Missä on itsevaltias, joka hallitsee kaikkia eläviä olennoita
kehdosta hautaan ja tuolla puolellakin haudan, -- joka seuraa
sinua uskollisemmin kuin varjo, missä kulkenetkin, joka suojelee
sinua kaikkia vastaan, paitse itseäsi vastaan, joka vartioi sinun
pienimpiäkin askeleitasi, ylentää sinut yli kaikkien muiden ja polkee
kaikki muut, joka aina puolustaa sinun oikeuksiasi ja etujasi, mutta
joka myöskin sisällisen voiman häntä pakottaessa voi lahjoittaa
sinut pois, lahjoittaa pois oikeutesi ja etusi? Missä hän on tuo,
joka ei koskaan jätä sinua, ei edes hulluuden yössä, hän, jonka sinä
aina näet, jota kuulet, jonka tunnet ja jota puhuttelet, jolle uskot
salaisimmat ajatuksesi ja jolta aina kysyt neuvoa suurissa ja pienissä
tarpeissasi, mutta joka niin usein pettää sinut ja jättää sinut
avuttomaksi, silloinkun häntä enin olisit tarvinnut? Missä on hän, jota
vaistomaisesti rakastat yli kaiken muun maailmassa ja jota kuitenkin
katumuksen hetkenä voit inhota, vihata ja syntymättömäksi toivoa?
Niin, kuka on hän tuo salaperäinen aina vaihteleva, uskollinen ja
uskoton ruumiin ja sielun valtias, joka aina määrää ajatuksesi,
päätöksesi ja toimesi? Sinä ajattelet Herraa Jumalaa taivaassa, tuota
korkeinta, ensimmäistä, viimeistä ja ainoata, mutta hän ei petä
koskaan, ei muutu koskaan niinkuin maallisen elämän haltija. Hän
se siis ei voi olla. Sinä ajattelet suojelusenkeliäsi, joka sinua
kaikkialla seuraa. Mutta hänkään se ei voi olla, hän ei ylennä sinua,
ensiksi sinua masentamatta. Vielä vähemmin voi se olla joku maan
mahtavista, jotka vallitsevat tänään ja huomenna ei kukaan enää tiedä,
missä heidän sijansa on.
Hyvä; etsi häntä sielusi sisimmästä salakammiosta, siellä on hänen
valtaistuimensa ja asuntonsa; hänen nimensä on _Minä_ ja vielä
varmemmaksi vakuudeksi _Minä Itse_. Hän on tarun peikon kaltainen:
hänen voimansa on hänen nimessään, eikä hänen taikavoimansa vaikuta
siihen, joka tietää hänen nimensä. Sille, joka tietää hänen nimensä,
voipi hän käydä vastukselliseksi seuralaiseksi, ahdistelevaksi,
irvisteleväksi epäjumalaksi, josta turhaan koetamme vapautua. Niille,
jotka eivät tunne hänen nimeänsä, on hän sitävastoin mitä miellyttävin
seuraystävä, mitä älykkäin ja luotettavin neuvonantaja ja välittäjä,
joka tietää kaikki, ymmärtää kaikki ja osaa ennustaa kaikki paremmin
kuin kukaan muu. Jos epäilet tämän valtiaan kaikkitietoisuutta, teet
majesteettirikoksen; jos loukkaat häntä, on se kuoleman synti; jos
laiminlyöt tai unhotat hänet, silloinkun hän vaatii kaikkien huomiota,
on se joko anteeksiantamatonta sokeutta tai mitä suurinta hävyttömyyttä.
Semmoinen on tämän mahtavan miehen peritty luonne, kun hän esiintyy
mitä erilaisimpiin pukuihin puettuna, milloin vaateliaana, milloin
teeskennellyn vaatimattomana. Hän on raudasta ja savesta tehty
jättiläinen, hän voi olla sitkeä ja hauras, itsepäinen aina
parantumattomuuteen saakka ja nöyrä aina siihen määrin, että kieltää
perityn luonteensa. Hän kovenee loukkauksista, hän heltyy rakkaudesta.
Hän voi hellyytensä hetkinä, niin, jopa kautta koko elämänsä kieltää,
unohtaa ja uhrata tämän taipumattoman itsensä, joka on juurtunut häneen
syntymästä saakka. Kovan ulkonaisen painon alla voi hän tulla toisen
tahdon orjaksi; rakkauden vastustamattoman sisäisen ponnistuksen
voimasta voi hän muuttua mitä rakastettavimmaksi, luotettavimmaksi ja
hellimmäksi toisten etujen valvojaksi.
Hänen nimensä, hänen kaikkea polkevan perityn luonteensa ja hänen
olojen mukaan aina vaihtelevan olentonsa takana piilee nimittäin yksi
luomakunnan perusajatuksia, joka elähdyttää kaikkia eläviä ja joka on
elämän sisin juuri, jonka vuoksi sen myöskin täytyy löytyä alkulähteenä
elämän luojassa ja ylläpitäjässä, nimittäin _personallisuus_.
Personaton Jumala personallisten olentojen maailmassa olisi kaiken
elämän kuolema. Ilman personallisuutta olisi kaikki elimellinen elämä
tuomittu avuttomasti menehtymään luonnon voimien ja muiden elävien
olentojen ylivoiman alle. Personallisuus on annettu kaikelle, joka
yksilönä elää, sen olemisen säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Sen
ensimmäinen tunnusmerkki on oman elämän suojeleminen joko vastustuksen,
paon eli petoksen kautta. Ne eläimet, jotka eivät voi puolustautua,
pakenevat; ne kasvit ja eläimet, jotka eivät voi paeta, naamioivat
itsensä pettääkseen ja eksyttääkseen vihollistansa. Kasvikunnassa
ja suurimmassa osassa eläinkuntaa on, lukuunottamatta perhettä ja
sikiöitä, jotka ovat suojeltavat, jokainen yksilö jokaisen toisen
yksilön vihollinen tai ainakin hänen onnestansa välittämätön.
Ihmismaailmassa kilpaili jokainen alkujaan naapurinsa kanssa olemisen
tarpeista, ja oli siis vihollinen. Hitaasti ovat ihmiset kehittyneet
tunnustamaan käsitteitä _lähimmäinen_ ja _veljenrakkaus_, mutta
personallisuuden synnynnäinen itsekkäisyys pysyy ja ajaa yhä yksilöitä,
kansanluokkia ja kansoja tuimiin taisteluihin olemisen puolesta.
Näin on _Minä Itse_ kaikkina aikoina pysynyt maallisen elämän
haltijana, sillä erotuksella kuitenkin, että hän kasvi- ja
eläinmaailmassa on pysynyt tiedotonna tai puolitietoisena _yksilönä_,
jota vastoin hän ainoastaan ihmismaailmassa on saavuttanut täydellisen
olemusmuotonsa itsetietoisena _personallisuutena_. Tässä olemuksessa,
samoinkuin kaikissa muissakin, on eri asteensa. Kaikki elimellinen
elämä pitää huolta suvun jatkumisesta, mutta jo kasveissa ja vielä
enemmän eläimissä tulee siihen halu yhtyä yhteiskuntiin ja toimia
yhteisin voimin. Korkeammissa eläimissä näkyy yhteisen itsepuolustuksen
jälkiä; ihmisessä kehittyy kaikkiyhteys-ajatus: yksi kaikkien ja kaikki
yhden puolesta. Kaikki tämä osoittaa vääräksi väitteen yksinänsä
hallitsevasta minästä.
Luomakunnan laki on se, että jokainen voima sidotaan vastapainonsa
kautta: vetovoima keskipakoisuusvoiman kautta, elämän ilmiöt
katoavaisuuden kautta, valo pimeyden, itsekkäisyys rakkauden, ylpeys
nöyryytyksen ja rikos tuomion kautta. Inhimillinen laki ja yhteiskunta
ovat rakennetut vastapainojen pohjalle ja lopputuloksena on tasapaino.
Mutta kuinka paljon yli kaiken korkeammalla mahtanee olla se ikuinen
personallisuus, joka ei ainoastaan pidä kädessään kaikkia tasapainon
taistelevia ja toisiaan hävittäviä voimia, vaan vielä sen lisäksi
voi niistä kehittää elämän suuren tarkoituksen: oikeuden, totuuden,
kauneuden, hyvyyden ja pyhyyden, ja lopputarkoituksenaan kaiken
täydellisyyden!
8.4.1895.