Yövartiat lyövät maata raskailla rautakepeillään. Koirat ovat tehneet
vallankumouksen Galatan puolella ja päästelevät valittavia ulvahduksia.
Minun kaupunginosassani olevat pysyvät puolueettomina, ja olen
niille kiitollinen, ne nukkuvat joukoissa oveni ulkopuolella. Kaikki
läheisyydessäni on syvässä rauhassa. Valot ovat sammuneet yksitellen
noitten kolmen pitkän tunnin kuluessa, jotka olen viettänyt ikkunani
ääressä.
Vanhat armenialaismökit ikkunani alla ovat pimeitä ja nukuksissa.
Edessäni on hyvin syvä rotko, jonka pohjalla ikivanha kypressimetsä
leviää mustana vaippana. Nuo surulliset puut varjostavat vanhoja
muhamettilaishautoja, niistä kohoaa öisin balsamin tuoksuja. Ääretön
näköpiiri on tyyni ja puhdas. Näen koko seudun. Kypressien keskellä on
valoisa läikkä -- Kultainen sarvi; ja sen yläpuolella, hyvin korkealla,
itämaisen kaupungin ääriviivat. Siellä on Stambul. Minareetit, nuo
moskeijoiden korkeat tornit kuvastuvat tähdikästä taivasta vasten,
josta riippuu ohut kuun neljännes. Näköpiiriä leikkelevät kaikkialla
minareetit, jotka piirtyvät heikosti, sinisinä viiruina yön kalpeaa
väriä vasten. Moskeijoiden suuret kuvut kohoavat hämärinä aina kuuhun
saakka, ja vaikuttavat mielikuvituksessa jättiläismäisiltä.
Eräässä noissa, tuolla kaukana Seraskieratissa olevissa palatseissa
tapahtuu paraillaan synkkä murhenäytelmä. Mahtavat pashat ovat
kokoutuneet sinne erottamaan sultaani Muradia. Huomenna on jo Abdul
Hamid hänen paikallaan. Tuo sultaani, jonka valtaistuimelle nousua me
kolme kuukautta sitten juhlimme, ja jota vielä tänäänkin palvellaan
kuin jumalaa, hänet tapetaan ehkä tänä yönä jossakin seraljin nurkassa.
Kaikki on kuitenkin hiljaista Konstantinopolissa... Kello yhdentoista
aikana kulki ratsuväkeä ja tykistöä Stambulia kohti täyttä laukkaa.
Sitten häipyi pattereitten kumea jyrinä kaukaisuuteen ja kaikki vaipui
taas hiljaisuuteen.
Pöllöt huutavat kypresseissä samalla äänellä kuin minunkin maassani.
Pidän tuosta kesäisestä äänestä, joka vie minut jälleen Yorkshiren
metsään, lapsuuteni kauneihin iltoihin, puitten alle, kauas
Brighbury'yn.
Tämän rauhan keskellä ovat menneisyyden kuvat elävinä palanneet
mieleeni, entisyyteni, mikä on mennyttä, eikä milloinkaan palaa.
Luulin, että Samuel olisi luonani tänä iltana, mutta luultavasti en
näe häntä enää kuunaan. Sydäntäni ahdisti ja yksinäisyys painaa minua.
Viikko sitten päästin hänet ansaitsemaan hiukan rahaa Salonikiin
menevälle laivalle. Nuo kolme alusta, joilla hän olisi voinut tulla,
ovat palanneet hänettä, viimeinen tänä iltana, eikä kukaan niissä ollut
kuullut puhuttavankaan Samuelista.
Puolikuu laskee hitaasti Stambulin taa, Suleimanichin kupukattojen
varjoon. Tässä suuressa kaupungissa olen outo ja tuntematon. Samuel
oli ainoa, joka tiesi nimeni ja asemani, ja aloin rakastaa häntä
vilpittömästi.
Onko hän poistunut luotani, vai onko hänelle tapahtunut onnettomuus?
8.
Ystävät ovat kuin koiria: Ystävyys loppuu aina huonosti, sen vuoksi on
parempi olla ystävittä.
9.
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Ystäväni Saketo, joka kulkee edestakaisin Konstantinopolin ja Salonikin
väliä turkkilaisilla laivoilla, käy usein luonani. Hän on aluksi pelokas
majani seinien sisällä, mutta tulee sinne lopuksi kuin kotiinsa. Kunnon
poika, Samuelin lapsuudenystävä, jolle hän tuo uutisia kotoa.
Vanha Esther, tuo salonikilainen juutalaisvaimo, jonka tehtävänä oli
siellä pukea minut turkkilaiseksi, ja joka antoi minulle hyväilynimen
_caro piccolo_, lähettää minulle hänen välityksellään onnentoivotuksia
ja terveisiä.
Saketo on tervetullut, etenkin tuodessaan terveisiä, joita Aziyadé
hänelle välittää neekeripalvelijattarensa avulla.
-- _Hanum_, (turkkilainen ylimys-nainen) sanoo Saketo, -- lähettää
terveisiä herra Lotille. Hän kehoittaa väsymättä odottamaan, ja sanoo
saapuvansa ennen talven tuloa...
10.
_Loti, William Brownille_.
Sain surullisen kirjeenne kaksi päivää sitten. Olitte osoittanut sen
_Prince-of-Wales'ille_, ja se oli mennyt hakemaan minua Tunisista ja
muualta.
Raskaspa on teidänkin murheenne, ystävä hyvä, ja tunnette sen syvemmin
kuin muut, koska tekin, onnettomuudeksenne, olette saanut kasvatuksen,
joka kehittää sydäntä ja tunnetta.
Olette epäilemättä pitänyt lupauksenne tuohon rakastamaanne nuoreen
naiseen nähden. Miksi hyväksi, ystävä parka, kenen hyödyksi ja minkä
siveyssäännön vuoksi? Jos tosiaankin rakastatte häntä niin suuresti,
ja jos hän rakastaa teitä, niin älkää välittäkö sovinnaisuuksista ja
arveluista. Ottakaa hänet mihin hintaan hyvänsä. Olette onnellinen
jonkun aikaa, parannutte sitten, ja seuraukset ovat toisarvoisia.
Olen ollut täällä Turkissa jo viisi kuukautta, sen jälkeen kuin teistä
erosin. Olen tavannut täällä oudon viehkeän, Aziyadé-nimisen nuoren
naisen, joka auttoi minua kuluttamaan pakolaisuusaikani Salonikissa,
-- ja maankiertäjän, Samuelin, jonka olen ottanut ystäväkseni. Asun
_Deerhound'issa_ niin vähän kuin mahdollista, käyn siellä vain
ajoittain, (kuten eräät Guinean kuumeet), ilmestyen sinne joka neljäs
päivä virkatehtävissä. Minulla on majantapainen Konstantinopolissa,
muutamassa kaupunginosassa, jossa kukaan ei minua tunne. Vietän
siellä elämää, jolla ei ole muuta ohjetta kuin omat oikkuni;
seitsentoistavuotias bulgarityttö on tällä kertaa rakastettuni.
Itämailla on vielä viehätyksensä; ne ovat jääneet itämaisemmiksi kuin
luulinkaan. Olen tehnyt ihmetempun, oppinut kahdessa kuukaudessa turkin
kielen. Pukunani on _fez ja caftan_, ja näyttelen _effendi'ä_, kuin
leikkivät lapset sotamiestä.
Nauroin ennen romaaneille, missä kunnon ihmiset jonkun onnettomuuden
tapahduttua kadottivat tunnekykynsä ja siveyskäsitteensä; ehkäpä
minulle kuitenkin on käynyt jokseenkin niin. En kärsi enää, en muista
enää: kulkisin välinpitämättömänä niittenkin ohi, joita olen ennen
hellinyt.
Olen koettanut olla kristitty, mutta en ole voinut. Tuo ylevä
harhaluulo, joka saattaa kohottaa eräitten miesten, ja naisten
rohkeuden -- äitiemme esimerkiksi -- sankaruuteen saakka, tuo
harhaluulo on minulta riistetty.
Kristityt yleensä saavat minut nauramaan. Jos olisin kristitty, en
näkisikään mitään muuta. Rupeisin lähetyssaarnaajaksi ja menisin
jonnekin kuolemaan Kristuksen palveluksessa...
Uskokaa minua, ystävä hyvä, aika ja huvi ovat erinomaisia lääkkeitä.
Sydän jähmettyy lopuksi, ja silloin se ei enää kärsi. Tuo totuus ei
enää ole uusi, ja tunnustan, että Alfred de Musset olisi lausunut sen
paljon paremmin. Mutta kaikista vanhoista lauseparsista, joita ihmiset
siirtävät toisilleen sukupolvesta sukupolveen, tässä on kuolemattominta
totuutta. Tuo puhdas rakkaus, josta uneksitte, on tarua, kuten
ystävyyskin. Unohtakaa rakastettunne, ilotytön vuoksi. Tuollainen
naisihanne livahtaa käsistänne. Rakastukaa kaunisvartaloiseen
sirkustyttöön.
Ei ole Jumalaa, eikä moralia, ei ole olemassa mitään sellaista, jota
meitä on opetettu kunnioittamaan On vain elämä, joka kuluu, ja jolta on
lupa pyytää mahdollisimman paljon nautintoja tuota pelottavaa loppua,
kuolemaa odotellessa.
Oikeat onnettomuudet ovat sairaudet, rumuus ja vanhuus. Ei teillä eikä
minullakaan ole noita puutteita. Me saatamme pitää joukottain armaita
ja nauttia elämästä.
Avaan teille sydämeni, tunnustan teille uskoni: ainoa elämänohjeeni
on aina tehdä sellaista, mikä minua huvittaa, välittämättä mistään
moraalista, tai yhteiskunnallisista sovinnaisuuksista. En usko
mihinkään, en kehenkään, en rakasta mitään, en ketään; minulla ei ole
uskoa eikä toivoa.
Minulta on mennyt seitsemänkolmatta vuotta tähän päästäkseni. Jos
olenkin vaipunut alemmaksi kuin tavalliset ihmiset, olen lähtenytkin
korkeammalta.
Hyvästi, syleilen teitä!
_Loti_.
11.
Kultaisen sarven rannalla olevan Eyoubin moskean rakensi Muhamed II,
Eyoubin, profeetan seuralaisen haudalle.
Kristityt eivät pääse sinne milloinkaan, eikä heidän olonsa ole varmaa
sen ympäristössäkään.
Muistomerkki on rakennettu valkoisesta marmorista yksinäiseen paikkaan,
maalle. Haudat ympäröivät sen joka puolelta. Sen kupoli ja minareetit
peittyvät melkein kokonaan jättiläisplatanien ja satavuotisten
kypressien tiheään vihreyteen.
Noitten hautausmaitten käytävät ovat hyvin varjoisat ja pimeät,
kivillä tai marmorilla lasketut enimmäkseen penkereitten väliin. Niitä
reunustavat hyvin vanhat marmorirakennukset, joitten yhä tummentumaton
valkoisuus kuultaa kirkkaana kypressien tummaa taustaa vasten.
Siellä on sadottain kullatuita, kukkien ympäröimiä hautoja palmujen
varjoissa. Ne ovat kuuluisien vainajien, entisten pashojen, korkeitten
muhamettilaisten virkamiesten hautoja. _Sheik-id-islam'eillakin_ on
täällä hautakappelinsa erään suruisen käytävän varrella.
Sulttaanit kruunataankin Eyoubin moskeassa.
12.
Syyskuun 6 p:nä, klo 6 aamulla, onnistuin minä tunkeutumaan Eyoubin
moskean toiseen sisäpihaan.
Vanha rakennus oli tyhjä ja hiljainen. Pari dervishiä oli seurassani,
molemmat vavisten tuon yrityksen yltiöpäisyyttä. Astuimme sanaakaan
sanomatta marmorikivityksellä. Aikaisena aamuhetkenä oli moskea
lumivalkoinen. Sadat sepelkyyhkyset nokkivat ja lentelivät yksinäisillä
pihoilla.
Sarkakauhtanaiset dervishit kohottivat pyhäkön nahkaverhoa, että saisin
katsahtaa tuohon jumaloituun paikkaan, Stambulin pyhimpään, jota eivät
kristityn silmät vielä milloinkaan olleet saaneet katsella.
Oli Abdul Hamidin kruunauksen edellinen päivä.
Muistan päivän, jolloin uusi sulttaani suurella loistolla otti
haltuunsa hallituspalatsin. Olin ollut ensimmäisiä, jotka hänet
näkivät, kun hän lähti tuon vanhan seraljin pimeästä piilosta, missä
Turkissa pidetään kruununperillisiä. Suuret loistovenheet olivat
tulleet häntä sieltä hakemaan, ja minun venheeni melkein kosketti hänen
alustaan.
Muutamat mahdin päivät ovat jo vanhentaneet sulttaanin: silloin
ilmaisivat hänen kasvojensa piirteet nuoruutta ja tarmoa, jotka
sittemmin ovat kadonneet. Hänen pukunsa äärimmäinen yksinkertaisuus
oli omituisessa ristiriidassa häntä ympäröivän itämaisen loiston
kanssa. Tuo mies, joka haettiin suhteellisen halvasta asemasta vallan
kukkuloille, näytti vaipuneen huolestuneisiin unelmiin. Hän oli laiha,
kalpea ja surullisten ajatusten valtaama. Hänen suuret mustat silmänsä
olivat tummien kehien ympäröimät, ja hänen kasvonsa olivat älykkäät ja
ylhäiset.
Kuusikolmatta soutajaa kuljetti sultaanin upeita aluksia. Ne olivat
muodoltaan itämaisen siroja, perin loistavia, kokonaan kultakuvilla
kirjailtuja, kultainen kannus keulassa. Hovin palvelijoiden puku on
vihreä, sinipunainen ja kultakuvioinen. Sultaanin monilla auringoilla
koristettu valtaistuin oli asetettu punakultaisen suojuskatoksen alle.
13.
Tänään, syysk. 7 p:nä ovat sulttaanin komeat kruunajaiset.
Abdul Hamidilla on nähtävästi kiire ympäröidä itsensä kalifien
tenhovoimalla. Saattaa olla, että hänen valtaistuimelle nousemisensa
avaa Islamille uuden aikakauden, tuopi Turkille vielä hiukan kunniaa ja
viimeistä loistoa.
Abdul Hamid on mennyt Eyoubin pyhään moskeaan sitomaan vyölleen
suurilla juhlallisuuksilla Othenonin miekan.
Sen jälkeen on sultaani pitkän ja komean kulkueen seuraamana käynyt
läpi koko Stambulin mennäkseen vanhaan seraljiin, kumartuen ja
rukoillen, kuten tapa on, moskeoissa ja hautakappeleissa tien varrella.
Tapparan kantajat astuivat edellä puettuina tulipunaisiin, kullasta
kankeihin pukuihin ja parin metrin pituisilla viheriöillä sulilla
koristettuihin päähineisiin.
Abdul Hamid ratsasti heidän keskellään jättiläismäisellä valkoisella
hevosella, joka asteli hitaasti ja majesteetillisesti kullalla ja
jalokivillä haarniskoituna.
Sheik-ul-islam vihreine viittoineen, emirit silkkisine turbaanineen,
ulemat valkeine päähineineen, joista riippui kultaisia nauhoja,
ylhäiset pashat, ylhäiset virkamiehet seurasivat kullasta kimmeltävine
ratsuineen -vakava loppumaton jono, joissa ohitseni kulki outoja
kasvoja! -- Kahdeksankymmenvuotiset ulemat, joita lakeijat kannattivat
rauhallisten ratsujen selässä, näyttivät kansalle valkeita partojaan,
katsellen sitä silmin, joissa uskonkiihko ja pimeys kiilsi.
Suunnaton väenpaljous tunkeili tien varsilla, noita turkkilaisia
kansanjoukkoja, joiden rinnalla länsimaiden uhkeimmatkin näyttävät
rumilta ja ruskeilta. Monen kilometrin pituiset lavat taipuivat
uteliaitten painon alla, ja siellä oli sekaisin kaikkia Euroopan ja
Aasian pukuja.
Eyoubin kukkuloilla levitteleiksi turkkilaisten naisten levoton joukko.
Kaikki nuo naisruumiit, jotka oli kiedottu jalkoihin saakka ulottuviin
loistavanvärisiin silkkikankaihin, kaikki nuo huntujen poimuihin
piilotetut päät, joitten mustat silmät välähtelivät, sulivat kypressien
alla olevien hautojen maalattujen ja kirjailtujen kivien kanssa yhteen.
Tuo kaikki oli niin värikästä ja outoa, että sitä mieluummin olisi
pitänyt jonkun itämaalaisen haltioituneen mielikuvituksen tuotteena
kuin tosiasiana.
14.
Samuelin paluu toi hiukan iloa murheelliseen majaani. Onni hymyili
minulle Peran rulettien ääressä, ja syksy on uhkea itämailla. Asun
eräässä maailman ihanimmassa maassa, ja vapauteni on rajaton. Saatan
mielinmäärin kuljeksia Euroopan tai Aasian rannikon kylissä, vuorilla
ja metsissä. Monet ihmisparat eläisivät koko vuoden yhden ainoan
päiväni vaikutelmilla ja selkkauksilla.
Suokoon Allah pitkää ikää sulttaani Abdul Hamidille, joka on herättänyt
henkiin suuret uskonnolliset juhlat, nämä Islamin loistavat menot.
Stambul on joka ilta valaistu, Bosporalla liekehtivät bengalitulet, nuo
kuolevien itämaiden viimeiset valot, suurenmoiset taikanäytelmät, joita
epäilemättä en milloinkaan enää saa nähdä.
Huolimatta valtiollisesta välinpitämättömyydestäni on myötämielisyyteni
tämän kauniin onnettomuuteen tuomitun maan puolella, ja hiljalleen,
huomaamattani tulee minusta turkkilainen.
15.
... Tietoja Samuelista: Hän on turkkilainen sattumalta, juutalainen
uskonnoltaan ja espanjalainen kansallisuudeltaan.
Salonikissa oli hän jonkunlainen ryysyläinen, soutaja ja kantaja.
Täällä, kuten sielläkin, harjoittaa hän ammattiaan satamassa. Koska hän
on miellyttävämmän näköinen kuin muut on hänellä paljon työtä, ja hän
saa hyviä päiväpalkkoja. Iltaisin syö hän rypäleitä ja leipäpalan ja
palaa kotiin onnellisena oloonsa.
Ruletti ei enään tuota, ja olemme kovin köyhiä kumpikin, mutta niin
huolettomia, että se korvaa kaiken, kylliksi nuoria hankkiaksemme
ilmaiseksi tyydytystä, josta toiset maksavat hyvinkin paljon.
Samuel vetää jalkaansa kahdet reiäkkäät housut työhön mennessään.
Hän kuvittelee, etteivät reiät satu päälletysten, ja että hän on
oivallisessa puvussa.
Joka ilta poltamme me, kuten kunnon turkkilaiset ainakin,
nargilhetamme turkkilaisen kahvilan plataanien alla, tai sitten
menemme me varjokuvateatteriin katsomaan Karagunuz'ia, turkkilaista
nukketeatteria, joka viehättää meitä. Elämme kaiken levottomuuden
ulkopuolella, ja politiikka ei ole meitä varten.
Konstantinopolin kristittyjen keskuudessa on kuitenkin kauhu vallalla,
ja Stambul on Peran asukkaiden mielestä pelon paikka; vain vavisten he
astuvat siltojen yli.
16.
Ratsastin eilen Stambulin kautta mennäkseni Izedolin Alin luo. Oli
suuri Bairam-juhla, itämainen tenhonäytelmä, Ramazanin viimeinen
kuvaelma. Kaikki moskeijat oli valaistu, minaretit kimmelsivät
korkeimpiin huippuihinsa saakka ja tulikirjaimista tehtyjä koranin
säkeitä liehui ilmassa. Tuhannet ihmiset huutelivat yhtäaikaa, tykkien
jylistessä, Allahin armoitettua nimeä. Juhlapukuinen kansa kuljetteli
kaduilla tuhansittain tulia ja lyhtyjä, hunnutetut naiset kävelivät
ryhmissä ympäriinsä, kultaan, hopeaan ja silkkiin puettuina.
Kierrettyämme Izedolin Alin kanssa koko Stambulin päädyimme
tutkimuksissamme vihdoin erääseen esikaupungin maanalaiseen luolaan,
missä tanssijattariksi puetut, nuoret aasialaispojat esittivät rivoja
tansseja yleisölle, johon kuului kaikenlaisia ottomanisen oikeuden
käsistä livahtaneita. Koska en viitsinyt katsoa näytelmän loppua, joka
olisi kelvannut esitettäväksi Sodoman parhaina hetkinä, niin palasimme
kotiin päivän koittaessa.
17.
_Karagueuz_.
Herra Karagueuzin seikkailut ja kujeet ovat huvittaneet turkkilaisia
monta vuosisataa, eikä vieläkään mikään osoita, että tämän henkilön
suosiminen olisi lopussa.
Karagueuzin ja vanhan ranskalaisen Polichinellen luonteessa on paljon
yhtäläisiä piirteitä. Pieksettyään kaikkia, muun muassa vaimoansa,
antaa hänelle vihdoin paholainen, Sheitan, selkään ja vie hänet lopuksi
muassaan katselijoitten suureksi iloksi.
Karagueuz on joko pahvista tai puusta. Hän esiintyy katselijoille
nukkena tai varjokuvissa, ollen yhtä hullunkurinen molemmissa
tapauksissa. Hän keksii äänenpainoja ja kujeita, joita Guignol ei
olisi aavistanutkaan, hyväilyt, joita hän suo rouva Karaguezille, ovat
vastustamattoman hullunkurisia.
Karagueuzin päähän pälkähtää joskus kysellä katselijoitten mielipidettä
ja väitellä yleisön kanssa. Sattuupa myös, että hän rohkenee päästellä
hyvinkin sopimattomia piloja, ja tehdä kaikkien nähden sellaista, mitä
kapusiinikin kauhistuisi. Turkissa käy sellainen päinsä, sensuurilla
ei ole mitään sanottavaa, ja joka ilta näemme kelpo turkkilaisten,
lyhty kädessä, vievän pieniä lapsia Karagueuzia katsomaan. Lasten
täyttämille katsomoille esitetään täällä sellaista, mikä Englannissa
saisi kaartilaisenkin punastumaan.
Sekin on vain muudan itämaalaisten merkillinen tapa, jonka perusteella
tekisi mieli väittää, että muhamettilaiset ovat paljon turmeltuneempia
kuin me, mikä on ehdottomasti väärä johtopäätös.
Karagueuz-teatterit avataan Ramazan-kuukauden ensimmäisenä päivänä, ja
niissä käydään hyvin ahkerasti koko se kuukausi.
Kun kuukausi on loppunut puretaan ne kaikki ja viedään pois. Karagueuz
palaa vuodeksi laatikkoonsa, eikä hänellä, millään tekosyylläkään, ole
oikeutta tulla sieltä ulos.
18.
Perassa tulee ikävä ja muutan pois. Menen asumaan vanhaan Stambuliin,
vieläpä Stambulin toiselle puolellekin, Eyoubin pyhään esikaupunkiin.
Siellä on nimeni Arif-Effendi; oikeaa nimeäni ja tointani ei kukaan
tiedä. Kunnon muhamettilaisilla, naapureillani, ei ole aavistustakaan
kansallisuudestani; mutta se on heistä yhdentekevää, ja minusta myös.
Olen siellä kahden tunnin matkan päässä _Deerhound'ista_, melkein
maalla, majassa, joka kuuluu minulle yksin. Turkkilainen kortteli
on mahdollisimman kirjava: Vilkasliikkeinen kyläkatu basaareineen,
kahviloineen, telttoineen ja vakavine dervisheineen, jotka polttavat
nalguilheitaan mantelipuitten alla. Tori, jota koristaa vanha, jykevä
suihkulähde valkeasta marmorista, ja jolla toisensa kohtaavat kaikki
taloista tulevat mustalaiset, temppuilijat ja karhuntanssittajat. Tällä
torilla on yksinäinen maja, joka nyt on meidän.
Alakerrassa on kalkilla rapattu käyttämätön eteinen, joka on valkoinen
kuin lumi. Me avaamme sen vain iltaisin nähdäksemme ennen maata
menoamme, olisiko joku piiloutunut sinne. Samuel väittää, että siellä
kummittelee.
Ensimmäisessä kerroksessa on minun huoneeni, jonka kolme ikkunaa ovat
tuolle jo mainitulle torille päin. Samuelin pieni huone ja _haremlike_
ovat itään, Kultaiselle sarvelle päin.
Kun vielä nousemme kerroksen, olemme katolla, joka on tasainen, kuten
Arabiassa. Sitä varjostaa viiniköynnös, joka valitettavasti kyllä on jo
pahoin kellastunut marraskuun tuulessa.
Aivan majan vieressä on vanha kylämoskeija. Kun ystäväni muozzin nousee
minareetiinsa, ja saapuu kattoni tasalle, niin lähettää hän minulle,
ennen kuin hän laulaa rukouksensa, ystävällisen _salam'in_.
Näköala on kaunis täältä korkealta. Taustalla on Kultainen sarvi ja
Eyoubin synkät maisemat, tuo pyhä moskea, joka marmorin valkoisena
kohoaa salaperäisestä, satavuotisesta metsiköstään, ja sitten
alakuloisia kukkuloita synkkine värivivahduksineen, johon on siroiteltu
marmoria -- ääretön hautausmaa, oikea kuolleitten kaupunki.
Oikealla uurtelevat kullatut purret Kultaista sarvea. Koko Stambul
näkyy pienoiskoossa. Moskeijat ovat kuin kietoutuneet toisiinsa, kuvut
ja minareetit sekaantuvat.
Tuolta kaukaa näkyvä valkotaloinen kukkula on Pera, kristittyjen
kaupunki, ja sen takana on _Deerhound_.
19.
Alakuloisuus valtasi mieleni tuossa tyhjässä majassa alastomina
seinineen, ravistuneine ikkunoineen ja lukottomine ovineen. Se oli
niin kaukana, muusta maailmasta, kaukana _Deerhound'ista_, ja perin
epäkäytännöllinen...
20.
Samuel kulutti viikon pesemiseen, valkaisemiseen ja paperoimiseen.
Naulautamme permannolle valkeita mattoja, jotka peittävät sen kokonaan
-- puhdas ja mukava turkkilainen tapa. Uutimet ja punakukkaisella
kankaalla peitetty leveä sohva täydentävät ensimmäistä, laadultaan
perin vaatimatonta kalustoa.
Nyt on jo kaikki muuttunut. Huomaan mahdolliseksi tehdä kodin tästä
majasta, johon kaikki tuulet puhaltavat, eikä se minusta enää olekaan
niin kolkko. Kuitenkin tarvittaisiin sinne hän, joka on luvannut tulla;
ja ehkäpä olenkin vain hänen takiaan eristäytynytkin maailmasta.
Eyoubissa olen kuin korttelin lempilapsi, ja Samuelistakin pidetään
siellä hyvin paljon.
Aluksi ovat epäluuloiset naapurini ruvenneet rakastettavan kohteliaiksi
vieraalle, jonka Allah heille lähetti, ja jossa kaikki on heille kovin
arvoituksellista.
Kahden tunnin pituisen vierailun jälkeen selittää dervishi
Hassan-Effendi vaikutelmansa näin:
-- Olet uskomaton mies, ja kaikki, mitä teet on kummallista! Olet hyvin
nuori, tai ainakin näytät sellaiselta, ja elät niin omintakeisesti,
etteivät edes täysi-ikäiset miehetkään voi olla sellaisia. Emme tiedä,
mistä tulet, eikä sinulla ole minkäänlaista tunnettua ammattiakaan.
Olet jo kurkistellut kaikkiin soppiin viidessä maanosassa. Tiedät
paljon enemmän kuin kaikki ulemimme yhteensä. Muistat kaiken näkemäsi.
Olet kahdenkymmenen, ehkäpä kahdenkolmatta ikäinen, ja ihmisikä ei
riittäisi sinun salaperäiseen menneisyyteesi. Paikkasi olisi Peran
eurooppalaisen seurapiirin ensirivissä, ja asetut Eyoubiin omituisen
toverisi, juutalaisen maankiertäjän kanssa. Olet uskomaton mies, mutta
katselen sinua mielelläni ja olen ihastunut, että elät keskuudessamme.
21.
Syyskuussa 1876.
_Surre-humayoun_ juhla. Hallitsijan lahjat lähtevät Mekkaan.
Joka vuosi lähettää sulttaani pyhään kaupunkiin aarteilla lastatun
karavaanin.
Dolma-Bagtshe'n palatsista lähtenyt kulkue astuu laivaan Top-Hane'n
laiturilta mennäkseen Aasian Ikutariin.
Sen etunenässä tanssivat arabialaiset tam-tam'in jyskäessä heilutellen
ilmassa pitkiä keppejä, joiden ympäri on kiedottu kultanauhoja.
Kamelit astelevat raskaasti. Niillä on strutsin höyheniä päässä, ja
selässä jalokivillä koristetut kultabrokadilaitteet. Noissa säiliöissä
ovat kaikkein kalleimmat lahjat.
Töyhtöpäiset muulit kantavat kalifin muita lahjoja kullalla
kirjailluissa silkkiarkuissa.
Ulemat, korkeat virkamiehet seuraavat ratsain, ja sotajoukot seisovat
kunniakujana tien varrella.
Stambulista on Pyhään kaupunkiin neljänkymmenen päivän matka.
22.
Eyoub on hyvin kaamea paikka marraskuun öinä. Oudot mietteet ahdistivat
ja täyttivät sydämeni ensimmäisinä, tässä yksinäisyydessä viettäminäni
öinä.
Kun olin sulkenut oveni, pimeyden ensi kertaa vallatessa taloni,
verhosi syvä alakuloisuus minut kuin paariliina.
Mieleeni juolahti mennä ulos ja sytytin lyhtyni. Stambulissa viedään
seitsemän jälkeen vankilaan kaikki lyhdyttömät kävelijät.