Eräänä aamuna, veturin puhaltaessa lähtösignaalia, nousi junaan
muuan herra, mr. Christopher. Hänellä ei ollut mukanaan mitään,
ei edes päällystakkia. Hän oli vähän hengästynyt ja hikinen,
juostuaan pari virstaa San Franciscon satamasta itäänpäin menevään
pikajunaan. Hän oli juuri saapunut laivassa. Ei satamassa eikä
matkan varrella näkynyt ajuria, jonka vuoksi mr. C:n oli pakko
turvautua apostolihevosiinsa ja jättää jälkeensä matkalaukkunsa ja
päällystakkinsa, -- sillä hänellä oli hengenhätä. Laivan kapteenille
hän oli antanut määräyksen lähettää tavaransa hotelli Diamondiin.
Sieltä hän sitten saisi ne sähköttämällä. Hän pääsi töin tuskin
vaunuun, junailijan juuri sulkiessa ovia. Mutta mr. C, joka oli
erinomaisen voimakas mies, tuuppasi kaikessa hyväntahtoisuudessaan
tieltään junailijan, joka ei myöskään ollut mikään leikkikalu.
Molempien herrojen tultua vaunuun, otti junailija revolverinsa ja
kysyi mr. C:ltä, kuka hän oli ja mitä hän tahtoi.
-- Odottakaa, niin saatte nähdä kuka olen, sanoi mr. C. ja veti
esille lompakkonsa, josta otti paperin junailijan nähtäväksi.
-- All right, sir! Seuratkaa minua, niin annan teille junan
parhaimman paikan.
Tyynenmeren rautatie (Pacific Railway) ei ollut vielä vanha. Ei ollut
monta vuotta siitä, kun sai kulkea laivassa ympäri Kap Hornin, jos
tahtoi päästä mukavasti Tyynenmeren rannalta Atlantin rannalle, San
Franciscon leveyspiireille.
Mr. Cristopher istui nyt mukavassa vaununosastossa ja koetti
nukkua tässä asennossa, väsyneenä vaivalloisen ja kauan kestäneen
purjehdusmatkan perästä. Hän oli lähtenyt Callaosta pienellä
friskolaisella kuunarilla. Sitä hän kylläkin sai katua. Siitä saakka
kun oli astunut tähän pieneen, likaiseen ja ravistuneeseen kaukaloon,
oli häntä vaivannut ennen tuntematon tauti -- ties sanotaanko sitä
edes taudiksi. Hän oli saanut matkatovereiksi hermonsa. Nämä, jotka
eivät aikaisemmin olleet viitsineet seurata isäntäänsä, koska hän
niiden mielestä oli epämiellyttävä, olivat nyt lähteneet valvomaan
herransa turvallisuutta. Hän olisi voinut riisua kengät jalastaan,
vieläpä riisuutua kokonaankin, sillä hänellä oli yksityinen osasto
vaunussa, joka meni New Yorkiin saakka. Mutta hän ajatteli aivan
oikein: "Saanhan mennä yöpuulle junan alkaessa kavuta Sierra Nevadan
ylämäkeä". Hänellä oli mukanaan kaksi revolveria, pienempi ja
suurempi. Hän ei kylläkään ollut niitä miehiä, jotka ensi hädässä
turvautuvat ampuma-aseeseen. Hän oli tyyni ja rauhallinen, kuten
vankat miehet usein ovat. Hänen matkatoverinsa eivät yllyttäneet
häntä hätääntymään eikä tekemään tuhmuuksia. He vain koettivat estää
häntä nukahtamasta ja siten valvoa hänen turvallisuuttansa.
Mr. Christopher vaipui kuitenkin koiranuneen, kunnes juna seisahtui
pitemmäksi aikaa. Kuului melua ja puhetta ja mr. Christopherille
selvisi, että juna tulisi seisomaan tässä kauan. Oli saavuttu
Sacramento-virran yli johtavan sillan luo. Ratavalli oli kallistunut,
jonka vuoksi ei uskallettu ajaa. Jos saataisiin apua, muutamia
kymmeniä miehiä lapioineen, olisi vika pian korjattu. Apu saatiinkin.
Veturin pilli pantiin puhaltamaan, ja parinkymmenen minuutin kuluttua
oli junan luo kerääntynyt kolmisenkymmentä miestä lapioineen ja
kankineen. Nämä olivat kullankaivajia ja -huuhtojia, jotka etsivät
onneansa Sacramento-virran kultarikkailta äyräiltä. Mr. Christopher
istui vaununosastossaan raukean näköisenä, mutta häntä vaivasivat
taas matkatoverinsa.
Vaikka oli lähdetty kello kuusi aamulla Friscosta, oli puoliyö,
ennen kuin viivytyksien jälkeen päästiin Sierra Nevadan vuoristoon.
Mr. Christopher makasi vaatteet yllään. Ainoastaan kengät hän oli
riisunut, nukkuen siis vain kevyesti.
-- Saanhan koettaa nukkua paremmin huomenna, kun olemme Sierra
Nevadan toisella puolen, hän ajatteli.
Hän ei ollut peloissaan, mutta häntä häiritsivät vähän nuo
matkatoverit, jotka kuiskasivat isäntänsä korvaan: "Ei tämä matka
onnistu." Kerran hän potkaisi niin kovasti matkatoveria, joka neuvoi
häntä kääntymään takaisin ja jättämään sikseen koko Euroopan-matkan,
että seinän takana nukkuva jenkki rupesi nyrkillään takomaan seinää
ja uhkasi lähettää naapurilleen lyijypilleriä lääkkeeksi. Nämä
uhkaukset eivät laisinkaan häirinneet mr. Christopheria. Päinvastoin.
-- Vai lyijypilleriä! hän sanoi itsekseen. Matkatoverit vetäytyivät
nyt loitommalle; hän tuskin tiesi niistä enää. Hän pani kengät
jalkaansa, peseytyi ja oikoi jäseniään. Sitten hän istahti, otti
lompakostaan paperin, jossa oli lyijykynäpiirros, ja aikoi ruveta
katselemaan sitä. Juna, joka oli kulkenut hyvin hiljaa ylämäessä,
seisahtui, kun ensin oli tuntunut laimea törmäys. Hän ei pannut
paperia takaisin lompakkoon, vaan pisti sen poveensa paidan alle.
Veturit olivat puskeneet radalle asetettua estettä vastaan ja
hypänneet kiskoilta saamatta mitään vikaa. Mr. Christopher ei
hätääntynyt vähääkään, hän vain tarkasti ampuma-aseensa ja pisti ne
piiloon huomattuaan niiden olevan kunnossa. Junan palveluskunta ja
matkustajat oli nyt hälytetty. Naiset, lapset ja pelkurimaiset miehet
olivat heittäytyneet lattialle pitkäkseen, välttääkseen ikkunoista
tulevia luoteja. Oikeat jenkit sitä vastoin seisoivat revolverit
käsissä ovien luona. Aika kului, mutta laukauksia ei kuulunut eikä
ryöväreitä näkynyt. Missähän ne mahtavat viipyä? Odotettiin kaiken
yötä hyökkäystä, mutta sitä ei lopultakaan tullut.
Ennen aamun sarastusta lähetettiin kaksi aseistettua junamiestä
resiinalla lähimmälle idän puolella olevalle asemalle hakemaan
apua. Sinne oli kaksikymmentäviisi virstaa. Puolenpäivän ajoissa
tulikin kaksi veturia työntäen edessään kahta pitkää avonaista
tavaravaunua, lastattuina miehillä ja nosto- ynnä muilla koneilla.
Mr. Christopher, jolla ei ollut mitään hermoja siitä hetkestä, kun
juna törmäsi esteeseen, siihen saakka, kun vaara näkyi olevan ohi,
oli nyt taas näiden vallassa. Tätä ei kuitenkaan, voinut huomata
hänen kävellessään edestakaisin radalla ja väliin tarkastaessaan
veturin radalle nostamista ja radan korjaamista. Jos joku olisi
tuntenut mr. Christopherin ja hänen tapansa, olisi hän mahdollisesti
voinut arvata, että tämä oli hermostunut, sillä hänellä oli piippu
hampaissaan.
Puoliyön aikana juna lähti kapuamaan tai oikeastaan jatkamaan
kapuamistaan ylös Sierra Nevadan harjanteelle.
Christopher istui hytissään ja katseli ennen mainittua
lyijykynäpiirrosta, kun junailija koputti ovelle ja astui sisään.
-- Sir! Tulin vakuuttamaan teille, että saatte tästä lähin nukkua
rauhassa, sillä meillä on nyt niin paljon aseistettuja miehiä mukana,
että voimme ottaa vastaan vaikka koko sioux-lauman.
-- Vai niin, hyvä on! Mutta kokonainen vuorokausi on mennyt hukkaan.
Mr. Christopher oli laskenut ehtivänsä New Yorkiin 6 tuntia ennen
Englantiin menevän laivan lähtöä. Junan saapuessa näiden viivytysten
jälkeen New Yorkiin, on laiva jo lähtenyt. Uusi laiva lähtee
viikon kuluttua. Voihan niitä esteitä vieläkin tulla, ennen kuin
juna ennättää Atlantin rannalle. Tuskinpa ne sentään voivat ottaa
kokonaista viikkoa.
-- Täytyy juoda paljon jäävettä.
Ei tullut lisää esteitä! Juna saapui vuorokauden myöhästyneenä New
Yorkiin. Täällä oli mr. Christopherilla aikaa hankkia itselleen
vaatteita, matkalaukkuja ynnä muuta. Hän tiesi eurooppalaisten
arvostelevan miestä vaatteiden mukaan. Joka päivä hän oli
sähkösanomanvaihdossa Atlantin toisella puolella olevien kanssa.