Olemme jo viikon verran kulkeneet oikeata suuntaa. Chimb on kuta
kuinkin toipunut. Kyllä kai hän vielä saa potea, jollei ennen, niin
myrskyisen Kap Hornin seuduilla. Hyväsydäminen, mutta hassu rouva
Fiddler oli saanut päähänsä, että jos Chimb olisi kuollut, olisi hän
mereen haudattuna viekoitellut herra Fiddlerin naimisiin kanssaan.
Tai ehkäpä vainaja olisi ryöstänyt Chimbin vastoin tämän tahtoa.
Eihän niitä miehiä tiedä...
Olemme sivuuttaneet kauriin kääntöpiirin. Hyvästi kaakkoispasaadi,
kiitos kaikesta, mitä olet antanut meille! Olemme saaneet hengittää
kuivaa terveellistä ilmaa kahden kuukauden ajan, etkä sinä ole
puhaltanut hiuksia irti päästämme. Tapaamme taas, ellei Kap Horn
pakota meitä olemaan vieraina Fiddlerin rouvan häissä.
Olemme Etelä-Amerikan länsipuolella, ihanalla Tyynellä valtamerellä.
Kauriin kääntöpiiri kulkee länsirannikolla Antofogastan kaupungin
ja itärannikolla Rio de Janeiron yli. Tästä puoleen tulemme
tekemisiin vaihtelevaisten tuulensuuntien kanssa. Tosin pasaadipiirin
eteläpuolella voi vielä puhaltaa maatuuli, mutta se käy vähitellen
epävakaiseksi, kunnes loppuu tykkänään. Meillä on jo ollut pieni
puuska mutta ei se ole Chimbiä paljon vaivannut. Ehkä hänestä vielä
tulee "merikelpoinen".
Kauniilla säällä oleskelevat naiset -- heitähän on neljä --
peräkannella. Teresia riippuu alati Chimbin käsikoukussa.
Mielestäni Chimb väliin näyttää vaivatulta, mutta koettaa salata
sitä Teresialta. Kaikki arvaavat, että tyttöä vaivaa tauti. Hän
istuu mietteissään Chimbin vieressä, puhumatta mitään. Kun Chimb
irroittautuu tytöstä hyväilläkseen Lelua, jota myös vaivaa jokin
tauti -- sama tauti kuin Teresiaa -- painaa Teresia päänsä Chimbin
rintaa vasten, ja itku on valmis.
Aluksi merimiehet vetivät suunsa nauruun, mutta huomattuaan, että
kapteenin tytärparka on henkisesti sairas, he surkutellen kääntävät
pois katseensa, eivätkä ole näkevinään mitään. Lelu tavallisesti
pysyttelee rouva Fiddlerin vanavedessä -- tai oikeammin tämä aina
riippuu kiinni japanittaressa. Lelu on viime aikoina ottanut
tavaksensa pyörähtää etukannelle kanssin kokkapuolelle, milloin vain
ensikertalainen, Jim Peg (Peg merkitsee nappula) siellä yksinään
askaroi.
-- Mitä sinä, Lelu, täältä haet? sanoi Jim.
-- Tulin vain tänne katsomaan, näkyykö kokasta kaloja.
-- Ei siellä mitään kaloja näy, sanoi Jim.
-- Vai ei näy. Saanhan sitten katsella sinua, ollaanhan vanhoja
tuttavia Rose Fiddlerin ajoilta.
-- Ollaan kyllä, pikku geisha. Mutta lennä pois alahangan puolitse;
tuolta tulee mrs. Fiddler.
Asiahan oli selvä. "Ensikertalainen", joka ei enää ollutkaan
ensikertalainen, koska oli jo toisen laivan jungmannina, oli
kaunis, rohkea merimiehen alku, vaikkakin vielä näytti nappulalta
katsellessaan sinisillä, rehellisillä ja lapsellisilla silmillään
maailmaa. Pikku geisha, joksi häntä joskus sanottiin, ei ollut
japanilaisessa merkityksessä mikään geishan alku. Hän oli kaunis,
vartaloltaan pienenläntä nuori nainen... Ei hän oikeauskoisen
japanilaisen samuraimiehen silmissä ollut kaunotar, koska ei ollut
"puhdasverinen". Isä oli englantilainen herra ja äiti japanitar --
geisha.
Teresiaa vaivasi liian hyvä muisti. Kapteeni tosin toivoi ja
melkeinpä uskoikin tytön vähitellen kadottavan tämän kykynsä, mutta
perästä kuuluu. Kapteeni oli pyytänyt Chimbiä käyttämään ihmeellistä
valtaansa Teresiaan siihen suuntaan, että tämä unohtaisi tuon
paronipojan. Mrs. Fiddler taas oli toivossa saada Kap Hornin kohdalla
tavata miehensä. Entä Chimb!? Kuinkahan hänen laitansa oli? Hän,
jonka sydän oli niin hellä, että hän lähimmäisensä edestä olisi
antanut sielunsa ja ruumiinsa, oli sydämetön. Yksi meistä neljästä
oli ollut siinä toivossa, että hän saa Chimbin sydämen: se oli tuo
rikas, kunnon mies ja ensiluokan gentlemanni, Charles Clarck. Hän oli
kerran, kauan asiaa mietittyään, uskaltanut sanoa Chimbille:
-- Saanko kätenne, kun tulemme Englantiin?
-- Saatte sen heti puristettavaksenne, mutta ei sen kauemmaksi.
Charles ymmärsi nyt kerta kaikkiaan, ettei teräs pysty timanttiin.
Ilmat ovat pitkät ajat olleet kauniita. Tyytyväisyys loistaa
kaikkien silmistä. Naisetkin hengittävät myötätuulta. Chimb on
terve sekä sielultaan että ruumiiltaan. Hän loistaa kuin kultamalja
kiilloitettujen kuparikasarien keskellä.
Kaloista ei ole puutetta. Lentokaloja emme ole maistaneet sitten
Huanillasin. Bonitoja on ruvennut näkymään viime päivinä, ja on
niitä joitakuita jo saatukin, mutta vain maistiaisiksi. Maistinpalat
on tietysti annettu naisille. Nämä kalat, joita leikillä sanotaan
porsaiksi, koska ne ovat pyöreitä ja lihavia, ovat erinomaisen
kauniita. Ne ovat jalan, parin pituisia ja hyvin arkoja.
Minkäänlaiseen uistimeen ne eivät tartu, vaan niitä ongitaan istuen
halkaisijapuomin päässä, valkoinen kangastilkku syöttinä.
Jim Peg istuu usein, kun hänellä on vapaavahti, mainitussa paikassa,
säkki sidottuna puomiin, ja koettaa narrata bonitoja onkeensa. Nämä
tarttuvatkin helposti, mutta vain toinen puoli joutuu säkkiin, toinen
tempoo itsensä irti. Lelu seisoo kokkaäyräällä Pegin onkiessa. Kalat
hän vie naisille. Chimb ei pane paljoakaan arvoa kalaruoalle. Eihän
Andeilla kaloja pyydystetä eikä syödä! Pyöriäisiä voisimme pyytää
minkä verran tahansa, mutta harppuunin käyttäminen on tässä laivassa
kielletty.
Olemme sivuuttaneet Juan Fernandez-saaret. Ne jäävät kauaksi
väylästä, joka kulkee Chilen rannikon ja mainittujen saanen
keskivälitse. On vielä pitkä matka Kap Horniin. Olemme vielä
lämpöisessä vyöhykkeessä. Saimme sentään tänään muistutuksen siitä,
että Kap Horn lähenee meitä tai oikeastaan me sitä. Ehkäpä se oli Kap
Hornista sarvenpäästä -- lähetetty tervehdys, joka merkitsi: Pitäkää
kiirettä!
-- Jo liikkuu valaita. Kuuletko, West! sanoi Fred, kun seisoin
vieressä hänen ollessaan peräsimessä vähää ennen kello kahta yöllä.
-- En kuule mitään, sanoin. Kului vähän aikaa.
-- Kuuletko nyt?
-- Kuulen. Kaukaa kuului tuulen tuoma hiljainen puhallus. Sitten
kuului samanlaisia puhalluksia joka haaralta, ja viimein ylähangan
puolelta laivan takaa kova, pitkä puhallus. Olimme joutuneet
valasparveen. Nyt oli kello kaksi.
-- Lyö, Fred, neljä lasia, että kuuluu, niin saamme nähdä, onko
noilla hyvät korvat. Fred teki työtä käskettyä. Ainakin Chimb kuuli
lyönnit ja tuli kannelle. Kokkapuolelta kaikui myöskin tavallista
kovemmat vastauslyönnit.
-- Ei ole mitään hätää, koetettiin vain säikäyttää noita valaskaloja
tieltämme pois, sanoi Fred.
Vähitellen kokoontuivat kaikki kannelle kuulemaan ja katsomaan,
mitä oli tekeillä. Tunnin ajan valaskalat pyörivät ympärillämme.
Puhalluksia kuului läheltä ja kaukaa. Sitten hävisivät kaikki
merijättiläiset yht'aikaa. Kun kello kahdeksan aamulla otin vastaan
vahdinpidon, sanoi ensimmäinen upseeri, Bob Rogers:
-- Katsokaa, mr. West! ja viittasi kädellään.
Ylähangan puolella puolen virstan matkan päässä valaat näkyivät
kulkevan jonossa samaan suuntaan kuin mekin. On lyöty seitsemän
lasia; väliin tehdään niin, kun kello on puoli kaksitoista päivällä
ja päällystöön kuuluvat henkilöt ovat eri hommissa laivassa, jotta
nämä tietävät kokoontua ottamaan auringon kulminaatiota. Kaikki
paitsi rouva Fiddler ovat kannella katselemassa valaskalojen leikkiä.
Nämä, joita on kuusi tai kahdeksan kappaletta, antavat näytäntöjä,
joita harvoin saa nähdä. Ne ajavat takaa toisiaan, pyörien laivan
ympäri, väliin hyvin lähellä. Ne sukeltavat syvyyteen, jossa viipyvät
kauan. Nostettuaan sitten suuren päänsä veden pinnan yläpuolelle ne
puhaltavat vesisuihkun. Joskus ne loikkaavat vedestä niin korkealle,
että koko niiden ruho tulee näkyviin. Nämä ovat kaskelotteja,
(Phyceter macrocephalus), maailman pisimpiä nisäkkäitä, joita elää
kaikissa valtamerissä paitsi Pohjois-Jäämeressä. Eniten niitä
kuitenkin tavataan Tyynessä valtameressä ja Etelä-Jäämeressä.