... Jo viisitoista päivää Sylvestre, Gaudin uskottu, oli viettänyt
kasarmissaan Brestissa; -- hän ikävöi kovasti kotiinsa, mutta pysyi
järkevänä. Ja komealta hän näytti sinisessä avonaisessa kauluksessaan
ja punatupsuisessa lakissaan, hän oli oiva merimies ja hänellä oli
kookas vartalo ja hän astui heiluen; sydämmessään hän ikävöi mummoaan
ja oli sama viaton lapsi kun ennenkin.
Yhtenä ainoana iltana hän oli juonut itsensä juovuksiin, maamiestensä
kanssa, siksi että niin on tapana tehdä: he olivat tulleet kasarmiin
kaikki yhdessä joukossa käsitysten, laulellen täyttä kurkkua.
Kerran hän oli sunnuntaina käynyt teatterissa, ylhäällä galleriiassa.
Näytettiin suurta draamaa, ja merimiehet olivat vimmoissaan petturille,
he ottivat hänet vastaan yhteisellä murinalla, joka kaikui kun
länsituulen syvä kohina. Etupäässä hän oli huomannut, että siellä oli
hyvin kuuma ja vähän ilmaa ja ahdasta; hän oli koettanut riisua mekon
päältään, mutta poliisi oli kieltänyt. Lopulta hän oli nukkunut.
Kasarmiin palatessaan, keskiyön jälkeen, hän oli kohdannut naisia,
jotka eivät enää olleet aivan nuoria, niillä oli tukka poltettu ja ne
kävelivät edestakasin katukäytävällä.
-- Kuulehan kaunis poika, he sanoivat raa'alla käheällä äänellä.
Hän heti ymmärsi, mitä he tahtoivat, sillä ei hän ollut niin
lapsellinen, kun olisi voinut luulla. Mutta äkkiä hänelle juontui
mieleen vanha mummo ja Maria Gaos ja hän kulki halveksien heidän
sivutsensa, katsellen heitä nuoruutensa ja kauneutensa ylevältä
kannalta ja hymyillen lapsellisen ivallisesti. Kaunottaret hämmästyivät
suuresti nähdessään näin ylpeän merimiehen.
-- Katsopas tuota! Ole varoillasi poikaseni, riennä kotiisi, muuten
sinut syövät.
Ja ne törkeydet, joita he huusivat hänen perästään hälvenivät siihen
epäselvään meluun, mikä täytti kadut sunnuntaiyönä.
Hän käyttäytyi Brestissä niinkun Islannissa, hän pysyi viattomana kun
merellä. -- Mutta toiset eivät häntä pilkanneet, sillä hän oli hyvin
väkevä ja se aina herättää kunnioitusta merimiehissä.