Mitä on siemen? Tulevan kasvin syntymätön elämä, ajatus, joka odottaa
sanaa, kysymys, joka odottaa vastausta. Tulevaisuus, suuruus, kauneus,
taistelu, voitto, tappio, kaikki on kätkettynä tähän mitättömään
siemeneen, jonka varpunen voi niellä. Kaikki on mahdollista, ei mikään
ole varmaa. Tuuli tempaa siemenen ja sirottaa sen minne sattuu, ei
kukaan tiedä paikkaa. Ehkä putoaa se mereen, tai vuorelle; missä on sen
tulevaisuus? Ehkä hedelmälliseen maahan ja tekee tainta. Vielä ei ole
sen tulevaisuus taattu: rikkaruoho sitä tukahduttaa, eläimet ja ihmiset
tallaavat sitä, halla tappaa sen, sade huuhtoo sen pois, aurinko kuivaa
sen. Monet ovat ennenaikaisen kuoleman mahdollisuudet. Ja kuitenkin
voittaa elämä. Yksi sadasta juurtuu ja korvaa ne yhdeksänkymmentä
yhdeksän, jotka hävisivät. Eikö tämä tapahtuisi ennakolta määrätyn lain
mukaan?
Ja mitä on ihmiselämän historia muuta kuin siemenen historiaa? Se
äidinkohtu, joka sitä kantaa, on itse alkanut ja läpikäynyt pitkän
sarjan vaikutuksia. Toinen sarja sattumuksia, jotka kuitenkin ovat
ennakolta määrättyjä renkaita maailman järjestyksessä, vie yhteen
määrätyn miehen ja määrätyn naisen, ja heistä saa alkunsa kolmas
lapsi. On mahdotonta, ett'ei tämä yhtyminen olisi ennakolta määrätty.
Kutsukaa ennemmin mitä tahansa sattumaksi: lapsi ei voi olla sattumus.
Lapsi on uusi, itsenäinen, henkinen olento, jolla on tehtävänsä ja
vastuunalaisuutensa, jota ei koskaan voida luoda sattuman niskaan.
Mutta molempain vanhempain vaikutukset, sekä ruumiilliset että
henkiset, sisältyvät lapseen ja yhtyvät siinä muihin elämän ja
ympäristön vaikutuksiin. Tuloksena on joka kerta kolmellainen yhteys
perinnöllisiä taipumuksia, elämän kasvatusta ja omaa kehitystä.
Kiellätkö sinä perisynnin? Miks'ei yhtä hyvin kieltää perityitä
jäseniä, perityitä taipumuksia? Suku on ruumiin ja sielun pääpiirteihin
nähden keskenään kaikkiyhteistä, niinkuin meri on sitä veteensä nähden.
Aallot ne ne vaan pinnalla vaihtelevat. Ja lopputarkoitus on yhtäkaikki
yhteistä: henkevöitynyt uusi ihminen. Mikä suuremmoinen ajatus
vapauttaa meri vesihöyryiksi! Mikä maailman uudistus vapauttaa ihminen
tomun orjuudesta "Jumalan lasten ihanaan vapauteen"!
Suku hallitsee meitä ruumiillisesti ruumiin toiminnan kautta, jota
kukaan ei voi välttää, mutta henkisesti voi se meidän vapaassa
tahdossamme synnyttää vaan taipumuksia. _Stellae inclinant,
nonnecessitant_. Ei mikään perisynti, eivät mitkään perityt vaistot,
himot ja halut voi vapauttaa meitä omasta syystämme. Ne kiusaavat
meitä, vaivaavat meitä, eivät anna meille mitään rauhaa, mutta ne eivät
orjuuta meitä, me olemme ennen kaikkia muita luotuja saaneet voiman
vastustaa heitä vapaalla tahdollamme. Siinä on valtamme salaisuus
maailmassa, ja siinä on meidän tuomiomme. Ei kukaan ole vanhurskas
Jumalan edessä, koska ei kukaan ole kestänyt siinä taistelussa, joka
on pantu taisteltavaksemme. Kaikki olemme kokonaan taikka osaksi
kutistuneet aineen orjuuden alle, jonka voittamiseen vapaa henkemme on
saanut voiman.
Jokainen yksityinen ihminen kätkee itsessään koko ihmiskunnan ja on
osallinen sen edesvastauksesta. Sama voima, sama heikkous, samat
tarpeet, samat viholliset, samat taistelut, sama juuri ja sama pohja
Jumalassa. Jokainen rikos ihmistä vastaan, jokainen hyväteko on
rikos tai hyväteko kaikkia vastaan. Kristuksen selitys käsitteestä
"lähimmäinen" sitoo meidät kaikki yhteen. Se ratkaisee samalla
kertaa sen, missä määrin _kuolemanrangaistus_ ja rangaistus yleensä
on oikeutettu. Murhayritys yhtä ihmistä vastaan on murhayritys
kaikkia vastaan. Yhden oikeuden loukkaaminen on kaikkien oikeuden
loukkaamista. Itsemurha on rikos ei ainoastaan itsemurhaajaa vastaan,
mutta myöskin sitä ihmiskuntaa vastaan, johon hän kuuluu ja josta hän
on vastuunalainen. Kokonaisuus on jokaista osaansa suurempi. Oikeus
on kaikkien oikeuden yhteys, eikä voi olla riippuvainen yksilön
mielivallasta.
Jos nyt tämän mukaan jokainen rikos periaatteellisesti on rangaistava
suuruutensa mukaan, niin olisi meillä olemassa Vanhan Testamentin laki,
joka määrää silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Mutta sentähden on
Kristuksen rakkaus lähetetty maailmaan, ei päästämään laista, vaan
lakia täyttämään. Rakkaus on korkeampi kuin oikeus, koska rakkaus yksin
on täydellisin oikeus. Toinen ihminen ei voi tuomita toisen sisäisimpiä
tarkoituksia, koska hänellä aina voi olla salaisia vaikuttimia, jotka
tekevät, että inhimillinen oikeus itse asiassa muuttuu vääryydeksi
ja tuomitsee umpisilmin. Sentähden sanoo Kristuksen laki: rakasta
lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, etsi toisessa samat lieventävät
asianhaarat, jotka löydät itsessäsi. Ja seuraus tästä on se, että laki:
hammas hampaasta ja silmä silmästä, verrattuna toisen tuntemattomiin
vaikuttimiin, tähtää yli maalinsa ja tappaa tutkimatta. Kristuksen
laki ei enää pane kuolemanrangaistusta täytäntöön sen ehdottomassa
ankaruudessa, mutta hän on pannut sen täytäntöön omassa itsessään,
yksi kaikkien edestä, koska hän kantoi koko ihmiskunnan syyllisyyden,
ja koska tämä syyllisyys, johon sisältyi luomakunnan kapina luojaa
vastaan, välttämättömästi oli rangaistava.
Onko siis Jumala ollut sokea kaikkien ihmisten heikkoudelle, niille
lukemattomille lieventäville asianhaaroille, joita nämä voivat
esiintuoda synnin kiusausten puolustukseksi? Ei, hän on nähnyt
kaikki, ja sentähden hän on sälyttänyt synnin rangaistuksen,
kuoleman, sen ainoan synnittömän ja pyhän niskoille, joka yksin voi
kärsiä kaikkien muitten edestä, koska hän kärsi syyttömästi. Tämä
on armoa ei ainoastaan teoloogien selitysten mukaan, mutta myöskin
yleisinhimillisessä merkityksessä. Korkein oikeus punnitsi samalla
vaa'alla kaiken synnin ja kaiken heikkouden.
Leo Tolstoi väittää, ett'ei rangaistus ole oikeutettu, ja perustaa
mielipiteensä Kristuksen sanoihin. "Sinun ei pidä oleman pahaa
vastaan", sinun pitää voittaman paha hyvällä. Kenelle sanoi Kristus
nämä rakkauden sanat? Samoille lyhytnäköisille ihmisille, joille hän
ennen oli sanonut: "elkää tuomitko, ett'ei teitä tuomittaisi!" Ja
kuitenkin rankaisi hän ei ainoastaan viikunapuuta, joka ei kantanut
hedelmiä, vaan myöskin farisealaisia, Jerusalemia ja Juudaan kansaa, ja
viimeisellä tuomiolla hän on sanova niille, jotka ovat hänen vasemmalla
sivullansa: "menkää pois minusta, te kirotut!" Ei, Kristus ei ole
kieltänyt rikosta eikä myöskään rangaistusta.
Tolstoin mukaan ei Paavali olisi kristitty, koska hän on sanonut,
ett'ei esivalta miekkaa hukkaan kanna, ja saman kirjailijan mukaan
olisivat yhteiskunta ja laki epäkristillisiä, koska ne eivät voi
pysyä pystyssä pahaa rankaisematta. Erehdys on siinä, että Kristus on
varoittanut yksityistä ihmistä oman käden oikeudesta, ja Tolstoi on
sovittanut nämä sanat yhteiskuntaan ja lakiin, välittämättä siitä, että
hän sen kautta hävittää sekä lain että yhteiskunnan, jotka eivät voi
pysyä pystyssä ilman tuomio-oikeutta. Kristus on sanonut: "minä en ole
tullut laista päästämään, vaan lakia täyttämään", nimittäin rakkauden
korkeampaa lakia. Samaten ei kristillisen yhteiskunnan lakia kaikkine
sen puutteineen peruuteta, vaan täydennetään sitä rakkauden lailla.
Sillä jos Jumala on antanut Mooseksen laille oikeuden tuomita Israelin
kansaa, niin on hän myöskin laatinut rakkauden lain tuomitsemaan
samalla oikeudella Kristuksen kansaa. Tässä on vaan kysymys kaiken sen
vihan ja koston poiskitkemisestä, jotka hämmentävät Mooseksen lakia
"heidän sydämmiensä kovuuden tähden". Kristuksen laki saa tuomita ja
rangaista, mutta ei vihata ja kostaa. Rangaistuksen rakkaus on siinä,
että sen tulee poistaa rikos ja johtaa rikollinen takaisin loukkaamansa
ihmiskunnan helmaan. Ja rangaistuksen oikeus on siinä, että rangaistu
on saanut sen oikeuden, joka sillä on vaadittavana yhteiskunnalta,
nimittäin sovituksen syyllisyydestään.
1.4.1895.