MINÄ

Missä on itsevaltias, joka hallitsee kaikkia eläviä olennoita

kehdosta hautaan ja tuolla puolellakin haudan, -- joka seuraa

sinua uskollisemmin kuin varjo, missä kulkenetkin, joka suojelee

sinua kaikkia vastaan, paitse itseäsi vastaan, joka vartioi sinun

pienimpiäkin askeleitasi, ylentää sinut yli kaikkien muiden ja polkee

kaikki muut, joka aina puolustaa sinun oikeuksiasi ja etujasi, mutta

joka myöskin sisällisen voiman häntä pakottaessa voi lahjoittaa

sinut pois, lahjoittaa pois oikeutesi ja etusi? Missä hän on tuo,

joka ei koskaan jätä sinua, ei edes hulluuden yössä, hän, jonka sinä

aina näet, jota kuulet, jonka tunnet ja jota puhuttelet, jolle uskot

salaisimmat ajatuksesi ja jolta aina kysyt neuvoa suurissa ja pienissä

tarpeissasi, mutta joka niin usein pettää sinut ja jättää sinut

avuttomaksi, silloinkun häntä enin olisit tarvinnut? Missä on hän, jota

vaistomaisesti rakastat yli kaiken muun maailmassa ja jota kuitenkin

katumuksen hetkenä voit inhota, vihata ja syntymättömäksi toivoa?

Niin, kuka on hän tuo salaperäinen aina vaihteleva, uskollinen ja

uskoton ruumiin ja sielun valtias, joka aina määrää ajatuksesi,

päätöksesi ja toimesi? Sinä ajattelet Herraa Jumalaa taivaassa, tuota

korkeinta, ensimmäistä, viimeistä ja ainoata, mutta hän ei petä

koskaan, ei muutu koskaan niinkuin maallisen elämän haltija. Hän

se siis ei voi olla. Sinä ajattelet suojelusenkeliäsi, joka sinua

kaikkialla seuraa. Mutta hänkään se ei voi olla, hän ei ylennä sinua,

ensiksi sinua masentamatta. Vielä vähemmin voi se olla joku maan

mahtavista, jotka vallitsevat tänään ja huomenna ei kukaan enää tiedä,

missä heidän sijansa on.

Hyvä; etsi häntä sielusi sisimmästä salakammiosta, siellä on hänen

valtaistuimensa ja asuntonsa; hänen nimensä on _Minä_ ja vielä

varmemmaksi vakuudeksi _Minä Itse_. Hän on tarun peikon kaltainen:

hänen voimansa on hänen nimessään, eikä hänen taikavoimansa vaikuta

siihen, joka tietää hänen nimensä. Sille, joka tietää hänen nimensä,

voipi hän käydä vastukselliseksi seuralaiseksi, ahdistelevaksi,

irvisteleväksi epäjumalaksi, josta turhaan koetamme vapautua. Niille,

jotka eivät tunne hänen nimeänsä, on hän sitävastoin mitä miellyttävin

seuraystävä, mitä älykkäin ja luotettavin neuvonantaja ja välittäjä,

joka tietää kaikki, ymmärtää kaikki ja osaa ennustaa kaikki paremmin

kuin kukaan muu. Jos epäilet tämän valtiaan kaikkitietoisuutta, teet

majesteettirikoksen; jos loukkaat häntä, on se kuoleman synti; jos

laiminlyöt tai unhotat hänet, silloinkun hän vaatii kaikkien huomiota,

on se joko anteeksiantamatonta sokeutta tai mitä suurinta hävyttömyyttä.

Semmoinen on tämän mahtavan miehen peritty luonne, kun hän esiintyy

mitä erilaisimpiin pukuihin puettuna, milloin vaateliaana, milloin

teeskennellyn vaatimattomana. Hän on raudasta ja savesta tehty

jättiläinen, hän voi olla sitkeä ja hauras, itsepäinen aina

parantumattomuuteen saakka ja nöyrä aina siihen määrin, että kieltää

perityn luonteensa. Hän kovenee loukkauksista, hän heltyy rakkaudesta.

Hän voi hellyytensä hetkinä, niin, jopa kautta koko elämänsä kieltää,

unohtaa ja uhrata tämän taipumattoman itsensä, joka on juurtunut häneen

syntymästä saakka. Kovan ulkonaisen painon alla voi hän tulla toisen

tahdon orjaksi; rakkauden vastustamattoman sisäisen ponnistuksen

voimasta voi hän muuttua mitä rakastettavimmaksi, luotettavimmaksi ja

hellimmäksi toisten etujen valvojaksi.

Hänen nimensä, hänen kaikkea polkevan perityn luonteensa ja hänen

olojen mukaan aina vaihtelevan olentonsa takana piilee nimittäin yksi

luomakunnan perusajatuksia, joka elähdyttää kaikkia eläviä ja joka on

elämän sisin juuri, jonka vuoksi sen myöskin täytyy löytyä alkulähteenä

elämän luojassa ja ylläpitäjässä, nimittäin _personallisuus_.

Personaton Jumala personallisten olentojen maailmassa olisi kaiken

elämän kuolema. Ilman personallisuutta olisi kaikki elimellinen elämä

tuomittu avuttomasti menehtymään luonnon voimien ja muiden elävien

olentojen ylivoiman alle. Personallisuus on annettu kaikelle, joka

yksilönä elää, sen olemisen säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Sen

ensimmäinen tunnusmerkki on oman elämän suojeleminen joko vastustuksen,

paon eli petoksen kautta. Ne eläimet, jotka eivät voi puolustautua,

pakenevat; ne kasvit ja eläimet, jotka eivät voi paeta, naamioivat

itsensä pettääkseen ja eksyttääkseen vihollistansa. Kasvikunnassa

ja suurimmassa osassa eläinkuntaa on, lukuunottamatta perhettä ja

sikiöitä, jotka ovat suojeltavat, jokainen yksilö jokaisen toisen

yksilön vihollinen tai ainakin hänen onnestansa välittämätön.

Ihmismaailmassa kilpaili jokainen alkujaan naapurinsa kanssa olemisen

tarpeista, ja oli siis vihollinen. Hitaasti ovat ihmiset kehittyneet

tunnustamaan käsitteitä _lähimmäinen_ ja _veljenrakkaus_, mutta

personallisuuden synnynnäinen itsekkäisyys pysyy ja ajaa yhä yksilöitä,

kansanluokkia ja kansoja tuimiin taisteluihin olemisen puolesta.

Näin on _Minä Itse_ kaikkina aikoina pysynyt maallisen elämän

haltijana, sillä erotuksella kuitenkin, että hän kasvi- ja

eläinmaailmassa on pysynyt tiedotonna tai puolitietoisena _yksilönä_,

jota vastoin hän ainoastaan ihmismaailmassa on saavuttanut täydellisen

olemusmuotonsa itsetietoisena _personallisuutena_. Tässä olemuksessa,

samoinkuin kaikissa muissakin, on eri asteensa. Kaikki elimellinen

elämä pitää huolta suvun jatkumisesta, mutta jo kasveissa ja vielä

enemmän eläimissä tulee siihen halu yhtyä yhteiskuntiin ja toimia

yhteisin voimin. Korkeammissa eläimissä näkyy yhteisen itsepuolustuksen

jälkiä; ihmisessä kehittyy kaikkiyhteys-ajatus: yksi kaikkien ja kaikki

yhden puolesta. Kaikki tämä osoittaa vääräksi väitteen yksinänsä

hallitsevasta minästä.

Luomakunnan laki on se, että jokainen voima sidotaan vastapainonsa

kautta: vetovoima keskipakoisuusvoiman kautta, elämän ilmiöt

katoavaisuuden kautta, valo pimeyden, itsekkäisyys rakkauden, ylpeys

nöyryytyksen ja rikos tuomion kautta. Inhimillinen laki ja yhteiskunta

ovat rakennetut vastapainojen pohjalle ja lopputuloksena on tasapaino.

Mutta kuinka paljon yli kaiken korkeammalla mahtanee olla se ikuinen

personallisuus, joka ei ainoastaan pidä kädessään kaikkia tasapainon

taistelevia ja toisiaan hävittäviä voimia, vaan vielä sen lisäksi

voi niistä kehittää elämän suuren tarkoituksen: oikeuden, totuuden,

kauneuden, hyvyyden ja pyhyyden, ja lopputarkoituksenaan kaiken

täydellisyyden!

8.4.1895.

Lehtisiä mietekirjastani · 第 24 / 48 题