Kesä meni menojaan, se oli surullinen, kuuma ja hiljanen. Gaud
tähysteli ensimäisiä keltaisia lehtiä, ensimäisiä syksykukkia, milloin
pääskyset alkoivat parveutua.
Hän kirjoitti Yannille useat kerrat Reykjavikin postia ja luovijaa
myöten, mutta ei koskaan tiedä varmaan, tulevatko ne perille.
Heinäkuun lopulla hän sai Yannilta kirjeen. Hän kertoi, että hän oli
terveenä sen kuun 10:nä, että kalastus tuntui luonnistuvan hyvästi,
ja että hänellä jo oli 1500 kalaa osallaan. Alusta loppuun kirje oli
kirjoitettu samaan lapselliseen tapaan, saman yleisen mallin mukaan,
kun kaikki islantilaiset kirjoittavat kirjeitä omaisilleen. Yannin
tapaiset ihmiset eivät ollenkaan osaa kirjoittaa niistä tuhansista
seikoista, joita he ajattelevat, mitä he tuntevat tai uneksivat. Mutta
Gaud, joka oli sivistyneempi kun hän, osasi lukea rivien välistä sitä
syvää hellyyttä, jota hän ei ollut osannut sanoilla ilmaista. Monet
kerrat neljän sivun alalla hän kutsui Gaudia vaimokseen, sen nimityksen
toistaminen näytti huvittavan häntä. Osoitetta jo: _Rouva Marguerite
Gaosille, Moanien talossa, Ploubazlanekissa_, Gaud ilokseen luki monet
kerrat. Gaudia oli vielä niin vähän aikaa kutsuttu _rouva Marguerite
Gaosiksi!_