Eräänä päivänä häntä kutsuttiin komppaniian virastohuoneesen, jossa
hänelle ilmoitettiin, että hän oli määrätty Kiinaan, Formosan
laivastoon.
Hän oli jo kauvan aavistanut, että niin oli käyvä, hän oli kuullut
niitten, jotka lukivat sanomalehtiä, sanovan, ettei siellä sota näkynyt
päättyvän. Samalla hänelle ilmoitettiin, että koska lähtöä piti
jouduttaa, ei hän voinut saada lomaa, joka tavallisesti annetaan sotaan
lähteville hyvästijättöä varten. Viidessä päivässä piti hänen saada
kamssunsa reilaan ja lähteä.
Hänet valtasi outo mielenliikutus, se häntä viehätti, että hän saisi
matkustaa kauvaksi tuntemattomiin maihin, sotaan; mutta se myöskin
häntä huolestutti, kun piti kaikki jättää, eikä tiennyt, pääsisikö
koskaan palaamaan.
Tuhannet seikat pyörivät hänen päässään. Hänen ympärillään kasarmissa
meluttiin ja pauhattiin, sillä useille muillekin oli ilmoitettu, että
he olivat määrätyt Kiinan laivastoon.
Ja hän kirjoitti heti vanhalle mummo paralleen, heti lyijykynällä,
istuen maassa, yksinään, mieli kiihtyneenä, keskellä näitä nuoria
miehiä, jotka kuleksivat edestakasin ja melusivat, ja joiden kaikkien,
niinkun hänenkin, piti lähteä...