Kello kolme jälkeen puolenpäivän nähtiin Aumolan akkunoista savakan,
keltainen reki perässään, lähenevän taloa. Pilveiset tulivat näin
hyvään aikaan, että hyvissä ajoin kerittäisiin nimipäiville, jotka,
niinkuin kaikenlaiset ajan vietot maalla, alkoivat paljoa varemmin kuin
kaupungissa.
Kello 1/2 4 lähti Aumolan kartanolta kaksi hevosta alas joelle. Keli
oli oivallinen. Kun puoli tuntia oli ajettu, käännyttiin maalle ja
kohottiin korkeaa mäkeä nimismiehen taloon. Kolme pikku Pilveistä oli
jo vieraiden re'issä saapuneet nimipäivätaloon ennen vanhempiaan.
Kohtelias nimismies, pitkäletkuinen piippu hampaissa, tuli avopäin
pihalle vieraita vastaanottamaan. Kohta ilmestyi myös nimismiehen
lihava rouva vastaanottaman tulijoita. Kun tultiin sisälle, nähtiin
salissa jo moniaita vieraita ja nimismiehen poika Herpertti, joka oli
kotona käymässä pääsiäisluvalla, koska sinä vuonna pääsiäinen oli niin
varhain kuin olla voi. Hän oli lyseolainen, viidennellä luokalla.
Tyttäret Josefina, Selma, Emma ja Martta seisoivat myös salissa,
odotellen tuttaviaan isänsä nimipäiville.
Vieraita saapui ehtimiseen. Pastori Fidén, tunnettu hajamielisyydestään
ja oivallisesta musiikkitaidostaan, tuli vaimonsa ja lastensa kera. Hän
oli Aumolan peijaisten aikana sairastanut. Hänen vanhin tyttärensä,
Maria, oli kaunis ja iloinen tyttö, joka oli sytyttänyt Herpertin
sydämmessä liekin, "joka ei koskaan sammuisi" (Herpertin lausunnon
mukaan). Tämän neitosen kunniaksi oli Herpertti tunteittensa
ahdistuksesta kirjoittanut neljä runopätkää ja yhden suorasanaisen
kappaleen, joista hän tulen jumalalle oli uhrannut ensimainitut, jota
hän sitten katui, kun hän, tarkemmin mietittyään, ei halunnut lähestyä
neitosta suorasanaisella kirjoituksella.
Kohta saapui myös rovasti rouvineen ja lapsineen sekä Torvelan ja
Luopion perhe.
Miehenpuoliset vieraat asettuivat nyt toiseen kamariin ja
vaimonpuoliset toiseen. Nuoriso jäi saliin, jossa pastorin Mari lauloi
pianon säestäessä erään romansin, joka pakoitti Herpertin menemään ulos
laulun jälestä; siellä hän vannoi kalliin valan, jonka ainoastaan
ulkohuoneet kuulivat: elää -- tai -- jos tarvittiin -- kuolla Marin
edestä.
Herrain kamarissa selitteli nimismies, kuinka eräs Pietarilainen oli
käynyt Priapusta katsomassa ja tarjonnut siitä 1,500 markkaa. Nimismies
oli vakuutettu, että venäläinen kohottaisi vielä 300, niin hän möisi
rakkaan hevosensa, jota hän rakasti kuin omaa lastansa.
Tähän Pilveisen Tapani huomautti, että hevosta voi rakastaa enemmänki
kuin ihmistä, johon lauseesen nimismies suuresti mieltyi.
Sill'aikaa kun näitä kysymyksiä keskusteltiin miehenpuolien joukossa,
oli vaimoihmisten puhe kääntynyt tolalle, joka paljoa lähemmin kuuluu
aineesemme.
"Elsilässä käydessäni kuulin puhuttavan tapauksesta, joka on niin
kummallinen, etten koskaan ole kuullut mitään sen kaltaista", sanoi
nimismiehen rouva.
"No mitä sitten?" kysyivät useat.
"Sanotaan Takalon Elsan olleen hävittömän Aumolan emännälle. Mutta
siinä ehkä ei ole perääkään. Vaan mitä sanoo Aumolan emäntä?"
"Kertokaa ensin mitä olette kuulleet, niin minä sanon, kuinka suuri osa
siitä on totta", sanoi Helena terävänlaisesti.
"Jos joku mulle sanoisi niinkuin Takalon Elsan sanotaan puhuneen
teille, Helena; jos joku sanoisi: 'Herpertti ei ole lapsesi', niin minä
merkitseisin hänen, joka niin sanoisi, että elinaikansa muistaisi",
virkkoi nimismiehen rouva.
"Ettäkö Valpuri ei olisi Helenan lapsi!" sanoi Luopion emäntä, joka
juuri miehensä kanssa saapui vieraiksi. "No, Herran nimessä: kenenkä
lapsi hän sitte olisi?"
"Tietysti lesken", sanoi nimismiehen rouva, "jos leskeä uskotaan".
"Jonka lapsen metsänpedot veivät", virkkoi Luopion emäntä.
"Mitä te horisette?" sanoi nyt rovastin rouva. "Kaikkia te viitsitte
puhua, Leskihän on vähän nöyräpäinen ja semmoisen väitteet eivät paljon
merkitse".
"Hän on hyvin selväjärkinen, silloin kun minun kanssani puhuu", virkkoi
kiihkeästi Luopion emäntä, joka pelkäsi, että tämä jännittävä huhu
raukeaisi sikseen. "Onko emäntä häntä puhutellut?" kysyi nimismiehen
rouva hiljaa. "Valitettavasti en ole saanut häntä tavata", virkkoi
hiljaa Luopion emäntä. "Mutta kuulkaamme, mitä Helena sanoo", hän
lisäsi ääneen.
"Niin, Helena kyllä voipi selittää asian", virkkoi nimismiehen rouva.
"Parasta on, että tuommoiset juorut saadaan selville".
Kaikkien silmät kääntyivät Helenaan, joka kokosi kaiken voimansa, ettei
näyttäisi levottomalta. Hän lausui nyt:
"Joka haluaa uskoa lesken puheita, hän niitä uskokoon. Meidän
talosta on leski kahdesti ajettu pois ja toisella kerralla hän oli
säikäyttämäisillään Valpurin kuoliaaksi ja käytti itsensä kuin hullu.
Semmoisen puheet pysykööt arvossaan ja vaativat vähintäänki jotain
todistamista, jos mieli niitä korviin ottaa".
"Aivan niin minäki sanon", virkkoi rovastin rouva. "Todistakoon leski
puheensa ensin, sitten häntä voidaan kuulla".
Esa, joka oli kuullut puheen loppuosan, tuli ovelle ja sanoi: "Lesken
puheisin ei ole ensinkään luottamista. Minä pidän suorastaan
loukkauksena, että vaimoni kunniaa epäillään".
"Tietysti ei epäilläkään", huudahti Luopion emäntä ja nimismiehen rouva
myös vakuutti, että kysymys oli nostettu juuri sitä varten, että
puhdistettaisiin Helena kaikesta epäluulosta.
Esan välitys oli toiselta puolen Helenasta hyvin mieleen, toiselta
puolen se taas veti toisessa kamarissa olevien huomion asiaan, jota ei
Helena olisi suonut.
Kaikeksi onneksi nyt salissa syntyi melu, koska siellä, rinkitanssia
tanssiessa, muuan pariskunta lankesi lattialle.
Tämän tapauksen jälestä pastorin Mari meni kamariin ja kumarsi
Tapanille, joka täten tuli vedetyksi tanssin kuiluihin. Sofia kohta
huomasi, että miehensä oli joutunut nuorten pariin, vaan luuli hänen
sinne käskemättä menneen, josta hänen levottomuutensa lisääntyi.
Tyttäret, jotka tunsivat Pilveisten kotielämän, osoittivat
ilkeyksillään Tapanille mitä suurinta kohteliaisuutta ja Sofia päätti
kohta että Tapani saisi kuulla kotiripityksen kaiken tämän johdosta,
johon hän oli niin syytön. Tavallinen kohteliaisuus esti nyt kamareissa
olevia jatkamasta arveluitaan lapsen ryöstön suhteen. Vaan Helenan
sydän tunsi kipeästi, että hän tuskin oli voinut täydellisesti
puhdistaa itsensä läsnäolevien silmissä. Koko sen illan huvi oli jäänyt
häneltä tarkkaamatta ja hän toivoi pääsevänsä rauhaan omaistensa luo.
Kun vihdoin nuoriso oli kerennyt illan kaikki lystit läpi, ruvettiin
hyvästiä jättämään. Suurella mielenkarvaudella ajatteli Herpertti, että
tuskin koko pääsiäisluvalla enään oltaisiin näin lukuisasti yhdessä,
vaan hän lohdutteli itseään sillä, että hän kyllä liikkuisi muutamissa
paikoin, joissa joku toinenki liikkuisi.
Kohta kajahteli kulkusten ja tiukujen helinä kevät-yön hiljaisuudessa
ja tunnin parin kuluttua olivat melkein kaikki sinä iltana ko'ossa
olleet vaipuneet unen helmoihin.
Tultuaan kotia sulki Helena Valpurin rintaansa vasten, ikäänkuin
peljäten, että tämä häneltä temmattaisiin pois.
"Sinulla on varmaanki, lapseni, ollut rattoisa ilta", sanoi Helena, "ja
siinä tapauksessa minäki olen tyytyväinen, sillä sun ilosi on myös
minun iloni".
"Rakas äiti", sanoi Valpuri. "Parhaiten viihdyn minä kotona isän ja
äidin seurassa".
"Kiitetty ole Jumala, joka minulle olet suonut niin onnellisen kodin",
lausui Helena sydämensä syvyydestä.
Valpurin vastauksessa äidilleen ei ollut mitään teeskentelemistä,
johon nuori neito ei ensinkään ollut tottunut. Se vastaus
yksinkertaisuudessaan ilmoitti paljon; se ilmoitti, että nuorta sydäntä
on vaikea taivuttaa rakastamaan jotaki määrättyä henkilöä, vaikka
semmoinen taipuminen vanhemmissa ihmisissä, joissa järki suureksi
osaksi voi hallita sydäntä, ei ole juuri harvinainen.