Kerran illalla Yann huvikseen kertoi tuhansia pikku seikkoja, mitä
Gaud oli tehnyt tai mitä hänelle oli tapahtunut heidän ensimäisen
yhtymisensä jälkeen, hän mainitsi millaisia pukuja hänellä oli ollut,
missä juhlissa hän oli käynyt.
Gaud kuunteli kovin hämmästyneenä. Mistä hän kaiken tämän tiesi? Kuka
olisi luullut, että hän huomasi ja että hän muisti semmoisia?
Yann vain nauroi salaperäisesti ja kertoi toisia pikkuseikkoja,
semmoisia, jotka Gaud itse melkein oli unohtanut.
Gaud antoi hänen kertoa, eikä häirinnyt häntä enää, odottamaton ilo
hänet valtasi kokonaan; hän alkoi aavistaa, käsittää, että Yannkin oli
rakastanut häntä koko ajan!... Että hän oli ollut Yannin ajatusten
alituisena esineenä, sen hän nyt suoraan tunnusti hänelle.
Mutta, herra Jumala, mikä hänellä oli ollut, miksi hän oli sysännyt
häntä luotaan pois, miksi hän oli antanut hänen niin paljon kärsiä?
Aina sama salaisuus, jonka Yann oli luvannut hänelle selittää, mutta
jonka ilmaisemista hän aina lykkäsi toistaiseksi, joutuen hämilleen ja
omituisesti hymyillen.