Olemme tänään leikanneet viidennenkymmenennen leveyspiirin.
Lähenemme pelättyä Kap Hornia. Chilen riuttainen rannikko
häämöittää idästä. Tämä pitkä rannikko, joka melkein koko matkan
on ollut saaretonta ja siis tarjonnut maalta katsojalle eheän
merinäköalan, on tästä lähin Kap Horniin saakka täynnä saaria.
Ilmakin tuntuu kolealta. Mutta täällähän on talvi. Olemme kesäkuun
puolivälissä. Jos kaikki käy kuten pitäisi, olisimme kesäpäivän
seisauksen eli kesäkuun 21-22 päivän vaiheilla Kap Hornin kohdalla,
viidennelläkymmenelläkuudennella eteläisellä leveyspiirillä. On jo
ruvennut näkymään Kap Hornin albatrosseja ja kapkyyhkysiä. Näistä
vesilinnuistahan kaikki ovat kuulleet puhuttavan, jos kohta harvat
ovat niitä nähneet. Albatrossi, joka kuuluu Pygopodes-lahkoon, seisoo
pystyssä kuin ihminen ja ulottuu miestä rintaan asti. Kapkyyhkynen
(Cap pigeon) on tavallisen kyyhkysen näköinen ja kokoinen vesilintu.
Tuuli puhaltaa lännestä, ja laiva kallistelee tuntuvasti. On
paljonlaisesti purjeita päällä: pramipurjeet, paitsi perimmäinen,
ovat vielä ylhäällä. Öinen aika kun on, ottaisin ne pois, jos olisin
yksin ylähanganvahdin herra. Mutta kapteeni on itse kannella,
joten se on hän, joka määrää. Kävelen ympäri laivan kantta ja
katselen, onko kaikki kunnossa. Koettelen, luistavatko pramiraakojen
laskuköydet. Asetan miehen jokaisen laskuköyden luo, ja sitä
paitsi yhden peräkannen läheisyyteen, olemaan valmiina auttamaan
ruorimiestä, jos sattuisi tarvitsemaan. Tarkastaessani merkkilyhtyjä,
huomaan toisen niistä palavan huonosti. Laivassa täytyy aina olla
myöskin varalyhtyjä.
Kun tulin kompassihuoneen luo, seisoi siellä kapteeni. Hän kuului
antavan ruorimiehelle määräyksen pitää vähän ylemmäs tuuleen. Kuului
neljä lasia -- kello oli kaksi.
-- Hyvää yötä, mr. West! Minä menen nukkumaan.
Meillä on hyvänlainen vauhti. On koetettava päästä ympäri Hornin
ennen kesäpäivän seisausta. Silloin läntinen puhaltaa kovimmin.
-- Älkää olko pelkuri; tarkoitan, älkää ottako pois pramipurjeita,
kyllä Columbian runko, taklaasi ja purjeet kestävät.
-- Hyvää yötä, kapteeni!
Kapteenin mentyä alas mittasin laivan vauhdin: kymmenen solmuväliä.
Tämä vauhti näin kovassa aallokossa runtelee liian paljon
syväänlastattua laivaa, sen runkoa ja taklaasia.
Otin pois ensin etupramin ja puoli tuntia sen jälkeen keskipramin.
Sitten muutin kurssin ylemmäs tuuleen, niin ylös kuin tuulen suunta,
täysi läntinen, salli. Pelkäsin Chilen riuttarannikkoa. Jos tuuli
kiihtyy myrskyksi, voimme vähitellen ajautua maalle. Mitähän varten
se kapteeni ei ollut laskenut enemmän länttä kohden, ajattelin.
Seisoessani ruorimiehen vieressä tunsin, että joku laski kätensä
olkapäälleni.
-- Minua niin peloittaa! sanoi Chimb ja veti minua alamäkeä kajuutan
nurkan taakse.
-- Mitä pelkäätte? kysyin.
-- Rouva Fiddler istuu hytissään juhlapuvussaan ja lupaa vetää Lelun
ja minut laidan luo ja sitten...
En tahtonut puhaltaa pilliin ja säikäyttää nukkujia, vaan menin
keskikannelle puhuttelemaan yhtä miehistä. Ruorimiehelle sanoin: --
Jos näet rouva Fiddlerin tulevan kannelle, niin hälytä heti kellolla.
Pitäen Chimbiä kädestä menin John Stonefieldin luo.
-- Mene rouva Fiddlerin hyttiin ja katso, ettei hän eikä Lelukaan
pääse kannelle, sanoin.
Kuuden lasin, kello kolmen, jälkeen hälytin vapaavahdin kannelle ja
reivasin märssipurjeet.
-- Olkoon menneeksi, mutta kyllä minun mielestäni vielä olisimme
voineet kantaa enemmän purjeita, sanoi kapteeni. Ei ollut varaa
pitää miestä rouva Fiddlerin vartijana. Kapteenin tytär ja Chimb
vartioivat yhdessä hullua raukkaa. Lelusta oli myös apua; hänellä
ei ollut halua hypätä mereen. Ei mennyt ylähanganvahti kahdeksan
lasin jälkeen nukkumaan. Arvasimme, ettei siitä unesta tulisi
pitkällistä. Heti kello neljän jälkeen rupesi mr. Rogers vähentämään
purjeita, ja kahdeksaan mennessä oli päällä vain alamärssipurjeet
ja pari alimmaista taakipurjetta, nekin reivattuina. Laiva ei nyt
enää kulkenut päämäärää kohti, ja vielä vähemmin sitä kohti, mihin
sen kokka viittasi. Se kulki alahangan loorinki edellä Chilen
rannikkoriuttaa kohti. Ei voinut pitää niin paljon purjeita, että
se olisi kulkenut eteenpäin sen verran vain, että se tottelisi
peräsintä. Kaksi miestä seisoi peränpidossa, ja heillä oli täysi tosi
pitää pyörästä kiinni siten, ettei se päässyt varastamaan. Luulimme
voivamme todeta, että guanolasti ruumassa oli siirtynyt vähän
alahankaan, koska laiva oli mielestämme liian paljon kallellaan.
Päätimme kääntää laivan toiselle keulalaidalle. Se ei ollut helppo
tehtävä! Eihän tämä temppu voinut tapahtua, kuten tavallisesti, läpi
vastatuulen. Laivan oli käännyttävä kuten lehmän, takapuolitse.
Laiva teki siis lehmänkäännöksen ja makasi nyt kallellaan. Kapteeni
ja Rogers toivoivat, lapsellista kyllä, että lasti nyt valuisi hän
takaisin, joten laiva joutuisi tasapainoon.
-- Kääntymisestä keulalaidalle on se etu, että se ehkä vähän estää
vauhtia, jolla lähenemme rannikkoa, mutta jos niin on, kuten
luulette, että lasti tällä keulalaidalla menee paikoilleen, niin
olemme hukassa. Silloinhan emme tiedä, milloin guano näkee hyväksi
muuttaa paikkaansa puolelta toiselle, sanoin.
Tämä lehmänkäännös oli toisaalta epäedullinen, sillä siihen meni
lähes puoli tuntia, ja sen ajan laiva kulki suoraa päätä rannikkoa
kohti.
-- Meidän olisi ajoissa pitänyt suunnata enemmän länteen, huomaan sen
nyt. Mutta tahdoin kulkea suorinta tietä, sanoi kapteeni.