Saarijärven synkillä saloilla
Eli Martti maalla hallaisella.
Kaiveli ojia, kynti, kylvi,
Toivoessa Herralta tuloa;
Niinpä naisen ynnä lapsilauman
Elätteli otsansa hiellä.
Kerran taasen kynti, kylvi maansa,
Vaan keväällä kun kinokset lähti,
Puolen laihoa pilasi tulva,
Ja kesällä raskahat rakehet
Kaatoi puolen päitä pellollansa,
Syysvilu vei vielä viimeisenki.
Silloin Martin vaimo vaikeroien
Lausui: "voi poloset päiviämme!
Jo nyt kerrassaan kepin varahan
Heitti Herra meiät mieron tielle".
Naista lauhutellen lausui Martti:
"Herra koettelepi, vaan ei heitä;
Petäjällä jatka' jauhojamme!
Panen maat parempahan ojahan,
Ehkä Herra kasvun kaunistaisi".
Petäjällä jatkoi jauhot nainen,
Mies ojitti peltonsa paremmin,
Vaihtoi vuonat siemeniksi, kylvi.
Niin keväällä kun suli kinokset,
Tok' ei ottanut orasta tulva;
Vaan kesärakehet löivät nytkin
Puolen päitä pellolla pehuksi,
Syysvilu pilasi viimeisetkin.
Martin vaimo vasten rintoansa
Löi käsiä, huusi voivotellen:
"Voi poloset! Jo nyt heitti Herra
Meiät kerrassahan kuolemahan!"
Lohutellen lausui Martti vielä:
"Herra koettelepi, vaan ei heitä;
Petäjätä hanki' viel' enemmin!
Kaksin kerroin laitan lannan maalle,
Ehkä Herra kasvun kaunistaisi".
Petäjätä vaimo viljemmältä
Laitti, lantoa lisäsi miesi,
Vaihtoi lehmät siemeniksi, kylvi.
Lähti taas lumet keväällä maasta
Orahia tulvan ottamatta,
Sateli rakehia kesällä
Olenkorrenkana kaatamatta,
Syysvilutkin kulki kierrätellen,
Koskematta päihin kultaisihin.
Polvillahan maassa Martti lansui:
"Herra koitteli, ei heittänynnä".
Polvillahan maassa Martin nainen:
"Herra koitteli, ei heittänynnä".
Sanoi sitte siitä nostuansa:
"Siepatkame sirpit, rientäkäme
Pellolle! -- Hyvästi pettuleipä!
Rukihista leivon leivän paksun".
Niinpä nainen; Martti naisellensa:
"Sit' ei Herra heitteä luvannut,
Ken ei toistansa hä'ässä heitä;
Petäjäll' yhä leipeä lisäile! --
Veipä vilu viljan naapurilta".
* * * * *
Vieraskielisiä lukukirjoja tavallisesti seuraa selitys kankiammista
sanoista ja paikoista. Monelle kotimaalaiselle _Suomen_ lukialle on
suomi kreikaa ja latinata oudompi, jonka nimitämmä, sitä ollenkaan
oudoksumatta. Sanotaanhan tekemättömän touon ei kasvavan -- kuinka
siis voisi odottaa suomen kielitaiteen viljelemättä kasvamista?
Ja kun sitä näihin aikoihin asti ei ole kouluissa viljelty, eikä
virallisissa kirjoituksissa tarvittu, niin joko siis kumma sen outona
oleminen monellakin, joka vielä ei lapsuudestakaan ole saattanut
tottua suomen puheeseen, jos kohta yksin lapsuudessa tottumisellakin
ei kauas juoksennella. Tämä jälkimäinen lauseemme olkoon sanottu
niiden vuoksi, jotka tottuneet yhteen syntymäpaikkansa puhetlaatuun,
elikkä vielä sitäkin ulkokielien mukaan väännellen -- sillä mielen
kouluissa ruotsistuen tok' ei jääne kielikään kauas jälelle, kun
ei olekaan pitkiä taipaleita _mielen_ ja _kielen_ välillä --
harvoin somistavat suomea yleensä, ainakin yhtä syntymämurrettansa
kiitellen, jos olkaan kuinka sortosa eli vaillinainen tahansa.
Toiset taas siitä siteestä päästyä välistä kääriytyvät toiseen,
aina outoja sanoja ja väänteitä kieleensä ongiskellen, jos useinkin
lapsuudesta tutut, kotipaikoilla kuultunsa, olisivat ehkä somempia.
Kumpikin näistä ääreyksistä, ehkä itsessänsä ei ylistettävä,
kirjallisessa käytteessä kuitenkin saavuttaa jotain hyvää: edellinen
erinäisien puhetmurretten tutustumisella, jälellinen eriseutuisten
sanojen ja lausettapojen yhdistämisellä. Siitä ei nyt kuitenkaan
ole aikeemme pitemmältä lausuilla, eikä vielä siitäkään, kuinka
tästälähin kieltämme kouluissa oppimisella, sen epätasaisuudet
toivottavasti vähitellen poistuvat, vaan suorittaummekin jo
edellisiä laulukäänteitä ja mukaamia joten kuten selittelemään, sen
ainoastansa ennen työhön ruvettuamme muistuttaen, tavattavan niitä
jo entuudesta muilta ja muutamia itseltämmekin suomennettuna, joista
käännöksistä meillä työssämme on ollut missä enemmin, kussa vähemmin
apua. Niin löytään toisella suomentamalla: _Lähteellä_ Maamiehen
Ystävässä 1844, N. 15; _Joutsen_ Oulun Viikko Sanomissa 1834, N.
5; _Seitsemäntoistavuotias_ Saimassa 1845, IV 5; _Lintuselle_
M. Y. 1845, N. 30; _Merimiehen morsio_ S. 1845, N. 20; _Keväillä_ S.
1845, N. 18 ja M. Y. 1845, N. 19; _Kiiltomato_ O. V. S. 1829, N. 13;
_Hautaus_ M. Y. 1845, N. 17; _Lohdutus haudalla_ O. V. S. 1830, N.
46 ja M. Y. 1844, N. 34; _Tytön kulennat_ S. 1845, N. 29; _Poika ia
lähde_ O. V. S 1830, N. 47 ja S. 1845, N. 34; _Linnustaja_ O. V. S.
1833; N. 5; _Rukous_ S. 1844, N. 18; _Ojalan Paavo_ O. V. S. 1830,
N. 53; _Saarijärven Martti_ O. V. S. 1831, N. 5. Vielä riidassa
ollen, voisiko muitakin laulannoita rakennella runolaulun vaatimusten
mukaan vaari ottamisella tavutten _arvosta_, vai pitäisikö niitä
ruotsalaisen ja muun vieraan laulun jälkeen _korkoja_ myöten
sovitettaman, olemma näissäkin kokeissa liittäyneet niihin, jotka
puoltavat edellä mainittua laulurakennon tapaa, tahtoen runolaulun
perusteeksi muullenkin suomalaiselle laulannolle.
* * * * *