On kulunut viikko seikkailustamme bluenos-laivalla. Elevaattorisilta
saatiin korjatuksi eilen, ja tänään tuotiin jo ensimmäinen
proomullinen guanoa laivaan. Särkyneiden lastauslaitteiden korjaus
kävi nopeammin kuin uskallettiin toivoa.
Columbian peräkannella istuu tavallista enemmän ihmisiä. Ei täällä
tällä kertaa mitään tanssiaisia ole, eikä otaksuttavasti tule
olemaankaan enää Huanillasissa oloaikanamme. Meillähän on rouva
Fiddler -- hän on ollut täällä siitä asti, kun jätti ryövärilaivansa.
Sitä paitsi täällä on Polly King, mrs. King ja kapteeni King.
Laivamme orkesteri soittaa kajuutan katolla. Naiset ja kapteeni
King istuvat ryhmässä ja kuiskailevat -- viimeksi mainittu on viime
aikoina ruvennut viihtymään erinomaisen hyvästi naisten seurassa.
Ei hän välitä herroista, eivätkä nämä hänestä. Kokkapuolella
pyydystetään kaloja illalliseksi -- pääasiallisesti lentokaloja. On
myös saatu barakutoja, kauniita petokaloja. Mutta niitä pyydystetään
aamupäivällä, silloin kun käy tuuli tai ainakin pieni tuulenhenki,
ongella, lentokalankappale syöttinä. Lentokaloja otetaan merestä
tuulastusraudalla, kuten aikaisemmin olen kertonut.
Ryövärilaivasta pelastamamme nuorukainen, ensimmäisen matkan poika,
on erittäin innostunut ja onnistunut kalamies. Pidämme kaikki
hänestä. Koska laivassamme on liian vähän miehiä, tulee hän jäämään
Columbiaan jungmanniksi.
Ryövärilaivassa oli tapahtunut suuri muutos. Sen lippukippari istui
Huanillasin "calabussissa", poliisiputkassa. Guanokaupungissa oli
tällainenkin vahvoista laudoista rakennettu laitos, jota vartioivat
tarpeen vaatiessa tasavallan sotamiehet. Virkaatekevänä päällikkönä
ryövärilaivassa oli Columbian ensimmäinen perämies Thomas Scott, joka
rautakourin piti ohjaksia käsissään. Sudet -- ensimmäinen ja toinen
perämies -- olivat muuttuneet lampaiksi ja miehistö tottelevaiseksi
ja ahkeraksi. Piru, joka asui bluenosien ja villien miesparkojen
sisässä, oli pantu nahkakukkaroon, jonka suun Thomas Scottin
rautakourat olivat vetäneet kiinni. Mainitut asiat oli matkaan
saanut neuvosto, johon olivat kuuluneet laivojen päälliköt ja Perun
tasavallan edustaja Huanillasissa.
Laiva lastasi paraillaan guanoa. Emme tienneet, eikä tietänyt mrs.
Fiddler itsekään, tulisiko hän jäämään Columbiaan ja lähtemään
siinä pois tältä oudolta ja autiolta rannikolta. Ahtaus Columbian
peräpuolella oli tuntuva. Mutta saksalaissyntyinen kunnon kapteeni
Franck tapasi vain sanoa, että "kyllä sopu sijaa antaa". Hauska,
hyväsydäminen perulainen upseeri Americo Pedro -- lukija muistanee
hänet ampumapaikalta, jossa hän oli näyttänyt, mitä ainetta sydämensä
oli -- aikoo koettaa jatkaa matkaansa jollakin laivalla, joka tulee
lähtövalmiiksi ennen Columbiaa. Mrs. Fiddleristä on tullut toinen
ihminen. Chimb, tuo ihmeellinen ja suloinen nainen, jota koko veden
päällä kelluva Huanillas jumaloi, ja jonka edestä moni olisi valmis
astumaan elämän rajan toiselle puolelle, on parantanut hänet.
Tämä rouva ei ole ilkeä eikä tuhmakaan ihminen, niin kuin olisi
voinut luulla hänen ensi esiintymisensä perusteella Columbiassa;
päinvastoin. Jouduttuaan kunnon ihmisten pariin oli hänestä tullut
toinen ihminen. Chimb ja Polly King kielsivät häntä enää astumasta
jalkaansa ryövärilaivansa kannelle.
-- Älkää astuko siihen laivaan enää, vaikka saisitte uuden päällystön
ja miehistön. Muisto siitä elää aina mielessänne. Pieni Lelu sanoi,
ettei hän koskaan mene siihen: ennen hyppää mereen.
Kapteeni Franck lupasi järjestää laivalle hyvän päällikön ja
miehistön.
Rose Fiddler oli tehnyt monta matkaa samannimisellä laivallaan
miesvainajansa kanssa, ja hänen kuoltuaan asettunut asumaan siihen,
sen kulkiessa meren yli. Hän tahtoi saada viimeisen leponsa rakkaansa
luona, jonka meri oli häneltä ryöstänyt. Kun meri pauhasi ja
viimeinen hetki näytti olevan lähellä, hän aina puki yllensä parhaat
vaatteensa, kalleutensa ja loistoesineensä. Hän tahtoi morsiamena
tulla miehensä, kapteeni Fiddlerin luo ja uudestaan viettää häitä
hänen kanssaan.
-- Olisin tahtonut ottaa signorita Chimborazon mukaani
morsiusneidoksi, koska hän on viattomin ja puhtain nainen, mitä voin
ajatella. Mutta toisaalta rupesin pelkäämään, että rakkaani, joka nyt
asuu meressä ja odottaa minua, voisi ihastua morsiusneitooni. Eihän
miehiin ole luottamista, sanoi rouva Fiddler ja veti suunsa pieneen
hymyyn.
Rouva kertoi vielä, ja sen tiesi ensikertalainenkin, että Rose
Fiddlerin kapteenilla oli aikomus heittää rouva mereen ja anastaa
hänen kalleutensa ja rahansa jonakin pimeänä myrsky-yönä. Asiahan
olisi helppo ja selitettävä: rouvan näyttäytyessä morsiuspuvussaan
riisuttaisiin ja revittäisiin hänet puhtaaksi ja sitten -- yli
laidan. Tätä ei kukaan näkisi myrskyssä, sillä jokaisella on silloin
täysi työ taistellessaan henkensä edestä.
-- Missä ja miten kapteeni Fiddler hukkui? kysyin.
-- Se tapahtui Kap Hornin edustalla päiväiseen aikaan. Mieheni näki
minun koettavan päästä keskikannen yli kokkapuolelle, samassa kun
meri ylähangan puolelta hyökkäsi sisään. Hän juoksi pelastamaan
minua. Kun meri oli tehnyt puhdistustyönsä, riipuin minä käsilläni
kiinni tuulen alapuolen vanteissa.
-- Älkää jatkako, rouva, puhutaan muista asioista, sanoin.
-- Luulen, että tuolla kapteenilla oli tarkoitus Kap Hornin kohdalla
paiskata minut yli laidan. Näyttäisihän luonnollisimmalta, että minä
juuri tältä kohdalta olisin lähtenyt miestäni etsimään.
Kun laivan asukkaat olivat koolla -- sehän tapahtui melkein joka ilta
työn päätyttyä ja sunnuntaisin -- keskusteltiin vilkkaasti. Puhuttiin
päivän tapahtumista, joista saatiin tietoja guanomiesten palattua
lasteineen laivoihinsa. Arvosteltiin naapureita selän takana.
Vihamiehistä puhuttiin hyvää ja ystävistä pahaa. Puhuttiin asioista,
jotka koskivat äsken tutuksi tulleita ja pian uudelleen näköpiiristä
katoavia ihmisiä. Ulkomaailma oli meiltä tykkänään suljettu.
Kerrottiin kummitusjuttuja; näitä kuuntelivat mielellään niin naiset
kuin miehetkin, etenkin jos eivät etelän kirkkaat tähdet palaneet
täydessä loistossaan. Jokaisella oli jotakin kerrottavaa maitten ja
merten takaa. Ensikertalainen, nimeltään Jim Peg, joka oli päässyt
"seurapiiriin", kertoi jutun, kerrassaan ryövärijutun; mutta se oli
tosi. Kun Rose Fiddler oli matkalla yli Ison valtameren Aasiasta
Peruun, sivuutti se laivan, josta purettiin lastia mereen. Lasti oli
kappalelastia ja kaikki kappaleet olivat samaa laatua ja kokoa. Ne
olivat pitkiä ja kapeita, ruumisarkun näköisiä.
-- Vai niin! sanoi Chimb ja katseli kysyvästi meihin neljään, jotka
myös istuimme juorupiirissä. -- Ymmärrättekö asian, pojat?
-- Ymmärrämme, sanoimme.
-- Nuo kuivettuneet raukat eivät siis päässeetkään taivaalliseen
Kiinaan vetämään iankaikkista untaan, sanoi Chimb.
Asia oli hyvin ymmärrettävä: ruumiinkuljetuslaiva oli etukäteen
saanut tavattoman suuren rahtimaksun. Kippari-roisto oli sitä mieltä,
että kiinalaiset vainajat valtameren syvimmässä paikassa ovat
lähempänä helvettiä kuin Kiinan mullassa. Kukapa kipparin vastuuseen
saattaisi! Maailmahan on suuri.
-- Tietenkin se kiinalainen, joka oli laivassa huolehtimassa
vainajien kotiinpaluumatkasta, ensin sai katsella, kuinka lasti
purettiin mereen, ja sitten seurata itse perästä, sanoi Chimb.
-- Tämä on kauheata. Voi miesparkaani! sanoi mrs. Fiddler ja sai
lievän kohtauksen.
-- Rauhoittukaa, rouva! Ei miehenne tule kosketuksiin noiden kanssa.
Maapallolla on enemmän merta kuin maata, Chimb sanoi.
Aika rientää. Emme ole kauan enää tällä kolkolla rannikolla. Ei
meillä täällä tosin ole ollut mitään hätää -- päinvastoin. Mutta
toista on sentään olla Etelä-Amerikan itärannikolla, johon pasaadi
Atlantilta tuo raikkaan ihanan merituulen, ja missä kultainen
kuningatar aurinko noustuaan merikylvystään sanoo hyvää huomenta.
Tätä näkyä ei ole suotu niille, jotka oleskelevat täällä. Perun
kansaa en moiti enkä Perun hallitusmiehiäkään, päinvastoin kiitän.
Rose Fiddler on lähtövalmis. Sen päällikkö on Thomas Scott.
Ensimmäiseksi upseeriksi Columbiassa on koroitettu sen entinen toinen
upseeri, australialainen Robert Rogers, ja toisen upseerin toimi
on uskottu minulle. Chimb on lunastanut ryövärilaivan päällikön
"calabussista" ja tämä on saanut takaisin revolverinsa. Rose Fiddler
saapuu Eurooppaan luultavasti ennemmin kuin Columbia, jossa sitä
paitsi rupeaa olemaan ahdasta, mrs. Fiddlerin ja Lelun jäädessä
siihen. Sen vuoksi signor Americo Pedro jatkaa matkaansa Rose
Fiddlerillä.
Saatoimme joukolla Americo Pedron Rose Fiddleriin sen lähtöpäivän
aamuna. Sinne oli saapunut ystävällisiä saattajia ja auttajia
Huanillasin laivastosta, ja toisia tuli, kun laskimme paraatirapun
luo. Ei kuulunut kirouksia eikä huutoa kuten ennen, Rose Fiddlerin
ollessa ryövärilaivana. Entiset ryöväriupseerit, puettuina
maihinmenovaatteisiinsa, liikkuivat melkein ääneti ja puhuivat
hiljaisesti vähät puhuttavansa. Mrs. Fiddler oli luonnollisesti
jäänyt Columbiaan. Kajuutan etupuolelle ovat kokoontuneet Americo
Pedron ympärille Chimb, John Stonefied ja Andrew Kelly.
-- Te kiititte, signor Pedro, minua siitä, että tulin ampumapaikalle
vapauttamaan teidät tuosta hirveästä... Mutta minä kiitän teitä
siitä, että odotitte. Ja meidän tulee kaikkien kiittää kultaista
aurinkoa, joka hetkeksi seisahdutti kulkunsa ja jo metsän taa
vaivuttuaan loi heijastuksensa minun hattuuni, sanoi Chimb.
John Stonefield otti Signor Pedron käden ja puristi sitä niin kovaa,
että tämä huudahti.
-- Toivon, että aina muistatte tämän kädenpuristuksen.
Andrew Kelly, köyhä irlantilainen, laskeutui polvilleen Americo
Pedron eteen.
-- Jumala teitä seuratkoon! Kun tulette Queenstowniin, niin sanokaa
ystävilleni siellä, että Andrew ei ole enää koira.
Signor Pedron saattaessa Chimbiä veneeseen antoi Chimb hänelle
paketin, joka sisälsi upseerien revolverit: -- Antakaa nämä
asianomaisille.