Kauankohan meidän on oltava täällä? sanoi Charley, kun olimme lähes
vuorokauden istuneet eli oikeastaan maanneet päävahdin kovalla
lattialla, ainoana ravintona vesi, jota oli tuotu sangollinen ennen
kuin ovi lyötiin kiinni.
-- Kaikki tämä on minun syytäni. Eihän minulla ollut mitään asiaa
Kellyn taloon, mutta katsoin velvollisuudekseni saada selvän
olinpaikastanne, jotta tarpeen tullen pääsisin avuksenne.
Olimme kaikki sitä mieltä, ettei henkemme ollut paljon arvoinen.
Milloin tahansa saattoi ovi aueta ja tulla komennus takapihalle
ammuttaviksi.
-- Voi, ettemme jääneet Limaan! Siellä olisimme olleet paremmassa
turvassa. Varmaankin mr. Malcolmin asuntoa vartioi kaarti; sen
läheisyydessä olisi ollut turvallista olla. Yhdysvaltain lippu liehuu
siellä niin korkeassa tangossa että se näkyy yli koko kaupungin.
Castela Martan -- tämä linna on varmaan hallituksen miesten vallassa
-- lippu tosin liehuu lähellä edellä mainittua lippua, mutta
mitäpä se merkitsee tähtilipun rinnalla! Kun vain pysyisi tuo ovi
aukenematta päivän eli pari, niin vaara olisi ohi. Näissä maissa
eivät kapinat ole pitkäaikaisia, sanoi Chimb.
-- Kaikki muu on yhdentekevää, kunhan vain saisin ruokaa. Kurjaa on
muuttaa toiseen maailmaan tyhjin vatsoin, sanoi Mack Henderson.
Sangosta oli vesi loppumaisillaan. Tilanne alkoi käydä
sietämättömäksi, jonka vuoksi päätimme nostaa melun, jotta siten
saisimme vartijat aukaisemaan oven. Sitten hyökkäisimme henkemme
kaupalla ulos; kuolemahan meitä kuitenkin odotti.
-- Odotetaan vielä puoliyöhön saakka. Sitten koetamme loikata ulos
tuosta ikkunasta ja paeta. Tosin siinä on rautaristikko, mutta se
on ihan seinän ulkoreunassa, siis ainoastaan vanhan ränsistyneen
rappauksen varassa, sanoi Chimb.
Päätimme noudattaa Chimbin ehdotusta, mutta Mack Henderson oli toista
mieltä.
-- Minä en aio odottaa puoliyöhön, vaan rupean huutamaan ja potkimaan
ovea. Koetan repiä irti tuon vanhan rautaristikon; toisin sanoen teen
vaikka mitä, ennen kuin kuolen nälkään tässä vankilahelvetissä.
Tunnit kuluivat hitaasti. Odotimme joka hetki oven aukaisua ja
komennusta seinää vasten. Kovalla tiililattialla loikominen teki
jäsenet kipeiksi. Olihan mahdollista, että oven aukeneminen
merkitsisi vapauttakin.
-- Vapautta minä en enää odota, kun ei sitä jo ole tullut. Yö on
kohta puolessa. Rukoilkaa pojat, ehkä se auttaa.
-- Minä puolestani olen rukoillut jo tuntikausia ja uskon pääsemme
täältä hengissä, sanoi Chimb.
-- Rukoilkaa, signorita, esi-isienne Suurta Henkeä tulemaan avuksemme
-- ei meidän jumala ainakaan nyt kuule rukouksiamme, sanoi Mack
Henderson.
-- Pidä suusi kiinni, Mack! Sinä, joka ennen olet ollut hyvä
toveri ja harvapuheinen, olet yht'äkkiä muuttunut hävyttömäksi ja
suurisuiseksi. Jollet nyt ole vaiti ja tottele meitä, niin jätämme
sinut tänne.
Semmoinen oli se lyhyt saarna, jonka pidimme Mackille. Se näkyikin
auttavan. Ei sanaakaan tullut pojan suusta puoleen tuntiin. Hän vain
silloin tällöin veti syvään henkeään. Kysyimme, oliko hän sairas,
mutta emme saaneet vastausta. Raapaisimme tulta tikulla ja katsoimme
kelloa Se oli neljänneksen yli kahdentoista.
-- Nyt pojat! sanoi Chimb. -- Minä alan hiljaa röykyttää ristikkoa.
Se liikkui. Silloin rupesi oven takaa kuulumaan ääniä ja raosta
näkyi lyhdyn valoa. Samassa pistettiin iso avain lukkoon. Charley
nykäisi minut pois ikkunan kohdalta ja alkoi riivatusti röykyttää
ristikkoa. Oven aukaisija ei saanutkaan lukkoa toimimaan. Voiteen
puute oli suonut ruosteen rauhassa kasvaa. Kirouksia kuului oven
takaa. Sitten toinen mies rupesi tekemään parastaan. Väänsi eteenpäin
ja taaksepäin, samalla mainiten helvetin pyhimysten nimiä. Mutta
ovi vain pysyi kiinni. Sitten kuului, kuinka molemmat "lukkosepät"
poistuivat apua noutamaan. Chimb rukoili.
-- Kiitos sinulle, Suuri Henki, joksi lapsuudessani Jumalaa
kaikkivaltiasta sanoivat, että annoit ruosteen kasvaa lukossa!
Toivon, että tuo ristikko samoin on siunatun ruosteen vallassa.
Pelasta nuo nuoret miehet. Kaikkivaltias, heitä tarvitaan Oroyan
rautatien, isänmaani suuren rautatien rakennustyössä. Pelasta myös
minut, jos niin hyväksi näet.
Chimborazo, joka oli ollut polvillaan tiililattialla, nousi ylös.
-- Kyllä ristikko heltiää, jos vain saamme tarpeeksi aikaa. Minä
lepään vähän sillä välin kun te toiset vuoroonne röykytätte.
Röykytimme vuoron perään ristikkoa; lovet suurenivat suurenemistaan.
Ristikon täytyi viimein jättää meille vapaa pääsy ulos. Oli ihme,
ettei ketään ilmestynyt ulkopuolelle, ei asiattomia eikä asiallisia,
vaikka aikaansaamamme melun olisi pitänyt havahduttaa kuolleetkin,
jos niitä oli "hotellin" seinien sisällä. Mack Henderson teki työtä
yhtä uutterasti kuin oli tätä ennen haukkunut. Olin ristikkoa
röykytettyäni ottanut levähdyshetken, kuinka monennen -- en muista,
ja tarjonnut työtä toisille. Mutta koska ei kukaan heti ollut valmis
käymään kiinni, astui Chimb, edeltäjäni vuorossa, taas työhön.
Katsottiin kelloa -- tulitikkuja oli jäljellä viisi -- se näytti
puolta kahta. Chimb röykytti taas vimmatusti ja hengitti läähättäen.
Sitten hän rupesi röykyttämään harvaan ja hiljakseen. Nyt taitavat
Chimbin voimat olla lopussa, ajattelimme. Hän astui pois ikkunan
edestä ja sanoi:
-- Nyt pojat lähdemme! Ristikko on irti. Ei tarvitse muuta kuin
työntää se ulos.
Sytytettiin yksi jäljellä olevista viidestä tulitikusta. Katseltiin
ja koetettiin, olivatko rahamme tallella. Ne olivat kunkin
paidan alla pussissaan, ommeltuina rinnan kohdalle. Miehillä oli
myös housujen takataskussa nahkakotelon sisässä revolverinsa.
Chimbin pieni ja tehokas pistooli oli vaatteiden alla, vyötäisten
yläpuolella. Chimb työnsi ristikon alas, ja se helähti pudotessaan
kiveä vastaan. Ensin hyppäsi Charley, sitten Fred, sitten Chimb ja
viimeiseksi minä. Ensin katselimme ympärillemme vähän aikaa ja sitten
syöksyimme, Chimb etunenässä, niin kovaa kuin pimeässä taisimme,
matalaa muuriaitaa kohti, jonka yli helposti pääsimme. Nyt rupesi
takaamme kuulumaan väkivasaran paukutusta. Särjettiin ovea, jonka
ruostunut lukko oli meidät pelastanut.
Vanha laivahylky, joka oli kyljellään ylähangan puolella keskellä
satamatoria, oli merkkinä. Se näkyi läpi pimeän ja sumun ja ikään
kuin viittasi meille: tänne päin! Päästyämme laivahylyn ohi se
suojasi tietämme laivarantaan vihollisten luodeilta.
-- Ketä siellä?! huudettiin saksalaisesta laivasta, joka oli
kiinnitetty laituriin.
-- Pyydämme nöyrimmästi suojaa, sanoi Fred saksan kielellä.
-- Ja ruokaa, sanoi Mack englannin kielellä. Laivan kapteeni, joka
tänä levottomana aikana sattui olemaan valveilla, suostui laskemaan
meidät laivaan, kuultuaan, kuinka laitamme oli. Saimme paikan kannen
alla laivan peräpuolella. Tämä maan- eli oikeastaan vedenalainen
komero oli tyhjä. Sitä käytettiin tarpeen vaatiessa sairaalana. Kun
olimme saaneet piilopaikkaamme ruokaa ja vettä, nostettiin luukku
aukon päälle ja tämä peitettiin köysirojulla. Onneksi ei ketään ollut
näkemässä tuloamme rantaan ja laivaan.
-- Kauankohan tässä vieraskodissa saamme istua?! Annetaankohan
täällä niin runsaasti ruokaa, ettei kuole nälkään? Alku on ainakin
hyvä, australialaista säilykelihaa ja hyviä laivakorppuja, en nähnyt
ainoatakaan matoa. Siinä tietenkin tein väärin, että tarkastin. Eivät
madot minua haittaa, kun eivät vain päälle tuppaa tulemaan. Mikähän
aukko tuossa lautaseinässä on? Kyllä sen arvaankin, siitä hän pääsee
lastiruumaan, joka nyt on tyhjä. Ehkä saksalaiset pitävät meistä
huolen, vaikka en minä heihin paljon luota. Onhan Fred saksalainen,
siitä on meille etua.
Mackin lopetettua sanoi Fred:
-- Minun saksalaisuudestani ei ole paljoakaan apua, ainakaan
itselleni; päinvastoin. Olen karannut kaikkien saksalaisten
jumaloimasta sotalaivastosta, ja istun täällä kuin ruutitynnyrillä,
johon johtavan sytytyslangan toinen pää jo käryää.
-- Kyllä Jumala meidät täältäkin auttaa, kun vain rukoilemme
hartaasti, sanoi Chimb.
-- Kyllä kai se oli teidän esi-isienne "Suuri Henki", joka auttoi
meidät "kortekaalista", sanoi Mack.
Charley pudisti nyrkkiään Mackille, sanoen:
-- Pidä jo suusi kiinni, muuten...
-- Olkaa hiljaa, pojat, tämä puhehan voi kuulua ympäri koko laivan,
vieläpä maihinkin, sanoi Chimb.
-- Liittomme näyttää veisaavan viimeistä virttään. Minä ehdotan, että
heti kun tästä pulmasta pääsemme, Mack kulkee omaa tietään, sanoi
Fred.
Lamppu, jota oli muutettu paikasta toiseen, sen mukaan kuin sitä
paraiten tarvittiin, putosi lavitsalta lattialle. Onneksi se sammui
eikä särkynyt sytyttäen tulipaloa. Tulitikkumme eivät syttyneet.
Hetken hiljaisuus.
-- Nyt ei voi muuta kuin istua tai maata pimeässä ja tyytyä
kohtaloonsa, kunnes joku laivan miehistä tulee tänne. Se voi kestää,
mutta tuleehan joku viimein, sanoi Chimb.
Oli kulunut monta tuntia pimeässä, mutta koko aikana ei ollut sanottu
monta sanaa. Chimb huomautti, että yhden meistä aina oli pidettävä
vahtia, etteivät rotat hyökkäisi kimppuumme. Niitä tulikin tuon
tuostakin lastiruumasta ihan päällemme. Oli kaiken aikaa hiljaa
lattiata polkemalla peloitettava niitä. Yhden rotan, joka oli muita
rohkeampi, Fred potkaisi kuoliaaksi. Tämän vingahtaessa kuului
ruumasta rottapataljoonan vingahduksia vastaukseksi. -- Pidetään
varamme! Nämä satama- ja laivarotat ovat kostonhimoisia, sanoi Chimb.
Kuului sihinää ja hiljaista vikinää. Kerkisimme juuri nousta
seisoallemme, kun tusinan verran rottia ilmestyi ympärillemme. Nämä
kauhean iljettävät pedot kiipesivät salaman nopeudella ylös pitkin
ruumistamme. Oli täysi työ saada ne putoamaan lattialle. Kuinkahan
olisikaan käynyt, jollei yht'äkkiä olisi tullut kaksi miestä lyhdyt
kädessä ruumasta aukolle! Rotat hävisivät kuin salama.
-- Emme muistaneet sanoa teille, että täällä on noita rottapetoja.
Eivät kai ole puraisseet rikki kenenkään nenää tai korvia? Jos
joku tukkihumalainen mies makaisi täällä, niin rotat söisivät
hänet. Niillä on tapana aloittaa nenästä ja korvista. Kuulkaa
nyt, mitä meillä on sanottavaa ja kerrottavaa teille. Tämä yö on
ollut hyvin rauhaton. Ampumista on kuulunut monelta haaralta.
Laiturilla sivullamme on kävellyt partio koko yön. Se tuli tänne
vähän sen jälkeen, kun saimme teidät lastatuiksi laivaan. Eräs
upseerimies on käynyt kaksi kertaa kysymässä, onko täällä näkynyt
neljää miestä ja yhtä naista; ne ovat kapinallisia. Sitten tuli
tänne taas muuan toinen upseeri mukanaan satamamestari ja antoi
määräyksen meille samoin kuin noille kahdelle toisellekin laivalle
lähteä satamanselälle ankkuriin. Hinaaja laivan pitäisi tulla tunnin
kuluessa viemään meidät soveliaaseen paikkaan.
Meille tuotiin laivakorppuja ja säilykkeitä sekä kattilallinen teetä.
Lamppu oli kunnossa ja loisti niin kuin senaikaiset laivalamput
loistivat Kuulimme kannelta hälinää ja viimeksi kuulimme hinaustouvin
luisuvan laivan kokasta hinaajalaivaan. Muutamia komennussanoja, ja
laiva tuntui olevan irti laiturista.
-- Mennäänkö nyt hiiteen vai helvettiin? kysyi Mack Henderson,
oltuaan vaiti tuntikausia.
-- Ette te muut joudu hiittä pitemmälle, toista on minun poloisen.
Jos tänne tulee saksalainen sotalaiva, mikä on otaksuttavaa
-- niitähän aina risteilee näillä levottomilla Tyynenmeren
itärannikoilla turvaamassa Saksan alamaisia -- niin minä joudun
helvettiin, sanoi Fred.
Laiva lakkasi kulkemasta, ja ankkuri meni kovalla rytinällä
ja kolinalla pohjaan, vieden paljon kettinkiä mukanaan. Tällä
rannikolla ei ole oikeastaan mitään niemien tai saarien suojaamia
satamapaikkoja, vaan valtameri on heti edessä. Satamanselkänä on
ääretön Tyvenmeri. Eikä täällä niemien ja saarten piirittämiä
satamanselkiä tarvitakaan koska aina puhaltaa maatuuli, hiljainen
kaakkois-pasaadi. Ilma on kaunis aina. Vuodenajoista ei tiedetä
mitään, syystä ettei koskaan sada. Laivat ovat ankkurissa syvässä
vedessä, minkä vuoksi kettinkiä on ulkona noin kolme kertaa enemmän
kuin tavallisissa ankkurisatamissa.
Kului vähän aikaa, ennen kuin saimme nousta kannelle.
Hinaajalaivanhan täytyi lähteä pois ensin, muuten sen miehistö ja
luotsi olisivat nähneet meidät. Laiva oli komea parkkilaiva nimeltä
Cuxhaven, rakennettu Cuxhavenissa. Kapteeni oli ainoa saksalainen
laivassa. Upseereista ensimmäinen perämies oli skotlantilainen ja
toinen perämies australialainen. Kolmas perämies ja saksalaiset
merimiehet, joita oli puolet miehistöstä, olivat karanneet Callaossa.
Toinen puoli miehistöä, joka oli brittiläisiä, oli jäänyt laivaan.
Siis laivassa oli vain puolet välttämättömästä miesluvusta.
-- Hyvää huomenta! Kuinka olette nukkuneet? kysyi laivan kapteeni
hyvällä englannin kielellä, kun nousimme ihmisten ilmoille.
-- Ei puhuta nukkumisesta, herra kapteeni. Arvaattehan, että olemme
sotineet rottien kanssa koko yön. Mutta mitäpäs niistä, kiitämme
teitä sydämen pohjasta pelastuksestamme! Nahkamme säilyi toistaiseksi.
-- Miksi toistaiseksi? Minulla on teille ehdotus, jonka mielestäni
pitäisi tyydyttää ainakin teitä miehiä, ehkäpä myös signoritaa,
sairaanhoitajatarta. Heittäytykää levolle, kun olette peseytyneet.
Vettä, Perun vuoripuroista, meillä on viljalti.
Nukuttuamme muutaman tunnin -- kanssissahan oli seitsemän vapaata
makuusijaa -- havahduimme kuuden lasin lyömiseen. Kello oli kolme.
-- Päivälliselle! huusi kokki.
Me neljä söimme telttakatoksen alla kanssin kokkapuolella. Chimb,
joka oli nukkunut karanneen kolmannen perämiehen hytissä, aterioi
kajuutassa herrojen kanssa. Aterian päätyttyä istuimme kaikki viisi
kannella nauttien ihanasta ilmasta.
-- Mitähän se kapteeni aikoo ehdottaa meille? sanoi Chimb.
-- Ei ole vaikea arvata! Hän aikoo pyytää meitä pestautumaan
karanneiden miesten sijaan, minä sanoin.
-- Ei suinkaan minua, sanoi Chimb.
-- Kukapa tietää. Laivassa on ainakin yksi nainen.
-- Mitä sinä nyt lörpöttelet, West. Eihän täällä ole muita
saksalaisia kuin kapteeni itse, ja upseereilla ei ole lupa ottaa
vaimoansa mukaan merimatkalle, mutisivat toiset.
Kuitenkin olin nähnyt vilahdukselta nuoren naisihmisen pistävän
päänsä esiin kajuutan takaa, meidän noustessamme rotanluolasta.
-- Ei päivällispöydässä ainakaan naisihmistä esiintynyt, sanoi Chimb.
-- Kyllä täällä nyt vain on laivaan kuuluva nainen.
Istuessamme mietteissämme tuli luoksemme kapteeni kaunis nuori nainen
kainalossaan.
-- Minä olen kapteeni Franck ja tämä on tyttäreni.
Me sanoimme myös nimemme, joten esittäytyminen oli suoritettu.
-- Suostuisitteko ottamaan pestin laivaani? Kun määräys tulee,
olen valmis lähtemään johonkin guanon lastauspaikkaan ja sieltä
guano-lastissa Eurooppaan.
-- Emme tänään voi antaa teille vastausta, kapteeni, sanoin.
-- Niinpä niin. Tuumikaa asiaa, hän sanoi.
Kävelimme ympäri laivassa, joka oli todella komea ja hyvin hoidettu
alus, tutustuimme miehistöön sekä ensimmäiseen ja toiseen perämieheen
-- kolmashan oli karannut. Kaikki olivat mielestämme reilun näköisiä
ja mukavia miehiä. Kapteenin tytär Teresia tuli ujosti Chimbin luo ja
otti hänen kätensä.
-- Saanko olla ystävänne, signorita? -- Saanko minäkin olla teidän
ystävänänne? sanoi Chimb.
Molemmat tytöt menivät laivan peräpuolelle ja näkyivät vähän
ajan perästä istuvan käsikoukussa kajuutan katolla vilkkaasti
keskustellen. Ensimmäinen perämies ilmestyi keskikannelle
kalanpyydysvehje kädessään.
-- Kokki, tulepas tänne kalanperkausvehkeinesi!
-- Tulen, herra ensimmäinen perämies. Nyt alkoi kalanpyynti
ilta-ateriaa varten. Laivan sivu oli täyteen sulloutunut lentokaloja.
Nämä kalat ovat suuruudeltaan, näöltään ja maultaan samanlaisia kuin
meidän järviemme siiat, se ero vain, että evät ovat suuret kuin
linnun siivet ja on niiden taso samansuuntainen ruumiin kanssa eikä
poikittainen, kuten meidän kalojemme. Lentokalat hyppäävät vedestä
korkealle ja lentävät pitkät matkat suurien kalojen ahdistamina.
Purjehtiessa niitä ei voi pyydystää millään tavalla, vaikka niitä
ehtimiseen näkee lentävän.
Lentokalan pyydyksenä käytetään rautaristikkoa, jonka keskellä
olevaan tuppeen on kiinnitetty varsi. Vastakkaisella puolella
ristikkoa on kahdeksan väkäpiikkiä. Kalat ovat ihan lähellä
vedenpintaa vieri vieressä. Kun pyydys lasketaan omalla painollaan
kalaparveen, tarttuu sen joka väkään kala. Muutamassa minuutissa oli
tuulastettu lentokaloja riittävästi illalliseksi. Vähän loitommalla
laivan sivusta uiskenteli petokaloja. Mainittakoon niistä barakuto,
noin puolen tai koko metrin pituinen, hauen näköinen ja makuinen
petokala. Lentokalat pakkautuvat kiinni laivan sivuun, eivätkä lähde
siitä hätyyttämälläkään. Sitä vastoin petokalat ovat arkoja, eivätkä
uskalla tulla laivan sivulta ottamaan saalista.
Päivä alkoi mennä mailleen. Suuri, komea, punainen kuningatar aurinko
ei ollut enää kuin korennon korkealla äärettömyyttä muistuttavan
taivaanrannan yläpuolella. Laivan kannet oli puhdistettu. Monet
kymmenet taklaasiin johtavat, purjeiden ja raakapuiden hoitoon
ja johtoon kuuluvat köydet oli kääritty nauloihinsa. Keskikansi
oli tilava. Siinä olisi ollut tilaa vaikka tanssia franseesia.
Molemmat nuoret naiset tulivat, kädet toistensa vyötäisillä, alas
kajuutan katolta. Ylähangan puoleisessa kajuutan kulmassa heitä
vastaan tuli kapteeni, menossa peräkannelle. Tytär kuiskasi muutamia
sanoja isälle, joka katseli totisesti ja kieltävästi lapseensa.
Tytär katsahti vielä kerran, ihan kuin ohimennen, isäänsä, mitään
sanomatta. Silloin kapteeni veti suunsa hymyyn ja silitti tytön
kiharoita. Chimb toi Teresian luoksemme ja esitti meidät hänelle
meidän seisoessamme nojautuneina alahangan reilinkiä vastaan ja
katsellessamme aurinkoa, jonka alalaita juuri kosketti vettä.
Alkoi kuulua jouhisoittimien viritystä. Kajuutan katolla istuivat
kapteeni ja hänen molemmat upseerinsa. Kapteenilla oli suuri harppu
edessään, ja upseereista toisella sello ja toisella viulu. He
nousivat seisomaan ja soittivat iltarukouksen, johon laivamiehet,
lakki kädessään, ja Teresia yhtyivät. Kun viimeinen sävel oli
vaiennut, oli aurinkokin lakannut näkymästä. Pieni Chimb oli
langennut polvilleen liikutuksesta. Olihan hän Limassa ollessaan
kuullut soittoa ja laulua, ja hänellä oli itselläänkin kaunis ääni.
Mutta on sentään toista kuulla soittoa laivassa, jolla on valtameri
kaikupohjanansa. Sitten hän kai tunsi itsensä niin mitättömäksi
tuon sivistyneen tytön rinnalla. Teresia oli kyllä monin verroin
sivistyneempi, mutta niin vaatimaton ja antelias, että olisi
lahjoittanut pois enemmän kuin hänellä olikaan. Vähässä ajassa
Chimb oli tutustunut kapteenin tyttäreen. Teresia auttoi uuden
ystävättärensä kajuuttaan saamaan virvoitusta ja lohdutusta.
Kaakkoispasaadi, joka täällä korkeiden vuorten suojassa oli heikko,
oli nyt vastoin tavallisuutta tyyntynyt. Yökin jo lähestyi. Suurimmat
tähdet saattoi jo erottaa taivaalta. Me pakolaiset olimme ensin
päättäneet mennä aikaisin levolle, mutta emmehän mekään olleet
puusta tehtyjä, vaikka olimmekin hiljan olleet "vetäjinä", sen
jälkeen istuneet arestissa, ja viime yön viettäneet rottahelvetissä.
Tähtiyö Andeilla on suurenmoinen, mutta täällä vetten päällä se on
jumalallinen. Päätimme siis viipyä taivaan alla muutaman tunnin
iltayöstä. Kapteeni antoi meille luvan oleskella kajuutan katolla.
Chimb oli ottanut laivan prinsessan paksun huivin hartioilleen, mutta
heitti sen pian pois, sillä täällä oli yö lämmin, eikä kuten Andeilla
väliin hyvinkin viileä.
Etelä-Amerikan länsiranta on lämmin, mutta itäranta, jota vastaan
pasaadi puhaltaa, on viileä. Teresia oli pujahtanut kajuuttaan, joten
Charles ja minä jouduimme istumaan molemmin puolin Chimbiä. Tähtien
luku lisääntyi nopeasti. Etelässä matalalla näkyi komea etelänristi,
Crux australis, johon kuuluu yksi ensi luokan, kaksi toisen luokan,
yksi kolmannen ja yksi neljännen luokan tähti. Mainittu ryhmä ei
näykään tänne sen korkeammalta, koska se on Circum Polaris. Callao
sijaitsee 12°4' eteläistä leveyttä ja 77°14' läntistä pituutta.
Kuta eteläisemmällä leveysasteella ollaan, sitä korkeammalla on
etelänristi. Oli suurenmoista istua ankkurissa olevan laivan kannella
ja katsella Tyynenmeren, maailman suurimman valtameren, avonaiselle
selälle.
-- Tämä hetki on suurimpia elämässäni. Vähät menneistä
koiranpäivistä! Tämä korvaa moninkertaisesti kaikki!
-- Ei minulla tällä kertaa ole mitään halua Englantiin, sanoi Charles.
Samassa tuli laivan prinsessa ja otti Charlesin paikan, mutta hän ei
pitänyt sitä kauan.
-- Tulin vain sanomaan hyvää yötä. Tuletko kanssani, Chimb, vai
jäätkö kannelle?
-- Luulen, että saamme maanjäristyksen tänä yönä. Minua niin
painostaa. Ei ole vallan monta vuotta siitä, kun maanjäristyksen
yhteydessä suuri hyökyaalto vei laivat tältä kohdalta Callaon
torille, sanoi Chimb.
Menimme kuitenkin muut paitsi vahti viimein nukkumaan.
-- Earth quake (maanjäristys)! kuului monesta suusta samalla kertaa.
Ennen kuin kuulin tuon sanan, oli minussa hirveä vaiva. En tietänyt,
mikä minun oikein oli, mutta mielestäni koko ruumistani tärisytti,
ja olin tukehtumaisillani. Menin muiden kanssa heti ulos kannelle.
Laivan peräpuolelta kuului myös "earth quake". Kaikki seisoivat ja
katselivat toisiaan. Laiva tärisi ja mastot ja tangot sekä koko
taklaasi vapisivat niin, että luultiin niiden putoavan alas.
-- Kapteeni! Pistäkää ulos kaikki kettinki molemmille ankkureille,
huusi Mack Henderson.
Kaikki miehet ja naiset kiirehtivät kokkapuolelle. Toiset nostivat
ruumasta kettinkiä ja toiset pistivät sitä ulos. Salamoita iski
kaiken aikaa. Ei tarvinnut puuhata pimeässä. Tuon tuostakin tuli
aalto ja nosti laivan kokkaa. Tunsimme, miten ankkurit kyntivät
pohjaa. Mutta tunsimme myös, kuinka ne viimein tarttuivat kiinni.
Nyt ei pelätty niin paljon "torille" joutumista, jos vain kettingit
kestäisivät. Mutta voisivathan ne katketakin.
Kettingit kestivät. Me emme joutuneet torille, emmekä edes rantaan.
-- Mack Henderson! kuului kapteeni huutavan.
-- Täällä! vastasi Mack.
-- Kiitos teille! Te meidät pelastitte.
-- Kiittäkää tuota noin, hän meidät pelasti. Hän kuiskasi minulle:
"Entä ankkurikettingit, eikös niitä pidennetä."
-- Signorita Lauricocha! Kiitos teille! huusi kapteeni.
-- Muistelin kuulleeni sanottavan laivoista, jotka suuressa
järistyksessä joutuivat torille, etteivät ne olleet laskeneet
tarpeeksi kettinkiä, sanoi Chimb.
Päivän valjettua huomasimme kaikkien laivojen ajautuneen jonkin
verran rantaan päin. Ainoastaan yksi kuunari oli suuremmitta
vammoitta ajautunut rantaan. Mainittakoon, että nousu- ja pakoveden
erotus tällä rannikolla on suurimpia mitä tiedetään, nimittäin noin
neljäkymmentä jalkaa.
Iltapäivällä ankkuroi Callaon satamanselälle saksalainen sotalaiva.
Fred oli jo kaukaa nähnyt Saksan sotalipun mutta luuli laivan
laskevan ankkurinsa etäälle meistä. Laiva ankkuroikin Cuxhavenin
viereen.
-- Johan minut perii Saksan saatana! Tuo näyttää ihan tulleen minua
ottamaan, sanoi Fred. Me lohdutimme ystäväämme.
-- Kuka sinut täällä tuntee? Ole ihan huoletta, sanoimme.
Cuxhavenin lippu nostettiin tervehdykseksi Saksan sotalaivalle, kuten
asetus määrää. Vähän ajan kuluttua laski sotalaivasta vene Cuxhavenia
kohti. Ennätettiin tuskin saada paraatirappu paikoilleen, kun vene jo
oli sivullamme.
-- Onko täällä kapina? kysyi sotalaivan ensimmäinen upseeri.
-- On, vastasi kapteeni Franck.
-- Kuinka kauan sitä on kestänyt?
-- Neljä päivää, vastasi Franck.
-- Olemme matkalla San Franciscoon, mutta poikkesimme tänne, koska
ajat ovat kuukausia sitten täällä päin näyttäneet levottomilta.
Eihän meillä ole mitään tekemistä Etelä-Amerikan pikkuvaltioiden
kanssa. Tapelkoot, milloin tahtovat. Mutta meidän velvollisuutemme
on sekaantua leikkiin, jos kansalaisillamme on hätää täällä, sanoi
upseeri.
-- Ettekö suvaitse nousta laivaan, sanoi kapteeni.
-- Minulla ei ole määräystä siihen. Kai muistatte tehdä
vastavierailun?
-- Kyllä tiedän velvollisuuteni, vastasi kapteeni Franck.
Kapteeni Franck kävi sotalaivassa vastavierailulla. Hän kertoi sen
viipyvän Callaossa kapinan päättymiseen saakka. Tämän kuultuaan sanoi
Fred aikovansa hävitä Cuxhavenista heti sopivan tilaisuuden ilmetessä.
-- Ei semmoista tilaisuutta voi tulla. Sotalaivasta pidetään silmällä
kaikkea, mikä tapahtuu tässä laivassa ja koko satamassa. Parasta
on, että ilmoitamme Cuxhavenin kapteenille, miten asianlaita on ja
pyydämme hänen suojelustaan, jos vaara näkyy uhkaavan. Teidän on
pysyteltävä näkymättömissä, sanoi Chimb.
-- Kyllä minun on lähdettävä, ehkä jo ensi yönä, kun nousuvesi on
korkeimmillaan. Otan yhden noista korkkipoijuista, ne näkyvät olevan
käyttökuntoisia kaikki. Nousuvesi suuntautuu tuota metsänrajaa
kohti tuolla. Ei tällä rannikolla yleensä ole haikaloja. En ole
ainakaan nähnyt ainoatakaan. On mahdollista, että joudun surman
suuhun pakomatkallani, mutta parempi sekin kuin joutua isänmaani
säälimättömiin rautakouriin. Entä sitten häpeä, jonka isäni saisi
kärsiä, jos asiasta puhuttaisiin sanomalehdissä. Kukapa takaa,
ettei tuo sotalaivan päällikkö isänmaallisessa innossaan pane minua
riippumaan raakapuun nokkaan toisille varoitukseksi, sanoi Fred.
Äänettömyys vallitsi vähän aikaa. Sitten sanoi Mack:
-- Kuulin soutumatkalla sotalaivaan, sillä välin kun Cuxhavenin
kapteeni oli vastavierailullaan, että sotalaivalta puuttui useita
miehiä. He olivat karanneet Montevideossa. Kuulin myös, että oli
aikomus matkan varrella ottaa väliaikaisesti uusia miehiä, jos
semmoisia oli saatavissa. Kaksi miestä, jotka laivan ulkopuolella
olivat maalaushommissa, kertoivat tästä toisilleen.
-- Jos asiat ovat kuten Mack nyt on kertonut, on parasta, että me
kaikki turvaudumme pelastuspoijuihin ensi puoliyön aikana. Onhan
hyvin mahdollista, että sotalaiva ottaa meidät lainaksi toistaiseksi,
sanoin minä.
-- Sitäpä näyttää, ettei täällä ole viipymistä, sanoi Chimb.
-- Mitä varten meidän tarvitsee uimalla paeta? Voihan kapteeni pistää
meidät veneellä maihin, sanoi Charley.
-- Ei kapteeni siihen suostu, ja jos suostuisikin, niin venematka
yölläkin on vaarallinen. Vene on suuri esine, jonka maavahdit
huomaavat, ja sitä paitsi kuuluu airojen loiske ja kolina, sanoin
minä.
Teresia tuli ja vei Chimbin perän puolelle. He kävelivät edes
takaisin ja keskustelivat kiivaasti. Sitten kiersi Teresia kätensä
Chimbin kaulaan ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten ja rupesi
ääneensä itkemään.
-- Jos sinä lähdet pois, ei minulla ole ketään ystävää. Olla laivassa
näkemättä muita kuin miehiä, taivasta, vettä, kaunista ilmaa ja
myrskyä laivan ollessa satamissa, tai keinua aalloilla purjehduksen
aikana. Ei, minä tulen hulluksi.
-- Eihän sinun tarvitse olla merillä. Jää kotimaahasi, vastasi Chimb.
Onhan sinulla kai ystäviä siellä.
-- Ei minulla ole ystäviä Euroopassa, eikä minun kotimaanikaan ole
Euroopassa, se on Peru.
-- Vai Peru, sanoi Chimb. Kuinka tuo kapteeni, jota niin rakastat ja
joka näkyy rakastavan sinua, on joutunut sinun isäksesi?
-- Asia on yksinkertainen. Isäni oli Valparaisosta kotoisin olevan
chileläisen höyrylaivan perämies. Laiva, joka kuljetti sekä
matkustajia että tavaraa, kulki Valparaison ja Callaon väliä, joka
silloin oli vain Liman satama, eikä mikään kaupunki. Limassa isäni
tutustui ja rakastui äitiini. He menivät naimisiin. Äitini ja minä
asuimme ensin Limassa, mutta sitten muutimme Valparaisoon. Äitini
kuoleman jälkeen -- olin silloin kolmen vanha isäni, joka oli saanut
kapteenin paikan saksalaisessa laivassa, vei minut Hampuriin. Siellä
kävin koulua ja kasvoin seitsemäntoista vuotiaaksi. Nyt olen pari
vuotta kuljeskellut isäni kanssa meriä. Isäni ei tule toimeen ilman
minua. Hän on varakkaan puoleinen -- tämä laiva muun muassa on hänen
omansa -- ja sanoo olevansa onnellinen minun ollessani hänen luonaan.
Hän opettaa minulle meritiedettä loma-aikoina, ja loma-aikojahan
hänellä on runsaasti. Myöskin hän on opettanut minulle soittoa --
viulua ja huilua. Isäni on ottanut laivaansa upseereiksi etupäässä
soitannollisia miehiä. Vieläpä miehistökin rakastaa ja harrastaa
soittoa ja laulua.
-- Siinä suhteessahan minä ja neljä toveriani olisimme mahdottomia
tässä laivassa.
-- Cuxhaven hoi! kuului laivan sivulta. Sotalaivan vene, joka oli
menossa kaupunkiin, hiljensi sivuuttaessaan meidät.
-- Onko laivassanne ketään muita kuin saksalaisia?
-- Cuxhavenissa ei ole muita saksalaisia kuin kapteeni ja hänen
tyttärensä, ja miehistöstä on osa karannut, joten Cuxhaven ei ole
purjehduskuntoinen ennen kuin miehistö on täysilukuinen, vastasi
ensimmäinen perämies.
Laivan kapteeni tuli keskikannelle ja sanoi:
-- Minä luulen, että sotalaivan päällystö etsii miehiä niiden
tilalle, jotka siitä karkasivat Montevideossa. On mahdollista, että
se aikoo ottaa muutaman minulta, luultavasti jonkun teistä tai teidät
kaikki. Sen vuoksi neuvon teitä lähtemään täältä ennen kuin tuo
vene palaa. Koettakaa piilotella, kunnes kapina on ohi. Ei se monta
päivää enää voi kestää. Kun näette sotalaivan lähteneen, niin tulkaa
takaisin, jos haluatte.
Charley sanoi:
-- Kiitos teille, kapteeni. Ehdotuksenne on hyvä. Onhan mahdollista,
ettei rautatien rakennustyötä jatketa tällä kertaa valtiollisten
rettelöiden vuoksi. Kenties sotakin kohta syttyy Perun ja Chilen
välillä. Lähden sen vuoksi mielelläni laivallanne vanhaan Eurooppaan.
En ole merimies, mutta voinhan aina jotakin toimittaa.
-- Me toverit lähdemme siis kaikki, minä sanoin.
-- Ja luonnollisesti minä myös, sanoi Chimb.
-- Et sinä mihinkään saa lähteä, huusi Teresia.
-- Eihän teidän ole pakko lähteä. Te voitte tulla meidän kanssamme ja
muuttaa Eurooppaan, sivistyneisiin oloihin, sanoi kapteeni.
-- Paljon on asioita ja seikkoja, jotka minua pidättävät: Isänmaani,
isäni ja äitini, Victoria regia Lauricochan rannalla, -- ja entä nämä
toverit, joita rakastan ehkä enemmän kuin mitään muuta maailmassa!
Kuinka he voivat tulla toimeen ilman minua?
-- Etkö siis lainkaan välitä minusta, ja minä kun luulin saaneeni
sinusta ikuisen ystävän! Voi Chimb, älä jätä minua, tunnen itseni
niin yksinäiseksi ja juurettomaksi tällä laivalla!
-- Olin erehtynyt, kun luulin sinun vain kohteliaisuussyistä
osoittavan ystävyyttä vierasmaalaista kohtaan. Mutta nythän muistan,
ettet olekaan vieras näillä rannoilla. Äitisihän on täkäläisiä.
Toivon, että tapaamme joskus, mutta nyt meidän on erottava. Jumalan
ja esi-isieni Suuren Hengen avulla tulen luoksesi niin pian kuin
pääsen.