On oltu jo kauan Port Williamissa. Deutschland ja Columbia tulevat
valmiiksi samaan aikaan. Lähtö saattaa ehkä tapahtua samana päivänä.
Columbia pääsee kuitenkin perille Eurooppaan ennen Deutschlandia,
sillä edellinen on keveämmässä lastissa ja parempikulkuinen. Olemme
olleet usein "paratiisissa" herttaisten, vieraanvaraisten Aatamin
ja Eevan luona. Rouva Fiddler ja mr. Rogers ovat päättäneet mennä
naimisiin heti Englantiin tultuaan. Rogersista tulee Rose Fiddlerin
päällikkö, ja kapteeni Franck antaa Columbian päällikkyyden Thomas
Scottille. Jollei Teresian ja paronipojan rakkaus jäähdy, saa
paronipoika olla harjoitteluaikansa Deutschlandissa ja Teresia jää
kuivalle maalle isänsä luo, kunnes paronista on tullut kapteeni.
Port Williamissa on kevät. Valaanpyydystäjiä tulee ja menee. Kun
tuuli puhaltaa napaseudulta päin (etelästä), on täällä paha haju. Se
tulee valaanpyyntilaivoista. Näissä sulatetaan valaanrasvaa. Rasvalla
eli öljyllä täytetyt tynnyrit ladotaan sitten huolellisesti laivan
ruumaan. Valaanpyyntilaivojen kapteenit ovat olleet tyytyväisiä
saaliiseen tänä talvena. Moni suuri kaskelotti on saanut antaa
rasvansa. Tapahtuu usein, että valaanruho, josta rasva on kuorittu
pois, ajautuu rannalle. Siinä se vähitellen mätänee, niin että suuri
luuranko vain on jäljellä. Haaskan ympärillä hyörii silloin lintuja
tuhansittain. Nämä rääkkyvät ja tappelevat niin, että melu kuuluu
kauaksi, eihän haaskan kimppuun mahdu kuin pieni osa tällaisesta
lintuparvesta kerrallaan. Tuuli kantaa hajun virstojen päähän.
-- Voi, kun kääntyisi tuuli pohjoiseen, sanovat maalla olijat, että
haju häviäisi.
Talvella, kun on kylmä, rukoilevat ne, joita palelee, että tuuli
kääntyisi pohjoiseen, josta lämmin tulee. Merenkävijät rukoilevat
tuulien yliherraa kääntämään tuulen pohjoiseksi, jos ovat valmiita
lähtemään pois Port Williamista. Satamansuu on näet niin ahdas, ettei
täältä muulla tuulella pääse ulos. Kevätaikaan sattuu väliin, että
tuuli hetkiseksi tyyntyy ja sitten kääntyy pohjoiseksi. Pohjoistuuli
puhaltaa hiljaa jonkin tunnin, palaten taas äkkiä entiselleen. Jos
laiva tällaisen väliaikaisen pohjatuulen puhaltaessa on lähtövalmis,
kerkiää se kiirettä pitäen merelle.
Deutschland ja Columbia olivat pari päivää olleet valmiita lähtemään.
Oli sanottu hyvästit ystäville ja itkettykin vähän. Teresia ja
paronipoika toivoivat voivansa heiluttaa liinoja toisilleen, kun
molemmilla laivoilla oli sama matka edessään. Koska satama oli
korkean maaston ympäröimä, oli se siksi turvallinen, että vain yksi
ankkuri ja vähän kettinkiä oli ulkona.
Eräänä varhaisena aamuna rupesi äkkiä tyyntymään, jonka jälkeen tuuli
alkoi hiljaa puhaltaa pohjoisesta. Ankkurit nostettiin kiireesti,
jonka jälkeen kerittiin saada vähän purjeita ylös. Myötäinen tuuli
vei meidät molemmat laivat sataman suun lävitse. Sitten saimme
vähitellen enemmän purjeita ylös ja olimme kuin olimmekin vapaat
Port Williamista. Laskimme lippumme tervehdykseksi ystäville, mutta
tätä tervehdystä he tuskin näkivät. Kun Port Williamilaiset aamulla
katsoivat satamaan päin, emme enää olleet heidän näköpiirissänsä.
Pantuamme kurssin itää kohti, merelle, koetimme pysytellä lähellä
toisiamme Koska Columbia purjehti nopeammin kuin Deutschland, emme
Columbiassa pitäneet kaikkia purjeita päällä ensimmäisenä päivänä.
Silloin tällöin katselimme toisiamme kiikarilla. Teresialla oli
kiikari kädessään koko päivän. Illalla sanoimme Columbiasta hyvästit
Deutschlandille, joka jo oli hyvän matkaa takanamme. Deutschlandin
laskiessa lippunsa kolmannen kerran, painui myös auringon ylälaita
mereen. Teresia parka haki taas lohdutusta, kuten monesti ennenkin,
painamalla päänsä Chimbin povelle. Etelänristin sytyttyä katseli
tyttö tätä. Se oli hänen ja paronipojan välinen sopimus.
Kello on kahdeksan aamulla; sen tiedämme siitä, että parhaillaan
lyödään kahdeksan lasia. Pian olen vaatteissani ja kannella. Lounas
puhaltaa kovanlaisesti. Kurssimme on koillinen, siis kuljemme
myötätuulessa. Vauhti on mainio. Columbia kallistelee puolelta
toiselle; sehän kuuluu asiaan.
Siunattu asia, ettei ole noita kirottuja hanhenkauloja pitelemässä
vastaan. Niitä jo oli jonkin verran, mutta maattuamme kuukausia
Etelä-Jäämeren tuomassa kylmässä vedessä, ne ovat kuolleet ja
irroittuneet laivamme pohjasta.
-- Oletteko huomannut, mr. West, että rouva Fiddler on heittänyt
laidan yli nuo hulluttelut, jotka ovat täyttäneet hänen aivokoppansa
siitä saakka, kun tulimme hänen kanssaan tekemisiin?
-- Kyllä olen, kapteeni, mutta oletteko te huomannut että häntä
vaivaa nyt toisenlaatuinen hullutus? sanoin.
-- En, sanoi kapteeni.
-- Häntä vaivaa naimahulluus; hän juoksee mr. Rogersin perässä, on
ollut koko vahdin ajan kannella ja mr. Rogersin kintereillä. Siinä on
pääsyy meressä asuvan miehen unohtamiseen.
-- Mutta mr. Rogersilla on morsian Englannissa, sanoi kapteeni.
-- Merimiehet eivät muista morsiamiansa, enemmän kuin morsiamet
sulhasiansa. Etteköhän ottaisi pois buuvenpramipurjeita, kapteeni?
-- Olette oikeassa, mr. West. Olette varovainen. Onhan meillä ollut
tarpeeksi koettelemuksia jo. Vähentäkää ja lisätkää tästä lähin
kangasta mielenne mukaan, vaikka minäkin näkyisin kannella.
Kapteenin mentyä otin vielä pois kokka- ja peräpuoliset pramipurjeet.
Columbia on kulkenut toista viikkoa päiväntasaajaa kohti. Tuulen
suunta on vähän vaihdellut, mutta pysynyt kutakuinkin myötäisenä.
Se on ollut väliin aika navakkakin, mutta purjeita ei sentään ole
vähennetty. Tuulee lännestä, siis maan puolelta -- vaikka eipä
sivumme juuri viistä rannikkoa, sillä välillämme on neljäsataa
viisikymmentä virstaa vettä. Olemme Montevideon leveyspiirin
kohdalla. Vauhtimme on hyvä, mutta noiden kauniiden bonitokalojen,
"porsaiden", vauhti on vielä parempi. Nyt vasta on ruvennut kaloja
kulkemaan vanavedessämme. Ehkäpä valaskalat, joita on joka päivä
pyörinyt ympärillämme ja uinut kilpaa kanssamme, ovat tähän saakka
peloittaneet pienet kalat loitolle.
Jim Peg, nappula, istuu taas halkaisijapuomin päässä, koettaen
narrata bonitoja pussiinsa. Pieni Lelu seisoo kokkaäyräällä;
hän pitelee vasemmalla kädellään kiinni staagista ja oikealla
purjekankaasta tehdystä hatustaan. Muuten tuuli puhaltaisi sekä Lelun
että hatun mereen. Laiva kallistuu ja meri sylkäisee Leluta silmiin.
Tytön täytyy tarttua molemmin käsin staagiin. Hän pelastuu, mutta
hattu hukkuu. Töin tuskin pääsee Peg kokkaäyräälle pidellen käsillään
ja hampaillaan puomin taklaasista kiinni, Columbian pistettyä nenänsä
mereen. Meri ryösti pussin bonitoineen nuorukaisen käsistä.
-- Nyt olin pudota sinun tähtesi, kun toisella kädelläni pidin
pussia. Sinullehan minä noita kaloja koetan hankkia, kun joka päivä
olet mankunut tuoretta kalaa.
-- Jos sinä olisit pudonnut, Peg, niin olisi tuuli saanut puhaltaa
minutkin mereen. Olisin vain heittänyt irti staagista...
Päästyään alas kokkaäyräältä pistivät nuoret, huolettomat, tanssiksi,
joka päättyi siihen, että meri loiskautti heidät lätäkköön alahangan
skantäkkiä vastaan. Kun olivat päässeet pystyyn, antoi tyttö pojalle
suutelon, oikean merimuiskun.
Aika rientää, laiva rientää. Leikkasimme tänään kauriin kääntöpiirin,
joka kulkee Rio de Janeiron yli. Kello kaksitoista päivällä, uuden
vuorokauden alkaessa tulimme ihanaan kaakkoispasaadiin.
-- Mikä teitä vaivaa, signorita? Ette ole enää kuten ennen. Me neljä
olemme huomanneet, että sydämestänne puhaltaa meitä kohti vastatuuli.
Kadutteko, että jätitte Andit ja kolkon suuren Tyynenmeren ja sen
itärannikon? Eikö ihana Atlantti, jonka kylvystä aurinko suoraa
päätä nousee, miellytä teitä? Ehkä jätitte Andeille jonkun, jota
kaipaatte? Nämä kysymykset tein Chimbille eräänä aamuna, kun auringon
noustessa hän ja me neljä istuimme kokkaäyräällä ja katselimme Pegin
kalanpyyntiä.
Chimb ei ensin vastannut mitään, vaan katseli itsepintaisesti laivan
kurssia. Sitten hän sanoi jotakin, jolla ei ollut mitään tekemistä
kysymykseni kanssa.
-- Kun ei tuo Lelu vain putoaisi mereen, hassu tyttölapsi, joka
juoksee poikanulikan perässä. Tuolla hän istuu kahareisin Pegin
kanssa halkaisijapuomin päässä.
-- Teillä ei siis ole vastausta meidän yhteiseen kysymykseemme?
sanoin.
-- Olette oikeassa. Minulla ei ainakaan tällä kertaa ole vastausta
kysymykseenne. Luonnollistahan on, että mitä enemmän etenen
synnyinmaastani, sen totisemmaksi käyn. Tämä meri, joka teistä tuntuu
niin ihanalta, rupeaa tuntumaan minusta erämaalta. Älkää, rakkaat
pojat, tehkö minulle tästä lähin noin vakavia kysymyksiä, sanoi Chimb.
Olemme keskellä kaakkoispasaadia. Siis maailman ihanimmassa
vyöhykkeessä. Tuuli on muuttumaton; sen voima ja suunta aina
sama. Merimiesten ja naistenkin tuuli on hyvä. Kaikki rakentavat
tulevaisuuden linnoja. Aurinko nousee joka aamu merikylvystään
puhtaana, kirkkaana ja alastomana. Kun kuningatar on korennon
korkuisella, ei se enää näytä ihanaa alastomuuttaan syntisille. Se
on vetänyt ylleen sädeharsonsa, jonka lävitse ainoastaan kotkansilmä
voi nähdä. Chimbkin on taas käynyt iloiseksi, hän nauttii erikoisesti
auringon laskusta mereen. Kotimaansa rannalla hän on nähnyt saman
auringon laskevan mereen, mutta ei nousevan siitä.
Columbiassa on tuntuva vedenpuute. Siihen olemme me merimiehet
tottuneet, eivätkä rouva Fiddler, neiti Teresia eikä Lelukaan
valita. Mutta Chimb ei janotessaan voi unohtaa de los Andesin
lähteiden kirkkaan kylmää, hyvänmakuista vettä. Mahdollisesti ei
Port Williamista otettu vesi ollut hyvää, koska se on ruvennut ennen
aikojaan mätänemään. Väliin saa kauan säilyvää vettä, väliin taas
nopeasti pilaantuvaa. Suurin syy veden pilaantumiseen on kuitenkin
se, ettei vanhoja vesitynnyreitä saa kyllin puhtaiksi, ennen kuin
ne täytetään uudella. Veden loppumiseen taas on laivan naisväki
syypää; he ovat liian paljon pesseet itseään ja vaatteitaan. Usein
öiseen aikaan naiset hiipivät vesitynnyreiden luo ja varastavat tätä
jumalten juomaa. Tavallisesti silloin niin hyvin päällystö kuin
miehistökin murahtaa. Chimb taitaa olla suurin vesivaras, mutta
kun hän menee vesitynnyrille, ei kukaan ole huomaavinaankaan, vaan
kääntyy toisaalle.
Ei ole ollut yhtä ainoata sadetta siitä lähtien kun jätimme
Falklannin saaret. Columbia lähenee päiväntasaajaa. Kaakkoispasaadin
alue loppuu kohta. Emme viime päivinä enää ole olleet tekemisissä
pasaadituulten kanssa. Päiväntasaajan molemmilla puolilla tuuli
puhaltaa hiljaa sieltä ja täältä tai ei ollenkaan. Muuttelevaisen
tuulen vyöhyke ulottuu pari, kolme astetta päiväntasaajan molemmille
puolille, ja sanotaan sitä tyyneksi alueeksi (Calm region). Tämän yli
on purjehtijan usein vaikea päästä: on joko ihan tyyni, tai kuljettaa
muuttelevainen hiljainen tuuli laivaa edestakaisin. Vedenpuute
Columbiassa on ankara. Vesiannos pienenee päivä päivältä. Luotetaan
kuitenkin siihen, että päiväntasaaja antaa vettä. Chimb kärsii
nurkumatta janoa ja tahtoo luovuttaa annoksensa muille. Hän vain
kastelee huuliaan vedellä.
Eräänä yönä liu'uimme hiljaa myötätuulen puhaltaessa, ilman mitään
juhlamenoja päiväntasaajan yli. Aamulla oli taivas täynnä pilviä ja
pohjoisesta päin kuului hiljaista ukonjyrinää ja näkyi salamaniskuja.
-- Kohta saamme vettä, sanoi Andrew Kelly, joka on ruorissa. Tähän
vastasi Chimb:
-- En usko. Uskon Suuren Hengen päättäneen näännyttää meidät janoon,
vaikka vettä on allamme ja päällämme.
-- Älkää puhuko, rakas signorita, Suuresta Hengestä, älkää kääntykö
esi-isienne pakanalliseen uskoon. Tehän olette kristitty, sanoi
Andrew Kelly.
Kun tulin vähää ennen kahdeksan lasia (kello kahdeksan aamulla) Jim
Pegin kanssa lokaamaan, näin kapteenin taluttavan Chimbiä kajuuttaan.
Mikähän nyt on, ajattelin. Ehkä tyttö on saanut meritaudin,
ehkä häntä vaivaa "vesikauhu", tai hänen janonsa on käynyt
sietämättömäksi. Oma syynsä, mutta kohta saamme vettä taivaasta.
Taivaastapa ei tullutkaan vettä heti. Pilvet putosivat alas sakeana
sumuna, joka oli niin paksua ja vetistä, että se juoksi. Pyyhkimällä
kattoja ja kansia köysiluudalla olisi voinut saada jonkin määrän
vettä, mutta se olisi ollut liian likaista juotavaksi. Parin tunnin
perästä rupesi hiljaa tuulemaan pohjoisesta. Tuuli vei sumun ja
kuljetti laivan etelää kohti. Vauhti oli niin hiljainen, ettei laiva
totellut peräsintä, vaan kulki eri asennoissa päiväntasaajaan päin.
Valaistus oli kummallinen, ei se ollut päivänvaloa eikä kuunvaloa,
koska kuuta ei näkynyt, vaan se oli salaperäistä, kaameata. Arviomme
mukaan oli laivamme uudelleen leikannut päiväntasaajan.
Kapteeni ja minä istuimme Chimbin luona. Hän nukkui kuin lapsi.
Valtimo ja hengitys olivat säännölliset. Aioimme juuri lähteä ylös
ja jättää lapsen nukkumaan, kun kajuutan katolta rupesi kuulumaan
rapinaa.
-- Sataa, sanoi kapteeni. Muutamassa sekunnissa oli rapina käynyt
niin kovaksi, että olisi luullut satavan suuria herneitä ja vieläpä
pieniä kiviä. Tyttö heräsi ja aukaisi silmänsä.
-- Sataa! Jumalan kiitos siitä. Minun takiani olitte vähällä kuolla
janoon.
Kun aioimme lähteä ylös, pyysi Chimb minua jäämään vähäksi aikaa
hyttiin.
-- Kuulkaa, mr. West! Minä olin Oroyassa, unissani. Ikävä, että tuo
rapina alkoi juuri tällä hetkellä. Olisi ollut hyvä, jos se olisi
tullut puoli tuntia myöhemmin. Mutta tapasinhan hänet -- sanoi Chimb
hiljaa itsekseen. Samassa aukaisi Teresia oven ja toi kupillisen
tuoretta sadevettä, johon oli pantu sitroonanmehua.
-- Kaada vain vähän sitä nektaria tähän lasiin, ja vie loput pois,
etten juo liikaa näin alussa.
Jo kolme vuorokautta on lakkaamatta satanut, salamoinut ja jyrissyt.
Ainoastaan keskipäivällä on rajuilma hetkeksi laannut. Kaikki on
märkää. On vaikeata uskoa, että vedenpaisumus koskaan asettuu.
-- Eiköhän tässä kohta törmätä Araratin vuorta vastaan, sanoo Mack.
-- Varoitan teitä laskemasta leikkiä pyhistä asioista, sanoo
irlantilainen.
-- Tuossahan se jo kohoaa merenpohjasta, huutaa Fred, ja viittaa
ylähangan loorinkiin päin, kun suuri kaskelotti vitkaan vääntäytyy
pinnalle.
Naiset ovat pesseet vaatteitaan ja juoneet itsensä juovuksiin
vedestä. Nyt he loikoilevat kohmelossa ja rukoilevat Jumalalta
kuivaa ilmaa. Chimb nukkuu paljon ja näkee unia menneisyydestä ja
tulevaisuudesta.
Kaksi viikkoa on kulunut vedenpaisumuksesta. Ihana kaakkoispasaadi
ja märkä päiväntasaaja kuuluvat jo historiaan. Viillämme nyt
koillispasaadia, joka kyllä on yhtä ihana kuin kaakkoispasaadikin,
mutta tätä nimitämme vain pasaadiksi, eikä niin kuin edellistä
ihanaksi pasaadiksi. Purjeet on kiristetty jotakuinkin tiukalle
alahankaan päin, mutta pääsemme kuitenkin yli koko pasaadialueen
luovimatta. Koska tuuli ei ole niin vetävä suuntaamme nähden kuin
kaakkoispasaadi oli -- tuulihan puhaltaa laivan pituuslinjan ja
poikkilinjan keskivälitse -- antaa koillinen meille ylähangan
kokkapuolelta usein roisketta silmiin. Kaikki, niin naiset kuin
miehetkin, ovat erinomaisella tuulella. Jokainen rakentelee
tuulentupia ja -linnoja. Chimb ja me neljä olemme aina yhdessä, kun
aika myöntää. Andein tytär kyselee kyselemistään Englannin oloja.