Se elämä, joka virtailee ulos kodista ja koulusta, jakaantuu kahteen
jokihaaraan, realiseen eli käytännölliseen ja ihanteelliseen. Valinta
riippuu milloin taipumuksista, milloin pakosta, milloin ympäristöstä.
Käytännön mies toimittaa enemmän yksityiskohdissa, ihanteiden mies
enemmän laajuudessa. Käytännön miehen tehtävä on hetken, ihanteitten
miehen tehtävä tulevaisuuden; edellisen ahdas, mutta varma, jälkimäisen
rajoittamaton, mutta epävarma.
Kansa ja isänmaa ovat käsitteitä, jotka jakavat ihmiskunnan parsiin. Ne
ovat olleet olemassa niin kauvan kun historia muistaa, ja ne tulevat
olemaan niin kauvan kun eri maat tarjoavat eri elinehtoja. Muukalainen
oli aina raakalainen, helleeni ja juutalainen olivat aina valituita.
Kansat ovat yksilöiden hyvien ja huonojen ominaisuuksien, mutta
etupäässä heidän itsekkäisyytensä kollektiivisia inkarnatsiooneja.
Se itsekkäisyys, jota yksilö koettaa voittaa toisten vuoksi, pääsee
valloilleen kansoissa, ilmaantuu heissä säälimättömämmin ja väistyy
ainoastaan väkivallan tieltä. Väkivallan, viekkauden ja kaikellaisen
vääryyden harjoittamista kansansa ja isänmaansa hyväksi kutsutaan
isänmaan rakkaudeksi; maansa vihollisten hävittäminen, ryöstäminen,
tappaminen ja tuhoaminen on kunniakasta ja urhokasta. Oman kansan
ja oman maan ylistäminen ja muiden halventaminen on kansallista
itsetuntoa. Onnellisia ne kansat, joita luonto ja asema pakottaa
pysymään nöyrinä; he voivat vielä toivoa itselleen tulevaisuutta.
Se oli ainoastaan Kristuksen suuri sydän, joka voi sulkea koko
ihmiskunnan samaan veljen syliin ja julistaa oppia rakkaudesta kaikkia
kohtaan. Hänen sanansa kulkevat kaikkea yhdistäen, kaikkea sovittaen
maailman yli ja loiskivat kuin kevätsade jäävuoria vastaan. Kaikkialla
kohtaa niitä vastarinta. Kansat tarttuvat aseihin toisiaan vastaan,
viekastavat ja pettävät toisiaan. Yksilöt joutuvat käsikähmään,
jopa itse uskonnotkin sotivat. On käytännöllisiä kansoja, niinkuin
englantilaiset, ja ihanteellisia, niinkuin ranskalaiset ja saksalaiset.
Mutta ovatko he silti vähemmin itsekkäitä? Englantilaiset kulettavat
samassa laivassa raamatuita, epäjumalankuvia ja opiumia. Saksalaiset
tahtovat omikseen anastaa jokaisen suuren aatteen ja persoonallisuuden.
Eroavaisuus näkyy siinä, miten nämä kansat sivistävät vieraita
valloitettuja kansoja. Englantilainen järjestää, käyttää kaikki
hyväkseen, hallitsee niin kauvan kun voi, mutta jättää, sittenkun
on pakotettuna luopumaan saaliistaan, vapauteen kasvatetun kansan.
Saksalainen alistaa kaikki kauppaetujensa alle, saksalaistuttaa,
sivistää, polkee ja jättää poistuessaan köyhän kansan, joka on
kadottanut uskon omaan itseensä. Ranskalainen tuhlaa verensä kunnian
vuoksi, sivistää vallan vuoksi, ei halveksi voittoa, mutta uskottelee
itselleen, kun on pakotettu jättämään valloituksensa, että hän on
sivistyttänyt raakalaisia.
Niin ihmeellinen on maailman hallituksen mekaniikka, että tämä kaikkien
itsekkäisyys toisia kohtaan on aina vaikuttava liikevoima, joka vie
kansoja, yksilöitä ja ihmiskuntaa eteenpäin. Mitä olisi tämä suuri
ihmissuku, koottuna yhteen ainoaan suureen laumaan ilman eroittavia
rajoja ja kansallisuuksia? Mitä olisi tämä suku ilman tarpeita, ilman
kilpailua, ilman harrastuksia, vaatimuksia ja vastakohtia, niin,
mitä olisi se ilman himoja, kateutta ja halua johonkin kaivattuun
ja toivottuun? Ei voi ajatella sellaista viatonta, mutta samalla
myöskin tahdotonta ihmiskuntaa muullaisena kuin Itämaiden muinaisten,
suunnattoman suurien valtakuntain kaltaisena, joissa hirmuvaltias
hallitsi orjia. Minkä kautta on Eurooppa, maan osista pienin eikä
suinkaan rikkain, vähitellen kohonnut kaikkia muita mahtavammaksi?
Sen kautta, että sopivasti sijotetut meret, maat ja vuoret ovat
muodostaneet rajoja ja synnyttäneet toisistaan erotettuja kansoja.
Näiden kansain yhteys ja kilpailu ovat synnyttäneet Euroopan
sivistyksen, jota vastoin Aasian arot ja Afrikan erämaat ovat milloin
yhdistäneet kansoja suuriksi laumoiksi, milloin eroittaneet heidät
toisistaan. Euroopassa on Venäjä samoista syistä jäänyt takapajulle,
mutta leviää kevättulvan voimalla itäänpäin.
Luulisi, että maanpallon 1,500 miljoonaa asukasta, jotka jokainen
ovat itsekkäitä yksilöitä ja joista ei kukaan ole täysin toisensa
kaltainen ruumiin ja sielun puolesta, tarjoisivat tarpeeksi vaihtelua,
mutta yksilön kokonaisuus ei riitä, edistys vaatii sen lisäksi vielä
moninaisia kansoja. Ei mikään ole hullumpaa kuin katoolisen kirkon
vaatimus puustavin yhtäläisyydestä samassa uskossa. Sitä ei Kristus ole
koskaan tarkoittanut puhuessaan "yhdestä lammashuoneesta ja yhdestä
paimenesta"; hän on lisännyt, että "Jumala tahtoo palveltaa hengessä
ja totuudessa", puustavista riippumatta, mutta hengessä. Ei mikään ole
valtiollisesti lyhytnäköisempää kuin panslavisuuden ja pangermanisuuden
yritykset sulattaa eri kansoja pakottamalla heitä oppimaan häiritseväin
kieltä ja käsitystä isänmaasta siten vahvistaakseen valtion yhteyttä.
Oletetaan, että n.k. suuret kansat kerran tulevat nielemään pienet
kansat paljoutensa vetovoiman avulla. Aineen painolakeja ei kuitenkaan
voida sovittaa vapaaseen ihmishenkeen. Pakko mikä hyvänsä synnyttää
vastustusta eikä edistä yhteyttä, mutta hajoittaa sitä. Poista pakko
ja pane sijaan vapaus, silloin on olettaminen oikea, vaikka onkin
epätietoista, onko siitä kehitykselle hyötyä. Historia todistaa,
että kehitystä ja edistystä autetaan parhaiten siten, että eri
katsantokannat saavat murtua toisiaan vastaan ja sen kautta kilpailla
keskenään.
Ovatko siis kansa ja isänmaa itsekkäisyytensä vuoksi esteenä
ihmisten sovulle ja onnelle? Eivät. Esiintyen itsekkäisinä ulospäin
valmistavat he keskuudessaan vaikutusalaa rakkaudelle ja tarkoitusperää
kieltäymykselle. Kansa ja isänmaa ovat välttämättömiä renkaita
kehityksen ketjussa, ja on niiden tarkoitus ketjun maallisessa päässä
sulautua ihmiskuntaan. Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ei ole
enää oleva kansoja eikä vieraita, ainoastaan omaisia, uskotuita ystäviä
saman isän helmassa.
Maantiede ja tilastotiede ovat yksimieliset siitä, että jokainen maa
asemansa, ilmastonsa ja hedelmällisyytensä kautta kasvattaa sen kansan,
joka siinä asuu, ja päinvastoin, että jokainen kansa sivistyksensä
voiman kautta luopi uudestaan sen maan, jossa se asuu. Sovita tähän
tosiasiaan maailman hallitus ja me ymmärrämme, että Jumala on antanut
jokaiselle maalle ennen määrätyn kansan ja jokaiselle kansalle
ennen määrätyn maan, jossa se voi toteuttaa samaten ennen määrättyä
tehtävätään. Tarkasta vaan tuota pientä, ahdasrajaista Palestiinaa!
Eikö tämän kolmen maanosan ja kahden valtameren, itä- ja länsimaiden
välillä oleva pieni maa, johon sisältyy kaikki luonnon ja historian
vastakohdat, ole edeltäpäin määrätty suorittamaan tehtävää maailmassa?
Ja eikö meille kaikki sano, että ennustukset siellä tulevat toteutumaan
ja että Jerusalem aikain täyttyessä on määrätty maailman pääkaupungiksi?
Sosialistit sanovat olevansa kosmopoliitteja. Mitä on kosmopoliitti?
Maailmanmatti ilman maata ja kansaa, "ein hiesiger", joka luulee
olevansa kotonaan kaikkialla, mutta ei ole kotonaan missään. Onko hän
kristitty? Rakastaako hän ihmisiä? Ei, hän rakastaa vaan itseään, ei
välitä kenestäkään muusta. Hävitköön maailma, kunhan hän vaan löytää
laudanpalasen sen päällä pelastuakseen.
Isänmaakin voi muuttua epäjumalaksi ja onkin muuttunut siksi monelle,
toisille on se kaunis nuoruuden unelma. Ja kuitenkin on tässä aatteessa
jotain pyhää, jotain suurta, ylentävää, sovittavaa, yhdistävää. Isänmaa
on monen turva, monen koti, monen hauta, ja kuitenkin on se niin
kokonaan minun, että kannan sen sydämmessäni ja katsantotavassani.
Se sisältää kaiken, joka on minulle rakasta ja kallista maailmassa,
menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden, työn palkan, rakkauteni
huolenpidon ja elämäni lähimmän päämaalin. Sano, voiko kuolla tämän
maan edestä? Voi -- ja elää! On helpompi kuolla kuin elää aatteelleen;
voimamme on heikkoutta, tahtomme häilyväisyyttä. Mutta tietäen tai
tietämättään ovat kaikkina aikoina monet tuhannet eläneet, kärsineet ja
kuolleet tämän maan puolesta, joka joka aamu kutsuu meitä seuraamaan
isiemme jälkiä. Kyllästy tähän maahan, valita sen köyhyyttä, pudista
sen tomu jaloistasi, muuta pois rikkaampiin maihin, koeta unohtaa
lapsuutesi kehto, äitisi rukous! Turhaan, sinä et pääse erillesi
kansastasi ja maastasi, sinä viet sen mukanasi, minne maailmassa
matkannetkin, se on sisin juuresi, et voi siitä irtautua, ja jos
voitkin, tunnet voimiesi ja hyvinvointisi kukkulallakin ollessasi, että
jokin, joka antoi elämällesi sen sisällön, on sinussa kuollut.
21.4.1895.