Gaud teki ahkeraan työtä kesäkuukausien aikana. Paimpolilaiset naiset,
jotka alkujaan olivat epäilleet hänen työkykyään, sanoen, että hänellä
oli liian pienet ja hienot kädet, olivat huomanneet, että hän oli
erittäin taitava tekemään käypiä vaatteita, ja hän oli ompelijattarena
saavuttanut oikein mainetta.
Ansaitsemataan hän käytti kaunistaakseen heidän kotiansa Yannin
kotiintuloksi. Kaappia ja vanhoja sänkyjä oli korjailtu ja
kiilloitettu; meren puoleiseen ikkunaan oli pantu uudet lasit ja
akuttimet; hän oli ostanut uuden peitteen talveksi sekä pöydän ja
tuoleja.
Kaiken tämän sai hän aikaan koskettamatta niitä rahoja, jotka Yann
lähtiessään oli hänelle antanut, ja joita hän säilytti pienessä
kiinalaisessa lippaassa, näyttääkseen ne hänelle hänen kotiin tultuaan.
Kesäiltoina, kun he laskeutuvan auringon valossa Yvonne muorin kanssa,
jonka pää ja ajatukset lämpimän aikaan olivat paljoa selvemmät,
istuivat talonsa edustalla, Gaud neuloi Yannille sinisestä langasta
kaunista merimiehen mekkoa. Kaulan ja hihan suut olivat ihmeellisen
konstikkaasti neulotut. Yvonne muori, joka aikoinaan oli ollut taitava
neuloja, oli mieleensä johdatellut nuoruutensa taitoa ja neuvonut
Gaudia. Ja siihen tarvittiin paljon lankaa, sillä Yannille piti olla
suuri mekko.
Mutta vähitellen, etenkin illoilla, alkoivat päivät tuntua lyhemmiltä.
Muutamat kasvit, jotka paraiten kukoistavat heinäkuussa, alkoivat
jo näyttää keltaisilta ja kuihtua, ja sinipunaiset ruusuruohot
kukkivat toista kertaa tien varsilla, niillä oli pienemmät kukat ja
pitemmät varret. Viimein päästiin elokuun viime päiviin ja ensimäinen
islantilainen laiva näkyi muuanna iltana Pors-Evenin niemeen.
Kotiinpaluun juhla-aika oli alkanut.
Joukossa riennettiin rantaan vastaanottamaan; -- mikähän se oli?
Se oli "Samuel-Azenide"; -- aina se oli ensimäinen.
-- Tällä kertaa, Yannin vanha isä sanoi, ei "Leopoldine" varmaankaan
kauvan viivy; kun kerran yksi on lähtenyt eivät toisetkaan enää malta
viipyä.