Jäähyväiset ja kotiintulo.
Vanhemmilta otettavat jäähyväiset koskivat paljon enemmän Hermineen
kuin Konnyyn, joka — huolimatta siitä, että mitä syvällisimmin rakasti
vanhempiaan — ei kuitenkaan täysin hyvin viihtynyt lapsuudenkodissaan.
Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Konnyn ja hänen isänsä mielipiteet
tuskin missään yleisissä kysymyksissä soveltuivat kunnolla yhteen, ja
muuten myöskin siitä, että alituinen vieraitten tulva tuntui hänestä
samassa määrin vastenmieliseltä, kuin se pitkäaikaisen tottumuksen
vuoksi oli luonnollinen ja mieluisa hänen vanhempiensa mielestä.
Kun hän oli keskellä syväaatteisinta työtä, häirittiin häntä
pyytämällä tulemaan alas jonkun vieraan vuoksi, ja jos hän silloin
vastasi kieltäytyen, tuli parooni Sigesmund itse ovelle, selittäen
aivan välttämättömäksi pojan tulemisen alas. Jos Konny sitten
oli tottelemattoman pojan kaltainen, joka lupasi tulla, mutta ei
tullutkaan, silloin astui sisään hänen hyvä, rakastettava äitinsä ja
hyväili häntä, kunnes sai hänet lähtemään työpöydän äärestä.
Hermineä sekä appi että anoppi rakastivat lämpimästi. Mutta kyllä
olivat heidän hänelle antamansa neuvot erilaisia, osoittaen heidän
erilaista käsitystään siitä vaikutusvallasta, mikä miniällä olisi
poikaan. Ehkä olisi oikeampaa puhua miniän tulevasta vaikutusvallasta,
sillä tavallisista silmistä oli omiaan näyttämään siltä kuin
Hermine koskaan ei tulisi kuulumaan sen luokkaisiin naisiin, jotka
voivat vaikuttaa miehensä tunteisiin paljon vähemmän kuin hänen
mielipiteisiinsä.
— Herttainen Hermine rakkaani, — sanoi parooni Sigesmund muutamia
päiviä senjälkeen kun pormestari ja hänen puolisonsa olivat
matkustaneet, heidän usein uudistuneeseen tapaan kävellessään
taulugalleriassa, — olen vanha valtiomies, jota mitkään
välinpitämättömät kasvonilmeet tai jäykkä käytös ei voi erehdyttää.
Poikani on, avoimesti puhuakseni, hiukan umpimielinen ja luonteeltaan
melkoisen pulmallinen. Voi näyttää siltä, että hän on kylmä mies, joka
kaikessa menettelee varman harkitun ajatuksensa mukaan. Mutta usko
minua, koettakoonpa hän miten tiukasti tahansa pysyä siinä mielestään
onnellisessa vakaumuksessa, että hänellä ei ole mitään intohimoja,
niin ei asia sittenkään ole niin, sillä muuten, totta vieköön, ei hän
olisi melkein kaksi vuotta poissaoltuaan tullut kuin tuulispää tänne
kotimaahan ja suoraa päätä kosinut. Kaikki riippuu nyt vain siltä,
miten viisaasti käytät valtaasi! _Viisaasti_, siinä pääasia!
Kovin tarkkaavaisena oli Hermine kuullut, mitä oli sanottavaa hänen
miehensä isällä, jota hän niin kunnioitti. — Siinä tapauksessa,
— vastasi hän kainosti, — että uskaltaisin uskoa viimemainittuun
mahdollisuuteen, niin mikä on silloin mielestänne _paras_ päämäärä,
minkä saavuttamiseksi minun tätä vaikutusvaltaa pitäisi käyttää?
— Rakas tyttöseni, minä en koskaan koeta saattaa sinua sellaiseen,
mitä ei rakkautesi, ennen kaikkea omatuntosi, hyväksy. Mutta eikö
sinusta näyttäisi olevan kyllin arvokas päämäärä vaimolle saattaa
niin lahjakas ja älykäs mies, kuin Konny on, luopumaan aatteittensa
yksipuolisuudesta? Konny jättää kokonaan käyttämättä kaikki
mahdollisuudet tehdä itsensä sopivaksi siihen, minkä tulee olla
jokainoan kunnon kansalaisen velvollisuutena, nimittäin valtion
palveluksen, valtion ehdottomia vaatimuksia noudattaen. Ajattele sitä,
lapseni!
Punastuvana ja levottomana ymmärsi Hermine liiankin hyvin, mihin hänen
appensa häntä velvoitti, ja hän tunsi itsensä kovin onnelliseksi
päästessään vastaamasta, kun anoppi samassa astui sisään.
— Hyvä on, ystäväni, että tulit, — lausui vanha aatelisherra, —
Sillä välin kun minä ratsastan Konnyn kanssa maita katselemaan ja
saan häneltä joitakin hyviä neuvoja, niin saat sinä täällä jatkaa
keskustelua rakkaan tyttäremme kanssa. Tiedät, mitä tarkoitan.
— Kyllä, — sanoi paroonitar, — tiedän kyllä, mitä _minun_ mieheni
ajattelee ja myöskin miten _sinun_ miehesi suhtautuu asioihin,
mutta tahtoisin mielelläni tietää, mitä _sinä_ ajattelet Konnyn
suhtautumisesta hänen isänsä niin oikeutettuihin toiveisiin?
— Voi, on aivan liian aikaista pyytää minulta sellaista arvostelua!
Mitä määrättyjä käsityksiä niin arassa asiassa olisin vielä ehtinyt
muodostaa itselleni? Hänen tarkat tietonsa, hänen parempi ajatuksen-
ja tahdonvoimansa ovat minulle kuin vallituksena. Tarvitaan paljon
aikaa, suurta kärsivällisyyttä ja kestävää rakkautta — rakkautta,
joka ei perustu aistihuumaan eikä kiehtovaan keimailuun, vaan
ylevään siveelliseen periaatteeseen ja _henkisessä_ merkityksessä
korkeaan havaintokykyyn — ennenkuin vallitukseen voi saada mitään
sisäänpääsymahdollisuutta.
— Sinä puhut juuri niin, kuin toivoisin Konnyn vaimon käsittävänkin
hänet. Mutta sanopa, etkö halua, että hän antautuisi valtiolliselle
uralle?
— Sillähän hän kaikkein parhaassa ja todellisimmassa merkityksessä
jo on. Mutta virkaan, valtiomiesuralle tai johonkin muuhun, missä
hänen henkensä ei saa vapaasti liikkua, luulen... — Hermine vapisi ja
keskeytti lauseen.
— Riittää, tyttöseni! Käytä sitten parhaalla tavalla valtasi tehdäksesi
hänet onnelliseksi ja itseesi tyytyväiseksi, niin olet saavuttanut
_minun_ kiitollisuuteni.
* * * * *
Runsaan tunnin olivat vastanaineet olleet kotonaan. Kuusi viikkoa
kestänyt häämatka oli nyt lopussa.
Menomatkalle kuvaavia olivat olleet kaikenlaiset pienet, hiukan
epäromanttiset tuulenpuuskaukset, jotka yleensä eivät ole tavallisia
päivää jälkeen häitten; sitävastoin oli paluumatkalla ollut vallalla
toimettomuuden tyven, jolloin kumpikin aviopuolisoista harrasti — ei
kahden rakastuneen tavoin tulevaisuuden maalaamista auringon ja taivaan
kirkkain värivivahduksin — vaan pikemmin toinen toisensa hiljaista
tutkimista kuin kahdesta eri leirien vartiopaikasta.
Konny tunsi itsensä tyytymättömäksi. Tähän vaikuttivat jo muistot
menomatkaltakin; olihan hän silloin —- aivan satunnaisen oikun vallassa
— osoittautunut eräänlaiseksi tyranniksi, joka tyhmän itsevaltaisesti
oli nuorelle vaimolleen osoittanut, että tämän sukulaissuhteet eivät
miellyttäneet häntä. Mutta vielä enemmän, jopa niin että hän tunsi
suoranaista inhoa, kiusasi häntä tyytymättömyys siihen käytökseen,
jota hän kuluneina viikkoina oli osoittanut. Kaikki oli ollut kieroa
kauttaaltaan, mikä johtui siitä, että hän, sen sijaan että olisi
päässyt rauhassa ja vakavasti alkamaan avioelämänsä, johtui noihin
iankaikkisiin seuraelämän suhteisiin, missä hän ei ollut päässyt
kertaakaan kunnollisesti ja vakavasti keskustelemaan vaimonsa kanssa.
Yleensä (se on hyvä sanoa) oli Konnylla elämässään ollut vain harvoja
päiviä, jolloin hänessä jokin epäilys ei ollut pyrkimässä saamaan
maaperää. Hän oli tuollainen ulkonaisesti voimakas ja realistinen
luonne, joka kuitenkin sisäisesti oli mieleltään herkkä kuin
mimosa. Hän vaati ihmistä olemaan täydellinen tai ainakin pyrkimään
täydellisyyteen. Tämä sai aikaan sen, että hän katui melkein jokaista
tekoaan, pelkäsi hätäilemisellä pilaavansa asiansa ja oli paljon
epävarmempi jonkun tekonsa oikeutuksesta sen tehtyään kuin sitä ennen.
Erikoisesti vaivasi hänen mieltään se käsittämätön seikka, että he
menomatkalla olivat joutuneet vertaamaan kosimakirjettä ja siihen
annettua vastausta. Siihen oli syy varmastikin hänen vaimossaan,
mutta aikaisemmin oli hän itse antanut aiheen siihen, että Hermine
oli käsittämättömän rohkeasti alkanut laskea leikkiä "_avioliiton
turnajaisisia_". Nyt oli kysymys siitä, miten kaikki tällainen
parhaiten korjattaisiin heti kotiin päästyä.
Säälittä työnsi hän mielestään kaikki hempeäajatukselliset
rakkaushaaveet, kun ne viekkaasti pyrkivät kuiskuttelemaan elämästä,
joka ei oikein soveltunut hänen muodostamiinsa teorioihin kotoisesta
onnesta.
Samaan aikaan teki Hermine havalnnoitaan, mutta ne eivät johtaneet
häntä ollenkaan valoisiin toiveisiin. Päinvastoin kuin hänen miehensä,
hän pelkäsi sitä, että uusi, yhtämittainen oleminen kahden kesken
tarjoisi vähemmän kuin vastakuluneet viikot. Hänellä ei ollut nyt
käytettävänään niitä pikku aseita kuin Sigesbergin seuraelämässä, ja
hän pelkäsi olevan paljon vaikeampaa ja arkaluontoisempaa nyt löytää
oikeita kosketuskohtia. Kuta enemmän hän koetti oppia tuntemaan
miestään, sitä saavuttamattomammalta tämä hänestä näytti.
* * * * *
Tällä hetkellä seisoi nuori rouva, joka miehensä kanssa juuri oli
pikaisesti tehnyt kiertomatkan läpi huoneitten, suuren peilin edessä
makuuhuoneessa ja järjesteli hiuksiaan. Mutta kaukana siitä, että
olisi tässä pyrkinyt käyttämään sitä hyvää makuaan, mitä tähän asti
oli osoittanut (vallankin oltaessa appivanhempien luona), tuntui hän
päinvastoin tekevän parhaansa niin paljon kuin suinkin kätkeäkseen
komeat hiukset, jotka luonto auliisti oli hänelle antanut. Hän suori ne
sileiksi otsan kummaltakin puolelta ja peitti niskaan kootut palmikot
parilla mustalla samettinauharuusukkeella Vaikea on sanoa tapahtuiko
tämä tahallaan vaiko hajamielisyydestä, mikä johtui siitä, että hänen
miehensä — syleiltyään häntä niin laimeasti, ettei sellainen kunnolla
sopisi hopeahäittenkään jälkeen — oli kuiskannut hänelle, että he
kahvin juotuaan menisivät kävelylle. Mutta huolimatta siitä, että hän
tunsi kuin jonkunlaista pelkoa ajatellessaan tuota kävelymatkaa, ei hän
kuitenkaan ollut niin perin hajamielinen. Senvuoksi on mahdollista,
että hän tahallisesti noin järjesteli ulkoasuaan.
— Liina! — huusi hän kamarineitsyelle, joka oli lähetetty pappilasta
ja nyt makuuhuoneen viereisessä vaatekammiossa purki matka-arkuista
vaatteita; — tuo tänne harmaa merinopukuni!
— Vapaaherratar kait tarkoittaa vaaleanharmaata silkkipukua?
— Tarkoitan sitä, mitä pyysinkin.
— Ei, herra varjelkoon, sopiiko _se_ näin aamupäivällä, ja vielä
ensimäisenä päivänä!
— Kiirehdi, ja salli minun sanoa sinulle muuan asia, Liina hyvä. En
pitänyt, kuten muistanet, koskaan neuvoista enkä liiasta lörpöttelystä,
kun olit minua palvelemassa pappilassa. Nyt pidän vielä vähemmän siitä,
mutta ei sinun silti tarvitse pelätä, että minusta et saa hyvää emäntää.
Liina seisoi hiljaa, merinopuku käsivarrellaan, ja kun Hermine oli
saanut tämän ynnä kapean, valkean kauluksen ja kalvosimet ylleen
sekä, koristeeksi, kaulaansa pitkän kapean samettinauhan, joka oli
kiinnitetty soljella, missä ei ollut muuta kiveä kuin yksi granaatti,
muistutti hän pikemmin kveekaria kuin nuorta naista, jonka tulee
esiintyä edukseen ensi kertaa käydessään uuden kotinsa aamiaispöytään.