X.

Edelleen samoissa oloissa.

Hermine oli nyt järjestänyt yhden niistä kolmesta huoneesta, mitkä

oli jätetty vastanaineitten käytettäväksi, miehensä työhuoneeksi.

Kirjoituspöytä, kaikkine salkkuineen, oli täydessä järjestyksessä,

sohvan lähellä oleva kirjahylly valmiina käytettäväksi lepohetkinä;

pienellä pöydällä oli vesikarahvi ynnä jäätä ja soodavettä; siinä

olivat näkysällä myöskin sikaarikotelo ja tulitikut. Akkunaverhot

olivat parahiksi alhaalla, ja ikkunoitten alaosassa olivat vihreät

ruukkukasvit luonnollisina kaihtimina.

Hermine seisoi kynnyksellä ja tarkasteli työtänsä. Hänen silmistään

säteili sisäinen ilo, joka lisäsi hänen kukkeuttaan. Mutta mistä

johtui, että näitten silmien teeskentelemätön ilme ikäänkuin verhoutui,

kun hän tunsi miehensä askeleet? Hän loi nopean katseen kuvastimeen ja

kävi kasvonilmeeltään hiukan kuin mielipahaiseksi huomatessaan kuvansa

säteilevämmäksi kuin sen oikeastaan hänen mielestään olisi tullut olla.

Hänen miehensähän ei _tahtonut_ hurmautua hänen kauneudestaan. Sitä

ominaisuutta ei hänen vaimonsa mitenkään saisi tavotella. Niinpä oli

aamupuku, mikä Herminellä vielä oli yllään, tavattoman yksinkertainen

ja vaatimaton, vaaleanharmaa väriltään ja kuosia, joka ei verhoamiseen

nähden jättänyt toivomukselle mitään sijaa. Se erosi niin paljon,

kuin vaan mahdollista on, Amalian liehuvasta puvusta, jossa oli

nauharuusuja, pitsejä, nappeja ja koristuskaistoja.

Konny astui sisään.

Hermine kääntyi miehensä puoleen ystävällisesti hymyillen. Konny ojensi

hänelle kätensä ja ystävällisesti pudistaen hänen kättään lausui vallan

liikutettuna:

— Kas vaan, sellaista se on kun on nainut mies ja vaimolla on makua ja

ymmärrystä! Ellet sinä olisi järjestänyt tätä miellyttävää huonetta

minulle ja saanut sitä niin mukavaksi kuin väsynyt matkamies ikinä vaan

saattaa toivoa, niin olisin nyt saanut ruveta hakemaan kaikkea tätä

matka-arkuista. Kiitos, Hermine! Heittäydyn aluksi sohvalle. Sanelu

täytyy lykätä toistaiseksi, sillä lörpötellessäni pehtoorin kanssa ovat

kaikki aatokset haihtuneet mielestäni.

— Enkö saa tarjota sinulle soodavettä?

— Kyllä, kiitos! Ja istuudu sitten tähän viereeni ja kerro mitä pidät

isästä ja äidistä — ja pikku rouva Amaliasta. Olen varma siitä, että

galleriassa olet hyvin suoriutunut.

— Kyllä, sinun isäsi — rakastan jo hellästi ja lämpimästi

appivanhempiani! — sinun isäsi oli luullakseni varsin tyytyväinen

siihen taideaistln vähään, mitä osoitin. Mutta meitä häiritsi serkkusi,

jota en oikein ymmärrä.

— Millä tavoin? Sanopa se minulle suoraan! Näytät epäröivän; älä tee

sitä, Hermine! Miksi ei Amalia ole miellyttänyt sinua?

— Olisin kiitollinen, jos tahtoisit kysyä sitä äidiltäsi.

— Ei, en luule kiertoteistä olevan apua.

— Olkoon menneeksi: hän näyttää hautovan joitakin pikku ilkeyksiä sen

vuoksi, että minä kieltäydyin seuraamasta anoppiani ja häntä ajelulle.

Minä sanoin että järjestäisin kirjasi ja käsikirjoituksesi, koska sinä

olit luvannut antaa minun kirjoittaa sanelun mukaan.

— Vai niin, no sitten ymmärrän asian! Hän luonnollisesti kerskasi

omalla vapaalla asemallaan ja koetti pistellä sinua? No, se ei merkitse

mitään! Vaimot voivat eri tavoin osottaa rakastettavuuttaan. Oletko

varma siitä, että mitään muuta ei ollut kysymyksessä?

— Mutta oletko _sinä_, Konny hyvä, varma siitä, että on oikein sinun

vaatia, että toistan tässä kaikki serkkusi pikku ajattelemattomuudet?

— Kyllä, siitä olen varma ja uskon ettei hänen lörpöttelyssään,

tolkuttomassa kuten tavallista, se myönnettäköön, voi olla mitään

salattavaa tai tärkeätä.

— Olkoon sitten. Kun hän väsyi katselemaan maalauksia, sanoi hän, että

hänellä ei ollut hauskaa ja että hänen senvuoksi täytyi keksiä jokin

pikku ilkeys. Hän lupasi hakea sinut, kertoakseen että hän _luuli_

miehensä minun tähteni kieltäytyneen seuraamasta häntä tänne ja että

hänen miehensä tuskin oli luvannut noutaakaan häntä. Mutta hän tuli

heti takaisin, kädessään avoin kirje, joka oli tullut hänen mieheltään

ja jossa juuri ilmoitettiin, että herra pormestari aikoi muutaman

päivän kuluttua saapua tänne.

— Vai niin, hän tulee siis todellakin. — Veri hiukan nousi Konnyn

kasvoille. — Ja tuo pikku lepakko todella arveli voivansa joillakin

viattomilla salaviittauksilla herättää minun mustasukkaisuuteni!

Mutta ole siinä tapauksessa aivan rauhassa, Hermine hyvä. Kun sinä et

tuota miestä rakastanut teidän ollessanne kihloissa, olet sinä oleva

viimeinen nainen maailmassa saattamaan levottomaksi miestä, jonka

kanssa kaiken tuon jälkeen vapaan valintasi perusteella olet mennyt

avioliittoon.

-— Mistä syystä lienenkin mennyt avioliittoon, — vastasi Hermine, —

niin on varmaa, että koskaan en ole miehelleni noin loukkaavasta syystä

antanut aihetta levottomuuteen. Mutta sitä tapaa, millä Amalia tahtoi

hankkia itselleen ajankulua, pidin kylläkin sopimattomana, koska se

sinussa olisi voinut herättää, jolleikaan juuri levottomuutta, niin

ainakin ärtymystä, sillä hän käyttelee pikku aseitaan tavalla, johon

kyllä ainakin jonkun verran sietää huomiota kiinnittää. Sinun on syytä

muistaa tämä, jos hän joskus taas joutuu ikävystymään. Hän ei ole

niinkään ajattelematon, enkä tahdo salata sinulta, että hänen mentyään

sinun äitisi saattoi minut ymmärtämään, että Amalia tuntenee hiukkasen

kateutta jonkin kokemansa pettymyksen vuoksi.

— Sellainen on vain äidillistä kuvittelua. Mutta miten lieneekin

asianlaita ollut, niin luulin sinun, Hermine, olevan liian

ylevämielinen katkerasti arvostellaksesi kilpailijaa, jonka olet

voittanut.

— Konny, ammut sanoillasi tahallisesti sivu maalin. Olen yhtä

vähän voittanut mitään kilpailijaa, jota sinä et ole koskaan

ajatellutkaan, kuin minä olen osottanut katkeruutta Amaliaa, entistä

muka kilpailijaani kohtaan. Olen huomannut sinut luonteeltasi

epäluuloiseksi, ja yhtenä aviovaimon velvollisuuksista olen pitänyt

sitä, että välttää huonojen vaistojen herättämistä. Mutta sinä taidat

koettaa pidättää haukottelua, aiot ehkä nukahtaa hetkiseksi ennen

päivällistä. Minä menen sillä välin pukeutumaan.

— Tee niin, Hermine hyvä. Taitaa tulla vieraita, kuten tavallista.

En ymmärrä, miten vanhempani yhä jaksavat pitää kotinsa avoinna niin

paljoille vieraille. Tahtoisitko sinä, että me eläisimme samaan tapaan?

— En, jos sitä vaan voi välttää.

— Se käy kyllä laatuun, kun vaan _tahtoo_.

— Sitä en usko.

— Mutta sinussahan on oikea vastustushalu. Miksi ei voisi järjestää

elämäänsä makunsa mukaisesti?

— Sen vuoksi että niin monet henkilöt, tarkoitan varsinkin miehiä, ovat

ennen avioliittoon menemistään muodostaneet kokonaisen joukon suhteita,

jotka pakottavat heidät elämään aivan toiseen tapaan kuin elää

sellainen, joka sinun laillasi katsoo henkiset harrastukset kaikkea

muuta tärkeämmiksi.

— Ja joka on saanut seuraajattaren, joka...

— ... on samaa mieltä miehensä kanssa. Voin hyvin ymmärtää vanhempiesi

elämän. Mutta kiitän Jumalaa, Konny rakas, siitä että meidän elämämme

ei ole tulemassa samanlaiseksi.

— Ja minä kiitän Jumalaa siitä, että olen saanut vaimon, joka ajattelee

sillä tavalla.

* * * * *

Neljätoista päivää oli kulunut siitä kun vastanaineet tulivat

Sigesbergiin, ja kahdeksan päivää siitä kun seuraa lisäämään oli tullut

Herminen entinen sulhanen, herra pormestari Albert Ellers.

Tämä nuori mies, vaikkakaan hän ei ulkonaiselta olemukseltaan ollut

aivan niin ylväs kuin parooni Konny, oli kuitenkin kieltämättä

sekä arvokas ja hieno että miellyttävä ulkomuodoltaan. Ja hänen

esiintymisessään ilmenevä huoleton sulavuus teki edullisen vaikutuksen;

siitä ei vähimmässäkään määrässä ilmennyt, että hän olisi tuntenut

itsensä huonommaksi vaimonsa rikkaita, ylhäisiä sukulaisia. Mitä tuli

hänen suhteeseensa tähän levottomaan, liehuvaan vaimoonsa, niin ei

hän näyttänyt ottavan pahakseen vaimonsa pikku yrityksiä osottautua

pisteliääksi itsevaltiaaksi; pikemmin kohteli herra Ellers vaimoaan

kuin pientä lasta, jota joskus täytyy hiukkasen hillitä.

Vanha isäntäväki osotti kiintynyttä kunnioitusta ja hyväntahtoisuutta

tätä kunniallista ja rakastettavaa nuorta miestä kohtaan, joka

näytti olevan kuin luotu Amaliasta huolehtimaan ja jota tämä pikku

naishenkilö, huolimatta kaikesta emansipatsionistaan, kuitenkin kaiken

kaikkiaan ilmeisesti kunnioitti.

Miten sitte suhtautuivat Konny ja hänen vaimonsa tähän mieheen, jonka

Konny havaitsi olleen hänelle paljon merkitsevämpänä kilpailijana

kuin hän oli uskonutkaan? Koko olemukseltaan oli Ellers kuitenkin

niin veljellisen avomielinen ja silti myös niin kunnioittava Hermineä

kohtaan, niin ystävällinen ja myötämielinen hänen miehelleen, kuin ei

koskaan olisi ollut muuta suhdetta heidän välillään kuin nykyinen.

Siitä huolimatta Konny ei ollut aivan tyytyväinen... Ja Amalia,

pyydystellen aina itselleen tilaisuutta pieneen ylimääräiseen hupiin,

heitteli yhtämittaisesti pieniä viattomia ilkeyksiään.

— Rakkahin pormestari, enhän toki minä kaiketikaan ole niin vaativainen

vaimo, että sinun aina meidän kävelyllä ollessamme tarvitsee tarjota

_minulle_ käsivarttasi. Ajattele toki serkkuasikin ja anna minun joskus

saada osalleni Konny. _Minä_ en ole ollenkaan mustasukkainen, eikä

Konnykaan... Mutta miten lörpöttelenkään turhia! Konnyn otsalla on

uhkaavammat pilvet kuin taivaalla onkaan, niin harmaa kuin sekin on...

Hyi, Konny, miten huolimattomasti tarjoat minulle käsivartesi. Katso

minun miestäni, hän on paljon huolekkaampi; niinpä näyttääkin Hermine

tyytyväisemmältä kuin minä.

Tähän suuntaan oli Amalia-rouva väsymätön, ja jos hänen miehensä joskus

loi häneen nuhtelevan silmäyksen, näytti hän tavattoman hämmästyneeltä,

alkoi katsella oikealle ja vasemmalle pukuaan, nosteli sen ilmavimpia

osia (hän oli aina puettu jonkinlaisiin liehuviin pukuihin) ja kysyi

sitten rakastettavan lapsen ilme kasvoillaan: — Huomasitko jotakin,

ystäväni, sano? Näitkö jotakin olevan epäjärjestyksessä?

Aviomies ei silloin luonnollisestikaan voinut antaa minkäänlaista

selitystä, mutta onnettomuudeksi kuuli Konny kerran, kulkiessaan

erään huvimajan ohi, missä pormestarin ja hänen rouvansa piti hoitaa

kirjeenvaihtoaan, edellisen kutakuinkin vakavasti lausuvan vaimolleen:

— Kuulehan, Amalia hyvä, en pidä sinun viittailuistasi meidän

ollessamme yhdessä Konnyn ja hänen vaimonsa kanssa. Sinun

lörpöttelylläsi on kai jokin tarkotus, ja sinun vaikutteesi eivät

_voi_ olla puhtaat. Mitä oikein tarkotat? Tahdotko saattaa Konnyn

mielipahoilleen?

— Mikä minut sellaista saattaisi tahtomaan? vastasi Amalia-rouva

nauraen. — Serkkuni tietää kovin hyvin, että leikki ja pila kuuluvat

luonteeseeni, kun sellaiselle päälle satun. Mutta sen sanon sinulle,

sinä viisas lainoppinut, että juuri se vastenmielisyys, mitä _sinä_

tunnet minun pikku lörpöttelyäni kohtaan, näyttää epäilyttävältä. Olen

puolestani vakuutettu siitä, että sinä olet päässyt rakkaudestasi

Hermineen, jos koskaan olet häntä rakastanutkaan, mutta eikö voi

viattomanakin joutua epäillyksi, jos näyttää niin vaivautuneelta kuin

sinä joskus, kun minä kehoitan sinua tarjoamaan hänelle käsivartesi?

— Sinä et ole hyvä vaimo, Amalia, kuu keksit kaikenlaisia

hyttysenpistoja. — Herra pormestari sysäsi tuolin kolisten loitolle

pöydästä ja otti hattunsa.

Konny ehti töintuskin välttää kohtausta, joka siinä hetkessä olisi

tuntunut varsin tukalalta.

Puiston perimmäisessä, synkimmässä osassa heittäytyi hän nurmikolle

ja alkoi lukea taskustaan ottamaansa vihkoa. Mutta mitä hän lieneekin

lukenut vihkostaan, ei hän ainakaan saanut mieltään pakottamallakaan

kiintymään siihen, mitä siinä puhuttiin _kansantaloustieteestä_, sillä

hänessä oli jotakin, joka ikäänkuin väkisin työnsi hänen silmiensä

eteen toisen tekstin, ja tämä teksti sisälsi seuraavaa:

— Tuo toinen mies rakastaa häntä vielä, aivan varmasti on asia siten!

Ja vaimoni ei ainakaan vastenmielisesti ole hänen seurassaan!

Harmistuneena käänsi Konny kuitenkin pian katseensa tästä väärästä

tekstistä. Hän muisti että Amalian mies eräänä iltana, kun he molemmat

kahden polttelivat sikaarejaan puistokäytävässä, avomielisesti oli

kertonut hänelle syyn sekä kihlaukseen että sen purkautumiseen.

— Se oli, — sanoi hän suoraan tapaansa, — hyvä opetus minulle, ja olen

siinä käsityksessä, että tuollaiset lastenkeskiset kihlaukset, joita

määräämässä ovat vanhempien halut, ovat aina luonnottomia. Olisin

epäilemättä voinut, kuten sanotaan, mielettömästi rakastaa serkkuani,

joka on kerrassaan hämmästyttävän kaunis, älykäs ja kykenevä tulemaan

miehelle mitä jaloimmaksi seuraksi. Mutta onneksi meille molemmille

rakastin häntä enemmän ylpeänä, saavuttamattomana serkkunani, jonka

sydän ilmeisestikään ei vapaaehtoisesti ollut minun, kuin omana

vapaasti valitsemanani morsiamena. Olimme kuitenkin molemmat sitä

mieltä, että meidän ainakin pitäisi koettaa sopeutua yhteen, kun

Herminen äiti kuolinvuoteellaan selitti, että hän ei voi kuolla

rauhassa, ellei näe meidän käsiämme yhtyneinä. Koetimmekin aluksi

käsittää suhteemme kauniin velvollisuuden määräämäksi, ja, toistan sen,

Hermine olisi helposti voinut käydä minulle sanomattoman rakkaaksi, jos

hän vaan olisi antanut minulle vähintäkään toivetta. Mutta heti kun

aloin kyetä häntä täysin käsittämään, päätin ehdottomasti, että annan

hänelle takaisin vapauden, jota hänen ylevämielinen luja luonteensa

esti hänet pyytämästä. Se aika, jolloin voin tarjota vaimolle kodin,

oli vihdoin tullut, ja vapautin hänet silloin, samalla kun tein

vapautuksen täydelliseksi sillä tavoin, että pian sitten kosin _sinun_

serkkuasi — joka, se on ilmeistä, on kovin erilainen kuin Hermine,

mutta kuitenkin hyvin sopii minulle, joka ehkä olen hiukan hidas

mieleltäni.

Kaikki nämä selitykset, joiden pyytämiseen Konnylla ei ollut

minkäänlaista oikeutta, mutta jotka hänelle jalomielisesti oli annettu,

tulivat nyt hänen mieleensä, ja hän häpesi niitä outoja tunteita, joita

Amalian hillitön kieli hänessä ajoittain herätti. Samalla vaivasi hänen

omaatuntoaan se, että hän ei suoramielisesti puhunut vaimonsa kanssa

asiasta. Mutta arka, pelonalainen tunne, mikä hänessä syntyi aina kun

hän luuli voivansa liiaksi antautua aistinvaikutteiden valtaan, oli

hänessä vallitsevana nytkin.

Tulisiko Konnysta koskaan onnellinen? Sitä hän ei ollut koskaan ollut,

ja hänen sielussaan oli jotakin, joka näytti kieltävän häntä edes

pyrkimästä sellaista tilaa saavuttamaan.