Puolueet ovat vapauden ja hirmuvaltiuden äpärälapsia. Heidän äitinsä
on äänestysuurna, joka kaikkine puutteineen kuitenkin tahtoo esiintyä
yksilöllisenä vapautena, joka on kutsuttu aseihin puolustamaan yleistä
vapautta. Mutta puolue ei tyydy tähän. Se muodostuu ja järjestyy
voittaakseen vallan omalle käsitykselleen, joka puolueelle merkitsee
valtaa vallan vuoksi. Valta on siis puolueen oikea isä ja synnyttäjä,
tuo valta, joka ollen itsessään epävapaa, koska se kieltää muiden
vapauden, on yleisen vapauden verivihollinen. Vallan asettaminen
päämääräksi on, huolimatta kaikista puheista, kaikista hyvän asian
harrastuksista ja kaikesta uskosta omanvoiton pyytämättömyyteen,
todellisuudessa vaan oman vapauteni ja kaikkien vapauden toisiinsa
sekoittamista, samalla kun se alentaa äänestysuurnan itsekästen
pyyteiden nuotan peräksi.
Jos väitetäänkin, että valta vapaassa maassa on kansantahdon ilmaus
ja että se siis vaan on vapautta, niin ei silti voida väittää, että
puolueen tahto olisi kansan tahto. Puolueen sisimpänä tarkoituksena on
päin vastoin kaikkien muiden tahdon syrjäyttäminen valmistaakseen tilaa
vaan muutamain harvain tahdolle. Tälläkin tiellä päätyy puolue lopulta
epävapauden auttamattomaan umpikujaan.
Jos taas väitetään, että puolue tahtoo koota kansantahdon, keskustella
siitä ja sitä selvittää, niin on sen katsantokanta jo alusta alkaen
kierossa, koska kaikkea katsotaan vaan yhdeltä puolen. Ja jos tahdotaan
puolustaa puolueen olemassa olon oikeutta sillä, että vastapuolueen
katsantokanta on yhtä yksipuolinen ja että oikeuden tulee syntyä juuri
näiden kahden vastakohdan taistelusta, niin olisi tämä oikein, jos
ainoastaan mielipiteet murtuisivat toisiansa vastaan, mutta sen voivat
ne tehdä ilman puoluetta. Kun kaksi puoluetta taistelee keskenään, on
mielipide sivuasia ja valta pääasia.
Epävapaus on niin syvästi juurtunut koko puoluejärjestykseen, että
puolue on pakotettu tappamaan kaiken yksilöllisen vapauden omassakin
piirissään. Ei mikään itsevaltius ole ankarampi kuin puoluekurin.
Ainoastaan ehdoton alistuminen tuottaa voiton. Johtajat tekevät
vaalilistan. Mutta, -- väittää joku kapinoitsija vaalikarjassa, jota
ajetaan kuin lammaslaumaa uurnalle -- tämä nimi vaalilistallamme on
kelvoton, sen omistaja on taitamaton, epäluotettava, huonomaineinen!
-- Vaiti! -- Tämä toimenpide on mahdoton, epäkäytännöllinen, väärä!
-- Tottele! -- Ja karja kulkee uurnalle vastoin vakaumustaankin
saavuttaakseen edes jotakin, puolueen voiton, vallan.
Paitsi puolueen voittoa on olemassa toinenkin vaikutin, vastapuolueen
tappio. Puoluejohtajat tietävät varsin hyvin, että tämä viimeinen
vaikutin usein on voimakkaampi kuin edellinen ja käyttävät sitä
taitavasti hyväkseen. Mielipiteiden taistelu värittää aina
puoluetarkoituksia varten henkilöitä. Jonkun nimen värillä,
todellisella tai luulotetulla, on tavallisesti ratkaiseva merkitys.
Englannissa ja muualla esittävät ehdokkaat toki ohjelmansa ennen
vaalia. Meillä äänestetään nimien mukaan, jotka valmiina syötetään
valitsijoille.
Lista tehdään ja tarkastetaan ennakolta, joko puolueen toimikunnan
tai muutamain luotettavain valitsijain keskuudessa. Vastapuolue
harjoittaa kiihoitusta, pieninkin hajaannus voi tuottaa tappion. Pois
kurittomat, se on, ne itsenäiset, jotka uskaltavat ajatella ja toimia
oman vakaumuksensa mukaan! He ovat noita "villiä", jotka puolueiden
väliin puristettuina harvoin saavat aikaan muuta kuin haja-ääniä. Jos
ei puoluetta olisi, voisivat itsenäiset liittoutua jossain määrätyssä
asiassa ja saada äänensä kuuluville. Mutta puolueelle on asia,
samoinkuin isänmaakin, sivuasia ja puolueen voitto pääasia.
Epävapaus on kaiken puolue-elämän tunnusmerkki. Johtajat itsekin,
jotka tanssittavat nuoralla nukkejaan, ovat vuorostaan riippuvaiset
joukkojen kannatuksesta ja ovat pakoitetut tinkimään vakuutuksensa
kanssa pysyäkseen johdossa. Niinkuin kaikki itsevaltiaat kuluvat he
pian. On harvinaista ja vaatii yhtä harvinaisia lahjoja, että vanha
johtaja niinkuin Gladstone on voinut pitää puolueen ohjia kädessään
melkein ikänsä loppuun saakka. Tavallisesti syntyy muutamien vuosien
kuluttua nuorempi puolueryhmä, jonka ohjelma on jyrkempi ja keinot
ankarammat, poistaakseen vanhat johtajat. Aika on kasvanut vanhoista
vaatteistaan ja vaatii uusia miehiä uusille aatteilleen. Oikein, mutta
ei sekään edusta koko totuutta! Sillä siihen tulee nuoremman sukupolven
levottomuus vallan perimiseen. Aina ja aina vaan tuo valta! Missä on
isänmaa?
Onhan kyllä ymmärrettävää, että yhtäläiset mielipiteet tahtovat
ryhmittyä ja taistella yhdessä. Se on joukkojen painolakia ja on
välttämätön menestymiselle, Ilman sitä olisi tahtojen anarkia
mielipiteiden anarkiaa ja yleinen mielipide mahdoton. Mutta yleisen
asian puolesta yksissä taisteleminen ei ole vielä puoluetaistelua.
Mielipiteet voivat yhtyä yhdessä asiassa ja erota toisessa. Puolueen
oikea tunnusmerkki on juuri erilaisten kysymysten yhdistäminen samaan
sotahuutoon, vaikk'ei sillä olisikaan asian kanssa mitään tekemistä.
Kaikki sanovat olevansa samaa mieltä itse asiasta, mutta kun ratkaisun
hetki tulee, vaatii puolue taas osansa, ja kykenevin edustaja saa
väistyä kenen keikarin tieltä tahansa, joka vaan tunnustaa oikeata
väriä.
Onko tällainen puoluekarja kelvollinen äänestämään maansa onnesta tai
onnettomuudesta?
6.11.1890. 27.9.1895.