Tammikuun 5:tenä päivänä sai prikaatti käskyn marssia Tsorluun, jonne
iso trossikin, jonka jätimme Radomirtsan kylään pohjoispuolella
Balkania ja jota emme sen koommin olleet nähneet, käskettiin saapua.
Tsorlu on pieni kreikkalais-bulgarialainen, jotenkin hyvin rakennettu
kauppala, josta muuten ei ole juuri mitään sanomista. Pataljoonan oltua
täällä muutaman päivän, saapui trossi, ja sen mukana Suomesta
sotamiehille lähetetyt lämpöiset vaatteet [niinkuin lukija ehkä
muistaa, saivat upseerit osansa jo Tirnovassa, bulgarialaisessa
maakylässä], joista emme kuitenkaan nyt enään paljoa hyötyä saaneet,
sillä me olimme jo aikaa astuneet Turkin maan lämpöisessä vyöhykkeessä.
Kuitenkin tervehdittiin saamiamme tavaroita ilolla, sillä niissä näimme
Suomen kansan rakkauden ja osanottavaisuuden niitä kohtaan, jotka
Suomen sotakunniaa kannattivat.
Tsorlussa viivyimme noin parin viikon päivät. Yhtäkkiä saimme käskyn
marssia Silivriin, jonne lähdimmekin 20 päivänä helmikuuta. Samana
päivänä pimeässä ehdimme Marmora-meren rannalle. Ihmeellisen
helpoittava ja miellyttävä tunne valtasi meitä; me pidimme tuon meren
ikäänkuin avaimena, joka avaisi meille tien kotiin. Vielä seuraavana
päivänä oli ihastus yhtä innokas. Kutsjukin kylän luona käy tie erään
pitkän ja kapean lahdelman poikki, jonka ylitse on rakennettu
iso silta. Tätä siltaa vartioitsivat turkkilaiset, mutta kun
ylipäällikkömme oli päättänyt, että rauha tehtäisiin Konstantinopolin
muurien vieressä, asetti hän kaiken tänne kokoontuneen sotavoimansa
vastapäätä turkkilaisia, jotka niinikään toisella puolen lahdelmaa
olivat taisteluasemassa. Sitten laitettiin lähettiläs turkkilaisten
puolelle vaatimaan, että venäläiset saisivat estämättä astua sillan
ylitse. Me näimme hänen valkeine lippunensa katoovan vihollisen
keskelle ja ison aikaa kului ennenkuin hän sieltä palasi. Mutta tuskin
oli hän ehtinyt takaisin, ennenkuin näimme erään ylhäisen sotaherran
seurueensa kanssa ratsastavan pitkin turkkilaisten riviä, jotka heti
sen jälkeen vetäyivät takaisin. Wenäläiset astuivat heti sillan ylitse
kylään, jossa kaikkialla oli turkkilaista sotaväkeä uteliaasti
katsellen meitä; sen jälkeen annettiin meille yöpaikka Kalatarian
kylässä. Kun jo olimme olleet hetken aikaa kylässä, tuli sinne
turkkilaista jalkaväkeä etuvartiolta aimo joukko. Seuraavana päivänä
piti H.K. K:tensa Ylipäällikkö, joka myöskin edellisenä päivänä oli
tullut kylään, paraatin kaikkien joukkojen kanssa, toivotti heitä
tervetulleiksi ja käski majoittaa heitä läheisiin kyliin. Toisen
tarkk'ampujapataljoonan kanssa annettiin meille majoitus-paikaksi
Florio-Tsekmedjen maatalo meren rannalla, lähellä rautatien asemaa.
Vaikka emme sitä silloin vielä tietäneet, sopinee kuitenkin sanoa, että
nyt oli sota loppunut, sillä nyt enään ei meitä viety vihollista
vastaan sotimaan, vaikka tosin etuvartiota tehtiin julkiseen
rauhantekoon saakka.