Noinpa lausui lähtehelle poika:
"Epäkelpo, kehno, nurmen raiska!
Tuhat kertoa jos katseleisi
Kultani sinussa silmiänsä,
Et sä kätke kuitenkaan kuvaista.
Kasvojen kuvoa kaunokaista;
Kuvanensa lasket kulkemahan,
Etten löyä', ehkä kuinka etsin.
Joko nyt sinun kurja kostanenki,
Sullon suusi, velloan vetesi,
Sotken suoksi kukkalaitehesi?"
Lähe' tuohon lausui lauhkiasti:
"Mitäpä minusta kostamista? --
Olen lapsi laiha, veen sikiö,
Elävä ikäni armahatta;
Miksi siis sä raukan rankaseisit,
Veteni saveksi velloaisit,
Suoksi sotkisit kukat koriat? --
Löyät lähtehen sinä lämpimämmän
Syämessäsi -- sekin usein
Kaotti kuvanki kultasesi,
Kaottua kullan silmistäsi".