinkoisesti,
mikä ilmeisesti johtui siitä, että hän näki vaimonsa olevan niin
koruttomasti puettuna.
— Tuo puku on hyvin aistikas, lausui Konny — Vaimon ei koskaan pidä
esiintyä keimailuhalua ilmaisevassa puvussa. Pukusi osoittaa, että
hienotuntoisesti osaat löytää oikean tien.
— Ole vakuutettu siitä, — vastasi Hermine hymyillen, — että teen
voitavani arvatakseni, mistä pidät.
Ääni kuulosti kuitenkin pikemmin velvollisuudentuntoiselta kuin
lämpimältä.
— Päivällinen on valmis, — muistutti Konny. — Meillä ei ole mitään
pitkiä kuhnuksia palvelemaan syötäessä, vain käskyläispoika, joka
auttaa sisäkköä.
Päivällinen oli syöty ja kahvi juotu. Hermine, joka verrattoman
rauhaisana ja arvokkaana oli aloittanut perheenemännän tehtävät,
tuli nyt, hetkisen neuvoteltuaan taloudenhoitajattaren kanssa
illallisohjelmasta, valmiiksi puettuna,, hattu päässään ja harso
silmillään seuratakseen miestään kävelylle. Hän oli pysähtynyt
avaraan, lehvillä koristettuun eteishuoneeseen, josta ovi johti mitä
kauneimpaan maalaispihaan, jossa oli nurmikoita, kukkia, mummonaikuisia
sireenipensaikkoja.
Tästä eteishuoneesta johti ovi Konnyn yksityishuoneeseen; siellä ei
Hermine vielä ollut ollut. Hän naputti ovelle, joka samassa avattiin
sisäpuolelta.
— Tuletko sinä käymään luonani? — kysyi Konny ystävällisesti.
— Enpä tiedä, olisinko uskaltanut. Mutta minua miellyttää tavattomasti
tämä huone viheriöitsevine hämärineen, arvokkaine kirjahyllyineen
ja koreine käsikirjoitusten peittämine kirjotuspöytineen, jolla
auringonsäteet nyt leikkivät. Voi, annahan minun hetkiseksi istuutua
sohvaasi! Kuulepas, ystäväni! Sinun kanarialintujesi laulu merkitsee —
tervetuloa!
— Minäkin sanon sinut tervetulleeksi tälle omalle, tavallisesti
rauhoitetulle alueelleni. Sinun pitää aina joskus tulla tänne minua
auttamaan, ei vain siten että sanelun mukaan kirjoitat, mistä jutusta
ei Sigesbergissä koskaan tullut oikein selvää, vaan sinä saat ottaa
osaa työhöni vaihtamalla ajatuksia kanssani ja antamalla neuvoja.
— Voi, Konny, miten onnelliseksi tämä minut tekee! Sinä arvelet siis
minulla olevan kyllin älyä, ymmärtääkseni sinua ja sinun aatteitasi?
— Olisinko muuten pyytänyt sinua vaimokseni? Mutta ei ole samaa
ymmärtää kiusallista työtä koskevia ajatuksia ja aatteita kuin ymmärtää
kirjailijaa itseään ja hänen maailmankatsomustaan.
— Siinä olet varsin oikeassa, mutta täten tulen sinua lähemmäksi,
samoin kuin sinäkin meidän vakavasti ja rehellisesti keskustellessamme
olet oppiva oikeammin arvostelemaan minua. Vanhempiesi luona teki elämä
joskus meidät vieraiksi toisillemme, ja kuitenkin olen ollut miltei
levoton siitä, että kodissamme joutuisin vielä kauemmaksi sinusta.
— Sinä olet tosiaan oikeassa, mutta toisaalta olet väärässäkin.
Lapsuudenkotini, missä kaikki on järjestetty suuren maailman tyyliin,
ei koskaan ole tahtonut oikein sopeutua makuuni — kaikkein vähimmin
nyt, jolloin meidän, sinun ja minun, yhteiselämä on alkamassa. Ja se
teennäinen ilmakehä, minne siellä jouduimme, olisi ehkä heittänyt
varjoaan tähänkin rauhaisaan pikku kotiimme, ellet sinä ensi hetkestä
alkaen niin yksinkertaisesti, viisaasti, miellyttävästi ja näennäisen
vaivattomasti olisi mukautunut. Älä käy ääneen lausumaan, mitä
minun nyt sanomastani ajattelet. Jatka vain samaan tapaan kuin olet
alkanutkin — ja lähde nyt kävelemään.
Hermine varoi lausumasta ihastustaan. Hän alkoi tuntea ikäänkuin
varmuutta, mutta ymmärsi täydelleen, että hän saisi kulkea monia eri
teitä, ennenkuin saavuttaisi ikävöimänsä päämäärän. Tämä päämäärä
ei ollut sen kaltainen, mihin hänen appensa oli viitannut. Oi ei!
Tämä päämäärä oli vaimon, joka — sydän täynnä lämmintä, puhdasta ja
jaloa rakkautta — tahtoo saavuttaa oikeuden saada näyttää aarteitaan,
samalla kun hän vastavuoroon saisi ottaa vastaan ne, jotka, ikäänkuin
salaperäisesti sinetöittyinä, olivat löydettävissä hänen miehensä
sydämestä.
He eivät nyt istuneet haavikossa, vanhempien nuoruuden temppelissä,
vaan omituisessa luolassa järven rannalla, ja siellä kaikui Konnyn ääni
täyteläisenä, sointuisana, vakaana sävyltään.
— Se mitä nyt aion esittää sinulle, Hermine, voisi ehkä useammasta
kuin yhdestä nuoresta vaimosta ja perheenemännästä näyttää melkoista
vähemmän tärkeältä kuin kaikki muu, mutta tiedän että sinä et ajattele
samoin — vaikka enempää en tiedäkään.
— Mitä oikein tarkoitat?
— Paljon riippuu siitä, miltä kannalta ottaa asiat itse talouden
piirissä alusta alkaen, ja siinä maailmassa on isäntäväen ja
palkollisten suhteella melkoinen merkitys. Minun ajatukseni mukaan
tulee tämän suhteen olla avoin ja suora kummaltakin puolelta. Se ei saa
palkollisten puolelta olla kunnioittavaa orjanelämää, missä kärsityt
vahingot salaisesti korvataan jossakin muussa muodossa, eikä isäntäväen
puolelta niin järjestelmällistä ylemmyyttä kuin eläisi isäntäväki
saavuttamattomalla tasolla. Mitä arvelet asiasta?
— Arvelen, että järjestelmäsi täysin sopii taloon missä _sinä_ olet
isäntänä. Sinun olemuksessasi ilmenevä todellinen, lempeä ja kuitenkin
ankara arvokkuus on tekevä, millaisen vapauden palvelijoille suonetkin,
jokaiselle mahdottomaksi astua yli näkymättömän rajamerkin.
Konny punastui huomattavasti.
— Se, mitä minä esitin mielipiteeni mukaan oikeaksi, ei siis sopisi
muuta kuin poikkeustapauksissa? Luonnollisesti tulee sinun aina
vapaasti lausua ajatuksesi, mutta minuun koskee, että varmastikaan et
hyväksy minun teoriaani.
— Konny, minä hyväksyn sen ja pidän sen toteuttamista tavoittelemisen
arvoisena _meidän_ oloissamme, mutta minä olen vakuutettu siitä, että
monissa tapauksissa tämä palautuminen patriarkallisiin oloihin ei
kelpaisi. Tarvitaan paljon henkistä voimaa ja suurta ihmisrakkautta
osatakseen tällä alalla käydä _oikeata_ tietä. Järjestelmäsi ei
menesty, elleivät palkolliset suuresti kunnioita isäntäväkeään. Mutta
minunkin vakaumukseni on se, että meillä tuollainen järjestely kyllä
käy päinsä, ja tahdon tehdä kaikkeni auttaakseni sinua jaloissa
pyrkimyksissäsi.
— Kiitos, Hermine. Me autamme toisiamme.
— Mutta ethän sinä vaan ole pahoillasi puheestani? Harkitsin,
lausunko ajatukseni, mutta sitte ajattelin, että suhteemme muuttuisi
sentapaiseksi pahaksi, jota tahtoisit välttää suhteessamme
palvelusväkeenkin, ellen vapaasti lausuisi ajatustani, vaan olisin aina
samaa mieltä kuin sinäkin. Sinullekin kävisi sellainen lopen ikäväksi.
— Niin, ehkä, luulenpa että sinä olet oikeassa. — Konny tähysti
vaimoaan tarkkaavaisena, ja hänen kauneista, tummista silmistään välähti
nopeasti salama, joka sattui suoraan Herminen sydämeen, saattaen sen
nopeasti sykkimään. Mutta Herminellä ei ollut aikaa tutkia mitään niin
nopeasti häviävää kuin salama on. Sitäpaitsi jatkoi Konny puhettaan:
— Nyt tulen toiseen, erittäin tärkeään kysymykseen, kotihartauteen!
Tämän tulee olla joko _oikea_ hartaushetki tai sitten jäädä kokonaan
käytännöstä. Tiedät, että Sigesbergissä isäni on koettanut harrastaa
kotihartauden kaunista aatetta, mikäli se nimittäin yhä todella on
kaunis. Mutta sano, eikö tuntunut tuskaiselta, Sigesbergissä, niinä
epämääräisinä iltoina, jolloin vieraat vaunut yksi toisensa jälkeen
täynnä vieraita olivat juuri ajaneet pois ja keittiössä täydessä
askareitten touhussa olevien palkollisten täytyi päätä pahkaa, ja
luultavasti vain varsin vastentahtoisesti, tulla saliin kuulemaan
isäni lukevan raamattua ja sitte veisaamaan virttä? Hän oli niin
onnellinen, tuo minun vanha, hyvä isäni, siinä uskossaan, että hän
siten oli rauhassa päättänyt päivän työn. En mistään hinnasta olisi
tahtonut sanoa hänelle, että kun kerran aioin mennä keittiöön, siellä
sivumennen sytyttääkseni sikaarini, niin kuulin keittäjättären, kaikkea
muuta kuin hartaana, kiivaasti huutavan eräälle kamarineitsyelle,
jonka piti ottaa silitysrauta tulesta: "Onko nähty mokomaa ilveilyä!
Tulen aivan onnettomaksi, kun en koskaan ehdi ajoissa pestä herrasväen
astioita ja sitten saan nuhteita emännöitsijättäreltä." — "Entä minä
sitten", huusi toinen, "eikös nyt olekin kylmänä rauta, jolla minun
juuri piti silittää esiliinani? Ukko voisi kernaasti lukea herrasväelle
siellä sisällä ja antaa tällaisen raukan, jolla ei ole muuta kuin ilta
käytettävänään, olla rauhassa." Mitä sanot sellaisesta, Hermine hyvä?
— Yhteinen kotihartaus on mielestäni tapa, jota voi suositella,
mutta sen aika täytyy olla määrätty — lauantai- tai sunnuntai-ilta,
ellei joku vieras käännä tapoja ylös alaisin. Sitäpaitsi täytyy
palvelijattarilla olla, paitsi aivan hätätilassa, keskiviikko- ja
lauvantai-iltapäivä vapaina, voidakseen tehdä omia töitään.
— Nytpä sinä olet kaksin verroin yllättänyt minut. Juuri samaa olin
aikonut sanoa. Mutta hartaushetkinä en aio vain lukea lukua raamatusta,
jota _me_ muuten yhdessä joka ilta tulemme lukemaan. Tahdon samalla
muutamin sanoin selvittää sellaisia kohtia, jotka muuten jäisivät
heille hämäriksi... Niin, siten on asia järjestettävä... Mutta mikähän
nyt tulee puheluamme keskeyttämään — mitä ääniä...?
— Voi, pappilan ylioppilaat siinä tulevat meitä hakemaan! Konny rakas,
he ovat serkkujani!
— Ole rauhassa, Hermine. Menen heitä vastaan.