Neito rupesi astumaan. Leski juoksi hänen eteensä, sulki hänet
innokkaasti rintaansa vasten ja huusi epätoivon ja ihastuksen
sekaisilla tunteilla: "Sinä olet minun -- minun -- minun!"
Katsoessaan lesken hehkuvia silmiä ja tuntien hänen kuumeellisen
syleilyksensä, säikähti Valpuri ja rupesi huutamaan sekä riisti itsensä
irti. Samassa Helena huusi talon portilta: "Joudu, joudu Valpuri, hän
on hullu, tuo vaimo!"
Valpuri juoksi ylös taloon niin pian kuin kerkesi. Leski vaipui itkien
tien viereen. "Oma lapseni luulee minua hulluksi! Oi katkerin kaikista
huolistani!"
Hetken hän istui tässä kuin turruksissa. Vihdoin hän nousi ylös ja
astui raskailla askeleilla kotiinsa.
Kun Valpuri tuli Aumolaan, onnitteli häntä Helena, että oli päässyt
hengissä hullun kynsistä.
"Tiedätkö, kun hän sanoo, että sinä olet hänen lapsensa", virkkoi
Helena. "Isäsi kielsi vaimoa, käräjänkäymisen uhalla, asiasta enempää
puhumasta, mutta hullua kieltää lie sama kuin seinälle puhua. Tuskin
oikeuskaan hullua voi sakoittaa", virkkoi Helena, kääntyen Esaan.
"Toivon kuitenki, että lesken suu saadaan tukituksi", virkkoi Esa.