Heidän laivansa nimi oli "Maria", kapteenin Guermeur. Joka vuosi hän
teki suuren vaarallisen kalastusretken näihin kylmiin tienoihin, jossa
kesällä enää ei ole öitä.
Se oli jo vanha, niinkun fajanssinen Neitsyt, sen suojeluspyhimys. Sen
paksut sivut, tammikylkiluineen, olivat hankaantuneita ja kuluneita,
vettyneitä ja suolan syömiä, mutta vielä eheitä ja lujia ja levittivät
raikasta tervan hajua. Asemillaan ollessa se näytti raskaalta ja
kömpelöltä, mutta kun länsituulen tuimat vihurit vinkuivat, kävi se
taas keveäksi ja nopeaksi, niinkun lokit, jotka tuuli vireiksi saattaa.
Silloin sillä oli oma tapansa hypellä aalloilla keveämmin kun monet
uudet, jotka olivat rakennetut uudenaikaisten kuosien mukaan.
Laivaväki, kuusi miestä ja laivapoika, olivat "islantilaisia",
miehuullista merimiessukua, jota asuu etenkin Paimpolin ja Fréguierin
tienoilla, ja jotka isästä poikaan ovat antautuneet tähän kalastukseen.
He tuskin koskaan olivat nähneet kesää Ranskassa, Aina talven lopulla
he Paimpolin satamassa muiden kalastajain kanssa vastaan ottivat
jäähyväissiunauksen. Täksi juhlapäiväksi alttari, aina samanlainen,
pystytettiin rantaan; se tavotteli kallioluolaa, ja keskellä ankkuria,
airoja ja köysiä kopeili, lempeänä ja osaaottamattomana, pyhä
Neitsyt, merimiesten suojeluspyhimys; se oli heidän tähtensä lähtenyt
kirkostaan katselemaan sukupolvea toisensa perästä samoilla elottomilla
silmillään: sekä onnellisia, joille vuosi oli oleva etuisa, että
onnettomia, jotka eivät enää palanneet.
Pyhää ehtoollissakramenttia, jota seurasi hidas saatto vaimoja ja
äitijä, morsiamia ja sisaria, kannettiin pitkin satamaa, jossa kaikki
islantilaislaivat juhlapukuun koristettuina tervehtivät sitä lipulla,
kun sitä ohitse vietiin. Pappi pysähtyi kunkin kohdalle, luki sanat ja
teki siunaavan käden liikkeen.
Sitten he lähtivät kaikki, koko laivasto, ja koko paikkakuntaan
tuskin jäi ainoatakaan miestä, sulhasta tai poikaa. Poistuessaan
kaikki miehistöt lauloivat yhdessä voimakkailla, värähtävillä äänillä
ylistysvirsiä Marian, Meren Tähden kunniaksi.
Ja joka vuosi pidettiin lähtiessä samat juhlamenot, samat jäähyväiset
jätettiin.
Sitten alkoi taas merielämä, erillään muista, kolmen tai neljän jörön
kumppanin seurassa, lelluvilla lankuilla, pohjoisen meren kylmillä
vesillä.
Tähän saakka he olivat palanneet; -- Pyhä Neitsyt Meren Tähti oli
suojellut laivaa, joka oli hänen kaimansa.
Elokuun lopussa tavallisesti palattiin. Mutta "Maria", noudatti samaa
tapaa, kun useat muutkin islantilaiset, se poikkesi vain Paimpoliin,
jatkaakseen matkaansa Gascognen lahteen, jossa kalat hyvin menivät
kaupaksi, ja sieltä hiekkasaarille, jossa oli suolalammikoita, ostamaan
suoloja seuraavan vuoden tarpeiksi.
Näissä eteläranskan satamissa, joissa aurinko vielä oli lämmin,
viettivät voimakkaat kalastajat muutamia päiviä, himoiten nautintoja,
kiihtyneinä kesän viimejäännöksistä, lämpimästä ilmasta -- maasta ja
naisista.
Ja sitten syksyn ensi sumujen tullessa he palasivat kotilieden ääreen
Paimpoliin tai Gaëlon tienoille, sen hajanaisiin mökkeihin, jonkun
aikaa nauttiakseen perhe-elämää ja rakkautta, viettääkseen häitä ja
ristiäisiä. Melkein aina tapasi pieniä vastasyntyneitä, edellisen
talven tuottamia, jotka odottivat kummia päästäkseen kasteelle: --
tarvitaan paljon lapsia näihin kalastajasukuihin, joita Islanti ahmii.