"Mik' on, Mikko parka, pauloissasi,
Syynä lapsi rukka langoissasi? --
Vietät syksyn synkässä salossa,
Siellä tallaelet talvikauen;
Muut ne aina ansoistansa tuovat,
Kantavat kotihin koppeloita,
Teiriäkin paljon pauloistansa,
Metsoja ja pyitä pyyvyksistä,
Sinä vaivainen vaellat aina
Tuomattasi merkkiä metsästä".
Niinpä äiti -- Mikko äitillensä:
"Ellös äitini toki toruko! --
On minulla teiri tiettyvissä,
Kaunihimpi kaikkia kanoja,
Koriampi korven koppeloita.
Sille syksyn ansoja asetin,
Panin paulojani talvikauen,
Kevähillä tuonenkin kotihin.
Se on lintu kumma kuullaksesi:
Syli sill' on siipien siasta,
Höyheninä suortuat soriat,
Kaks' hunajahuulta noukkasena".