Aumolan aitassa seisoi ruumiinarkku kannetonna (siellä ei ollut rottia
eikä hiiriä) ja kaikki, jotka pyysivät, saivat nähdä vainajaa. Useita
köyhiä saapui aitan ovelle vielä viime kertaa näkemään tuota
armelijasta emäntää. Tämä näky hyvin ilahutti Esaa. Enemmän ja enemmän
hälvenivät Helenan heikkoudet hänen mielestään ja yhä kirkkaampana
hymyili häntä vastaan vainajan kuva haudan toiselta puolen.
Samassa kun suru Helenan kohtalon johdosta valtasi Valpurin, alkoi
hänessä herätä kaikenlaisia outoja ajatuksia ja tunteita sen johdosta,
että hän nyt oli vapaa liitostaan Hannun kanssa. Löytyipä toinenkin
kertomuksemme henkilöistä, jonka ajatukset ja toiveet jotenkin
muuttuivat, hänen kuullessaan uutisen puretusta kihlauksesta. Niinkuin
lukija arvaa, tämä henkilö oli Juho.
Vastustamaton voima veti nyt hänet Aumolaan. Mitä hän saisi asiaksi?
Katsoa ruumista? Olipa se asia niin ja näin. Tarjoutua auttamaan
peijaishommissa? Vielä huonommin. Tai pyytää lainaksi jotakin kirjaa
tai sanomalehtiä? -- Hm! -- Ja samassa mainita, noin sivumennen, että
aika oli tuntunut ikävältä? Sopikohan tuota ilmoittaa? -- Pääasia oli,
että lähteä piti.
Juho juoksi mökkiinsä, sillä hän oli maannut ruohokossa lähellä kotiaan
ja rupesi siistimään itseään.
"No -- oh?" kysyi hänen äitinsä, joka puhui harvaan ja ikäänkuin
korottamalla joka tavuun. "Mihin nyt?"
"Aumolaan", vastasi Juho niin välinpitämättömästi kuin mahdollista.
"Aumolaan!" kertoi Josefina -- niin oli Juhon äidin nimi. "Se ylpeyden
pesä, jossa sinun jo piennä kiellettiin käymästä! Kyllä siinä
toisenviikollisessa käynnissäsikin olisi jo kyllin".
"Minulla on sinne asiaa", sanoi Juho, "ja minä ai'on nyt mennä sinne".
Viime sanat lausuttiin erittäin painolla.
Nyt Juho riensi ulos ovesta ja oli menemäisillään päätään myöten, niin
kiiru oli hänellä.
Mikä oli syynä siihen, että Juho nyt oli paljoa epäilevämpi
liikunnossaan ja ajatuksissaan, kuin silloin, jolloin hän viimme kerran
oli käynyt Aumolassa? Se oli toivo, joka nyt oli herännyt hänen
rinnassaan, toivo, saada mahdollisesti omakseen lapsuutensa tuttavan.
Ja toisaalta epäilys, olisiko mahdollisesti joku muu pitäjään nuorista
miehistä siinä suhteessa etukynnessä.
Tultuaan pihalle näki Juho pirtintakaisessa kamarin akkunassa Valpurin
suopeat kasvot. Nuori neitonen on aina viehättävä akkunassa. Juho
tunsi, kuinka hänen vasemmassa rintapuoliskossaan jonkunmoinen
mullistus tapahtui tämän nä'yn johdosta.
Hän hengähti syvään, sillä oli ikäänkuin ilmaa olisi puuttunut hänen
keuhkoiltaan, laski sitte oikean kätensä lukon päälle, väänsi sitä, ja
oli kohta kulkenut läpi pirtin kamariin.
Juho oli usein yksinäisyydessään ajatellut, mitä kauniita puheita hän
pitäisi nuoren tytön edessä, johon hän rakastuisi, kuinka hänen
puheensa sujuisi erinomaisesti ja kuinka kaikki asianhaarat olisivat
taipuvaiset edistämään hänen luvallista yritystään.
Ja nyt, kun hän seisoi Valpurin edessä, ei ollut ajattelemistakaan
pitää mitään puheita, vaan mikä pahempi, hän ei saanut sanaakaan
suustaan pitkään aikaan. Hän olisi mieluisemmin tahtonut musertua
koneen rattaiden välissä kuin esiintyä tämmöisenä töllerönä.
"Onko isäsi kotona?" kysyi hän vihdoin ja katui kohta kysyneensä niin
tyhmästi, kosk'ei hänellä ollut asiaa Esalle.
"Hän tulee kohta", virkkoi Valpuri ja katsoi ylös ompelutyöstään.
Ei hän muistanut käskeä Juhoa istumaankaan, vaan tämä istui toki
käskemättä.
Kumpikin oli tytymätön ja istui ääneti. Hetki kului hetken perästä ja
kumpikin luki mielikarvauden ja mieltymyksen sekaisilla tunteilla
kiitäviä silmänräpäyksiä, mieltymys salaisen aavistuksen johdosta, että
toisen tuskat ja toivot olivat toisenkin.
Vihdoin Juho lopetti äänettömyyden. "Pyytäisin jotakin kirjaa täältä
lainaksi -- aika kuluu hupaisemmin kirjan ääressä".
"Katsele tuolta kirjahyllyltä", sanoi Valpuri, "ja valitse".
Juho silmäili kirjoja ja otti yhden.
"Yhden vaan", sanoi Valpuri. "Etkö halua useampia?"
Samassa hän tuli ajatelleeksi, että Juho pikemmin tulisi vaihtamaan
kirjoja, kun vaan yhden otti ja oli jotenkin tytymätön kysymykseensä.
"En ehkä kerkeä enempää lukea, sillä minun tulee kohta palata
työasemalleni", virkkoi Juho.
"Niinkö vähän aikaa täällä saat eli -- haluat viipyä?" virkkoi Valpuri,
katsellen alas ompeluunsa.
"Kun lähdin tänne, arvelin sen ajan olevan kyllin pitkän. Olisihan
tehtaan isäntä suonut minulle enemmänkin loma-aikaa, kun olisin
arvannut pyytää".
"Ja milloin vasta tulet tänne -- kotiisi käymään?" virkkoi Valpuri,
luoden silmänsä Juhoon. "Äidillesi varmaanki tulee hyvin ikävä,
niinkuin hänellä on ollut ennenkin".
"Hänelle tulee kyllä ikävä minua", sanoi Juho. -- "On se kuitenki
lohdutus, (niin itsekäs on ihminen), että joku meitä ikävöipi". Hetken
päästä hän virkkoi: "Oletko sinä, Valpuri, koskaan ketään ikävöinyt?"
"En juuri".
"Et Hannuakaan?"
"Hän ei ollut minusta niin kauan erotettukaan, että häntä olisin
kerennyt ikävöidä".
"Kerennyt", sanoi Juho elävästi. -- "Niin, niin, minä ymmärrän. --
Kummallinen tunne on ikävä. Ikävöidä ei voine aina samalla tavalla.
Toivoton ikävä lie kauhein tuska mikä löytyy, vaan toivova ikävä -- kun
tiedetään tai uskotaan että se, jota ikävöimme, myös meitä ikävöipi, --
se lienee suloinen tuska".
Nyt kuului askeleita pirtistä ja kohta astui Esa sisään. Väsyneen
näköisenä hän heittäytyi tuolille.
"Voipiko isä pahoin?" kysyi Valpuri katsoen levottomasti Esaan.
"Minäkö? En", vastasi Esa, ikäänkuin heräten mietteistään.
"Ajattelinhan vaan mennyttä aikaa. -- Mutta nyt tahdon ajatella
tulevaisuutta, kun teidät näen, sillä nuoruus herättää ajatuksia
tulevaisuudesta".
Esa rupesi nyt Juhon kanssa puhelemaan kaikenlaisista asioista.
Ommellessaan kuunteli Valpuri joka sanan ja katsahti silloin tällöin
isäänsä ja nuoreen mieheen. Eivätkä Juhonkaan silmäykset olleet
mielihyvällä viipymättä nuoren neitosen suopeasta muodosta.
Kun kohta alkoi olla puolisen aika, jätti Juho hyvästin Esalle ja
Valpurille ja edellinen kehoitti sanalla, jälkimäinen jollakin
sanomattomalla tavalla, (jonka ainoastaan asianomaiset ymmärtävät), "ei
unhottaa" naapuritaloa. Unhottaa! Montakohan vuorokauden 86,400
sekunnista hän voi olla ajattelematta Aumolaa? Unissakin hänen
ajatuksensa enin siellä asuivat tästä lähtien.