Istuimme kaikki ruokapöydän ääressä sairaalan hotellissa, ylisisar
Helena ja Chimb pöydän toisella puolella ja me neljä sen toisella.
-- Nyt, poikakullat, kun viimeinkin taas olemme yhdessä, tahdon
huomauttaa, että te olette niin kuin ennenkin rakkaat poikani ja
minä teidän oma Chimbinne. Kaikki kyselyt siitä mitä on tapahtunut
kuluneiden viikkojen aikana, saavat molemmin puolin jäädä tekemättä.
Huomispäivästä emme puhu mitään, ja koettakaamme myös olla
ajattelematta sitä. Kaikkivaltias Suuri Henki hoitakoon asiat!
-- Amen! lisäsi Mack.
Oli laitettu hernekeittoa Chimbin pyynnöstä. Hän oli kuullut meidän
kehuvan tätä ruokalajia parhaaksi, mitä merimiehelle voi tarjota.
-- Pea soup (hernekeittoa)! huudahti Mack, mutta samassa tuli sisään
hengästynyt nuorukainen ja antoi ylisisar Helenalle kirjelapun, jonka
tämä, vilkaistuaan päällekirjoitusta, ojensi Chimbille.
-- Rakas sisar! teillähän on pari hevosta ja vaunut, tarvitsen niitä
heti, sanoi Chimb.
-- Vaunut ja hevoset ovat maalla hakemassa ruokatavaroita eräästä
haziendasta, mutta luulen niiden pian palaavan, sanoi ylisisar Helena.
Tuossapa ne tulevat, sanoimme. Juoksimme kaikki rattaiden luoja
rupesimme purkamaan kuormaa. Se oli tehty vilauksessa. Chimb riensi
sisään ja toi sieltä kaksi sairaanhoitajanhattua ja punaisella
ristillä merkittyä valkoista nauhaa.
-- Mitä nyt? sanoi ylisisar.
-- En jouda selittämään, nouskaa vaunuihin!
Me neljä emme tietysti tietäneet, mitä asia koski, mutta ymmärsimme,
että jostakin erikoisesta oli kysymys. Ylisisar, joka ei ollut
vanhanpuoleinen, mutta paksunpuoleinen kuten ylisisaren tulee olla,
teki ristinmerkin, joka merkitsi, että täytyy alistua Kaikkivaltiaan
tahtoon. Hän huokasi pari kertaa ja rupesi sitten tuumimaan,
millä kurin pääsisi pakahtumatta ja halkeamatta rattaille. Hänen
ei kuitenkaan tarvinnut kauan aprikoida. Fred ja minä hyppäsimme
rattaille ja kiskoimme käsistä, samalla kun Mack ja Charley nostivat
ja tuuppasivat takaa. Chimb asettui kuskipukille, jossa oli tilaa
kahdelle, ja otti ohjakset kreolipojalta.
-- Minä hoidan ohjaksia, hoida sinä ruoskaa, sanoi Chimb pojalle ja
hoputti hevoset heti nelistämään.
Tämä päivä oli viimeinen, jona sai ampua kapinallisia; niin oli
sotaneuvosto määrännyt. Itse sodassa ei kaatunut monta miestä
kummaltakaan puolelta, mutta kylläkin jälkiselvittelyssä. Ehkäpä
pääasiallisesti sellaiset, joista yhteiskunta tahtoi päästä eroon,
saivat heittää henkensä. "Omnia pro patria."
Selvittelypaikalla oli aamupäivinä käynyt paljon kansaa katsomassa,
kuinka pienen tasavallan vähälukuista väestöä vielä vähennettiin, ja
olisiko ampumapaikalle vietyjen joukossa ystäviä taikka vihamiehiä.
Moni jo seinää vasten asetettu pelastui hyvämaineiseksi tunnetun
kansalaisen tai jonkun mahtihenkilön väliintulon johdosta.
Tänä viimeisenä ampumapäivänä, auringonlaskuun ollessa enää puolisen
tuntia, käveli kaksi miestä edes takaisin seinän lähistöllä. He
olivat jo pari tuntia odottaneet elämää taikka kuolemaa. Nyt kun
armonaikaa oli vain puoli tuntia jäljellä, he eivät enää uskaltaneet
odottaa elämää. He ajattelivat menneisyyttään ja syyttivät kohtaloa.
Upseeri, jonka toimeksi tämä hirveä ampumakomennus oli joutunut,
oli hermostunut. Häntä inhoitti tämä ihmisten teloittaminen. Hän
rukoili itsekseen jumalaa lähettämään jonkun, kenen tahansa, tulemaan
ja sanomaan: 'Päästäkää nuo ihmisraukat!' Aurinkoa näkyi vielä
vähän. Sen heijastus vanhan ruutikellarin kupariräystäästä paistoi
tuomittujen kasvoihin.
-- Aurinko tuli sanomaan meille hyvästi, sanoi toinen miehistä.
Se oli Kellyn veli. Toinen tuomituista, John Stonefield, pani
kätensä silmiensä eteen ja sanoi: -- Minun elämäni on ollut paljasta
erehdystä, kyllä tietäisin, kuinka eläisin, jos saisin alkaa
uudestaan.
Chimb oli suuri eläinten ystävä. Hänen sydäntään kirveli huonojen
hevosparkojen ruoskiminen. Tien puolivälissä elukat seisahtuivat,
eivätkä liikkuneet enää paikaltaan.
-- Anna hevosten levähtää vähän aikaa ja käännä sitten kotiin päin.
Kyllä ne kotia aina jaksavat. Pidä hyvä huoli ylisisaresta.
Sitten Chimb lähti jatkamaan matkaansa juosten. Hän juoksi minkä
jaksoi ensimmäisen virstan, mutta oli erehtynyt voimiinsa nähden.
Toisen virstan hän vuoroin käveli, vuoroin juoksi. Kolmannen hän
käveli, vähän väliä pysähtyen. Ylämaa oli nujertanut hänen voimansa.
Hyväsydäminen komennusupseeri katseli viimeiset minuutit ennen
auringonlaskua kiikarillaan joka taholle, toivoen vielä näkevänsä
jonkun ihmisen. Hän näki jotakin, joka kiinnitti hänen huomiotansa.
Limaan päin johtavalla tiellä näkyi valopilkku, joka liikkui.
Chimbhän se oli, joka siellä ryömi kuoleman paikkaa kohti.
Auringonheijastus vanhasta ruutikellarin kupariräystäästä oli
sammunut, mutta nyt itse aurinko paistoi Chimbin suureen, valkoiseen
hattuun, ja tämä heijastui nuoren upseerin kiikarin linssiin.
-- Laskekaa kivääri jalalle. Kaksi sotilasta menköön taluttamaan
taikka kantamaan tänne tuon sisaren.
Kahden sotamiehen kantamana Chimb saapui perille, huiskuttaen
vaikeata liinaa. Sotamiesten laskettua Chimbin maahan, sanoi nuori
upseeri: -- En tarvitse selitystä, rakas sisar! Miehet ovat vapaat.
Kiittäkäämme kaikki jumalaa, joka lähetti teidät ja auringon
avuksemme.
Yö on jo puolessa, istumme pöydän ympärillä samassa huoneessa,
josta meille tuli niin äkkinäinen lähtö muutama tunti sitten, juuri
hernekeittoa pöytään tuotaessa. Entisten lisäksi on täällä nyt John
Stonefield. Michel Kellyn veli erosi Chimbistä ja Stonefieldistä
heidän saavuttuaan Liman kaupunkiin. Kaiketi hän on Michel Kellyn
luona, joka toistaiseksi viettää yönsä Limassa, koska ei uskalla
pimeän tultua olla "laitumillaan" Callaossa. Stonefield-parka
on saanut kylvyn ja perinpohjaisen puhdistuksen ja istuu nyt
kanssamme, puhumatta mitään. Hän on puettu sairaalan puhtaisiin
vaatteisiin. Charley aikoo viedä vanhan Oxfordtoverinsa räätäliin
huomispäivänä. Chimb on merkillisen pirteä siihen nähden, että on
taasen käynyt ankaran puristuksen läpi. Ei ole kauan siitä, kun
hän makasi ihmiskasan alla, eikä siitä, kun hän oli hautaamassa
vanhempiansa. Hänen sielunsa on sähköä ja salamaa, ruumiinsa parasta
terästä ja sydämensä kultaa. Lämminsydäminen sisar Helena on myös
jotakuinkin kunnossa, vaikka hänelläkin oli omat seikkailunsa
takanaan. Kreolipojan kääntäessä huolimattomasti hevosia olivat
rattaat kaatuneet, ylisisar oli pudonnut kärryistä ja saanut itse
keinotella itsensä takaisin ajopeliin. Kuultuaan ammuttaviksi
tuomittujen elämänhistorian, hän sanoo koettavansa toimittaa Kellyn
veljelle, joka on oikeauskoinen katolilainen, hyväpalkkaisen paikan
sairaalassa, jossa hän saa käydä lähetyssaarnaajan koulun ja sitten
lähteä kauaksi Andein toiselle puolelle kastamaan intiaaneja oikeaan
uskoon.
Tämä on viimeinen ilta, jonka istumme vieraanvaraisessa sairaalassa.
Huomenna kello kahdeksan aikana aamulla lähdemme Callaoon. Siellä
on monta laivaa, joissa saamme hyvän kortteerin. Ehkä joudumme heti
"Columbiaan". Uudesta ystävästämme, entisestä runnarikoirasta, on
meidän myös pidettävä huolta. Chimb on ilmoittanut joka tapauksessa
jättävänsä synnyinmaansa. Siis menemme kaikki viisi, ehkäpä
Stonefield kuudentena, samalla laivalla vanhaan Eurooppaan.
On pidetty monta puhetta, joissa on ylistetty Perun korkeita vuoria,
sen tavantakaisia kapinoita ja maanjäristyksiä puhumattakaan sen
todellisesti suuresta vieraanvaraisuudesta. Fred on taannut,
ettei saksalaisiin ole luottamista. Hän saksalaisena tuntee sen
joukon. Mack on sanonut, että ylisisar Helena on liian paksu, jonka
vuoksi pieni lähetyssaarnaretki ei olisi hullummaksi. Ylisisar on
varoittanut Chimbiä kääntymästä protestanttiseen uskoon. Chimb on
suudellut ylisisaren kättä ja tämä Chimbin otsaa.