Perhe, yhteiskunta, valtio vastaavat nuorella ijällä kotia, koulua,
isänmaata. En määrittele niitä, valaisen niitä omalta kannaltani.
Olen lähtenyt rakastetusta kodista, joka oli juureni aina viidenteen
kymmenenteen vuoteeni saakka. Erosin aina kaipauksella tästä kodistani,
palasin sinne aina ikävöiden. Isäni jälkeen, joka minun ollessani
kolmannellatoista kutsuttiin pois työstään isänmaan palveluksessa,
oli minulla äiti, jota rakastin enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
Rukoilin sen vanhan pihlajan juurella, jonka alle kaksi pientä
veljeäni oli haudattu, mutta minä olin saanut pitää sisaren, jonka
maailmankatsanto erosi paljon omastani, mutta joka kuitenkin oli
minulle niin rakas, ett'ei mielipiteiden eroavaisuus koskaan häirinnyt
sopuamme. Löysin puolison, joka oli uskottuni sekä suruissa että
iloissa, ja Jumala antoi meille hyviä, lahjakkaita lapsia, jotka
ovat jakaneet kanssamme surut, ilot ja toiveet, lapsia kolmanteen ja
neljänteen polveen. Meillä oli jokapäiväinen leipämme alinomaisessa
luottamuksessa Herraamme, paimeneemme. Meille suotiin paljon ystävyyttä
ja paljon rakkautta, terveyttä, työvoimia ja mieluinen vaikutusala. Kun
tähän lisään iankaikkisen elämän siemenen, jonka äitini varhain kylvi,
ja Jumalan varjeluksen kurituksessa ja lohdutuksessa, on käsitykseni
kodista täten juurineen paljastettu.
Enhän voi asettaa onnellista kotiani malliksi kaikille kodeille, mutta
vertaillessani tulen minä siihen tulokseen, että kodin vaikutukseen
perustuu hyvä tai paha meissä koko elämäksemme. Sen vaikutukset jäävät
kulumattomiksi läpi elämän vaihtelevien kokemusten. Äitini kuoli
seitsemänkymmenen seitsemän vuoden vanhana, ja viimeisenä hetkenään,
kun kaikki välillä oleva oli unhotettu, kulkivat hänen ajatuksensa taas
takaisin hänen lapsuutensa kotiin, kun hän oli kymmenen vuoden vanha.
Isässä, äidissä ja sisaressa opimme me ensin rakastamaan ihmisiä.
Hevonen, koira, lammas ja linnut saattavat meitä tutustumaan elämään
ja luomakuntaan. Kotipihamme koivu, lapsuutemme järvi, poriseva
purosemme opettavat meitä ensiksi rakastamaan isänmaatamme. Kun lapsena
palasin koulusta, syleilin minä riemuissani haapojani puutarhassamme,
ne levittivät lehtensä minun ylitseni ja tervehtivät minua lehviensä
suhinalla. Näistä puista kasvoi maani ja kansani; tuulen suhinasta
puhui minulle luonnon kieli.
Kaupunkien lapset, jotka asuvat vuokratuissa asunnoissa, kasvavat
ilman tätä kasvattavaa rakkautta vakituiseen kotiin. Perhe on meille
isänmaa, mutta jos perheen jäsenet ovat kadonneet virkahuoneeseen
tai seurapiireihin, jää lapsille ainoastaan muisto palvelusväestä,
tovereista ja kirjoista. Nämä lapset ovat vaarassa kasvaa itsekkäiksi
ja ahdasmielisiksi. Ystävä voi johtaa heitä, isänmaallinen juhla voi
ylentää heidän ajatuksiaan, mutta lapsuuden vaikutukset ajavat toisiaan
takaa alinomaisessa vaihtelussa ja hyviä esimerkkejä täytyy, niinkuin
satuja, aina uudelleen esittää.
Kodit ilman jumalanpelkoa kasvattavat lapsia ilman pohjaa. Kodit,
joissa uskonto on ulkonaista tapaa, kasvattavat sunnuntai-kristityitä.
Kodit, joissa lapsia pakotetaan kuulemaan saarnoja, joita eivät
ymmärrä, kasvattavat ulkokullatuita. Kiroukset, riidat, panettelut,
juorut, epäjärjestys ja valhe, istuttavat lapsiin samoja vikoja.
"Pienilläkin padoilla on korvat." Sana, josta sitä kaikkein
vähimmin aavistamme, on tarttunut ja itää. Mitä kodin kuriin
tulee, on kokemukseni se, että kaikki liiottelu on vahingollista.
Ankaria, kiivaita vanhempia ja järjetöntä kuritusta koettaa lapsi
välttää hätävalheilla ja silmänpalveluksella. Höllyys synnyttää
tottelemattomuutta, suositteleminen ylvästelyä ja kateutta.
Ruikuttelevat nuhteet synnyttävät välinpitämättömyyttä. Hyvin
pedagoogiset isät asettavat kasvatuksen ohjeeksi vapauden ilman
muuta rajoitusta kuin ilmeiset lainrikokset ja avonaisen uhkan. Olen
nähnyt enemmän huonoja kuin hyviä seurauksia tästä järjestelmästä.
Se on ikkunain auki pitämistä kaikille tuulille. Vaikutuksia tulvii
kaikilta tahoilta ja tarpeen on, että ne kotona tarkastetaan.
Kokemukseni on se, että kuritus on oikeutettu valheesta ja tahallisesta
tottelemattomuudesta kolmesta seitsemään vuoteen kaikille, ja pojille
kahdestatoista kolmeentoista vuoteen. Lievemmät rangaistukset, niinkuin
aresti (ei kuitenkaan pimeässä huoneessa), nurkkaan paneminen ja
pakotus pyytämään anteeksi sovitetaan rikoksen laadun mukaan. Rakkaus
ei ole rakkautta, jos sitä ei yhdistetä kuritukseen. Lapsen tulee nähdä
vanhempien surevan heidän tottelemattomuuttaan. "Joka kuritta kasvaa,
se kunniatta kuolee".
Vaikk'ei kodin vaikutus olekaan yhtä tärkeä aikaihmiselle, on
se kuitenkin aina voimakas. Anna hänen nauttia järjestyksestä,
puhtaudesta, hauskuudesta ja tyynestä ja lempeästä yhdyselämästä, niin
ei hänen ole tarvis hakea huviaan ulkoapäin kaikista sen karkeammissa
ja hienoimmissa muodoissa. Anna hänelle kaiken tuon vastakohta ja hän
on pakeneva tuota kotia, jossa hän viihtyy huonosti ja joka on hänelle
vaan pakollinen yösija.
Kiittäköön se, joka on saanut hyvän kodin, joka päivä Jumalaansa tästä
siunatusta lahjasta, ja verratkoon kohtaloaan ei ainoastaan tämän
maailman onnettomiin, kodittomiin paimentolaisiin, vaan myöskin niihin
vanhoihin naimattomiin miehiin, jotka viettävät raihnaisen vanhuutensa
palkattujen palvelijain hoidossa ja lopettavat itsekkään elämänsä
haudassa, jonka partaalla ei kukaan rakkauden kyyneliä vuodata!
17.4.1895.